Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kaarlo Kramsu
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
ajattelee sitä, jos hän puhuu muiden kanssa tahi
muita kuuntelee. Jos päivä paistaa hänen
tielleen, käy se kuin varjo hänen mukanaan, jos
murhe saa häneltä silmän vettymään, ei syy ole
yksin murheen, vaan »se on myös muiston syy*.
Eikä hän tahdokaan siitä erota, se on vanhentuva
hänen kerällään. »Se minun on!» huudahtaa
tekijä. Kukaan siitä ei tiedä mitään eikä saa
tietää mitään, sillä — tekijä ei runon lopussakaan
sano sitä.
Mikä voi tällainen muisto ihmisellä olla?
Hyvä, ettei tekijä sano sitä, sillä juuri täten hän
saavuttaa sen traagillisen vaikutuksen, jota yllä
tarkoitimme.
Eikö sitten ole olemassa mitään lääkettä,
mitään parannuskeinoa kurjalle kuolevaiselle
hänen elämäntuskassaan? On, vastaa Kramsu
runossaan Lohdutus, on yksi, nimittäin: pullo. Mutta
kun Kramsu sen sanoo, vaikuttaa sekin tässä
yhteydessä yksinomaan traagilliselta. Jos Juteini
sanoo: »Luonnon suuret lapsukaiset avaruuden
alla», ja kutsuu heitä elämän nautintoon, niin hän
käskee heitä sen tekemään »iloll’ ihanalla». Jos
Oksanen runoilee Kerran
viinikellarissa, niin heiluu hänellä toki »unten häilyvä
parvi» vaahtoavien lasien yllä. Tästä kaikesta
ei ole Kramsulla jälkeäkään. Koettaahan hänkin
Juomalaulussaan dityrambista säveltä
virittää ja viinin tuottamaa riemua ylistää. Mutta
kuinka väkinäiseltä, kuinka mielikuvituksetto-
10 — Suomalaisia kirjailijoita.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
