Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Aikais-eminen ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
147
saamiseksi eri maiden liikenteen välille pidetään
kansainvälisiä aikataulukongresseja.
Aikayksikkö, sekunti. Etenkin tieteellisissä
määräyksissä käytetään tätä aikayksikköä.
Aikio, Matti (s. 1872), lappalaissukuinen
norjankielinen kirjailija, synt. Karasjoella
Norjan Lapissa, tullut ylioppilaaksi Kristianiassa
1896, elellyt sanomalehtimiehenä ja opettajana.
Julkaisi v. 1904 esikoisteoksensa „Kong Akab"
(Kuningas Akab), joka on nuorekas
rakkauden-tarina, sijoitettu omituisiin romaanimaisiin
kehyksiin. Yleisön huomion hän herätti
seuraavalla romaanillaan „I Dyreskind" (Eläinten
nahoissa) v:lta 1906. Se sisältää kauniita
luonnonkuvauksia ja voimakkaita realistisia
huomioita lappalaisten vapaasta elämästä Norjan
pohjoisilla tuntureilla. Aiheen sommittelu ei ole
siinä kuitenkaan kiinteää, yhtä vähän kuin se
on Aikion seuraavassa kirjassa „Ginunga-Gap"
(Hornan kita) v:lta 1907. Kirjailija itse lausuu
tästä teoksestaan, että se on „tuima ja höllä
luonnos, josta sentään on voinut tulla kirja".
Mutta se, samoinkuin muut tämän ensimäisen
lappalaissyntyisen kaunokirjailijan tuotteet,
todistaa rikasta, voimakasta mielikuvitusta ja
alkuperäisyyttä. V. T.
Aikomus, lakit. ks. Dolus; sielut, ks. Aie.
Ailakki ks. L y c h n i s.
Ailanthus [-a’n-], kasvisuku
Simarubacece-heimossa. A. glandulosa on nopeasti kasvava
lehtipuu Intiasta ja Kiinasta, meillä koristus- 1
kasvina m. m. Helsingin kasvit, puutarhassa,
jossa peitettynä säilyy yli talven ulkoilmassa.
Lehdet parilehtisiä, jopa metrinkin pituisia.
Kiinassa elää niistä eräs silkkiperhonen Bombyx
Cynthia.
Ailekes olbmak, s. o. pyhät miehet, kolme
lappalaisten noitarummulle kuvattua
jumaluusolen-toa, jotka edustavat katolisena aikana
pyhitettyjä päiviä: sunnuntaita, lauantaita ja
perjantaita. K. K.
Ailianos [-äno’s] (alkuaan latinankielinen
nimi: Æliä’nus). Tämännimisistä kirjailijoista
on tunnetuin sofisti Klaudios Ailianos
(alk. Claudius Ælianus), joka oli syntyisin
Præ-nestesta, läheltä Koomaa, ja eli 2 vuosisadalla
j. Kr. Hän kirjoitti kreikaksi useita teoksia;
tärkeimmät ovat: „Eläinten
omituisuudesta"-niminen kokoelma juttuja eri eläimistä, niiden
viisaudesta, taitavuudesta y. m.
ominaisuuksista, sekä „Kirjava tietokirja", johon on ko’ottu
suuri joukko kaikenlaisia kaskuja.
Ailli [aji’J, Pierre d’ (1350-1425),
skolastinen teologi, toimi ensin Pariisissa, kohosi
sitten Cambrayn piispaksi ja kardinaaliksi. Pisan
(1409) ja Kostnitzin (1414-18)
reformatoorilli-sissa kirkolliskokouksissa A. puolusti sitä
ajatusta, että kirkolliskokous on oleva paavin
yläpuolella. Hänellä oli huomattava osansa Juhana
Hussin kuolemantuomiossa.
Aimard [emä’r], Gustave (1818-83), ransk.
kirjailija, seikkaili monta vuotta Ameriikassa
intiaanien keskuudessa ynnä muualla, saavutti
kirjailijanimen jännittävillä kertomuksillaan,
joista eräs on suomennettu nimellä „Seikkailuja
salomailla".
Aina, kirjailijanimi, ks. Forssin a n. Edit
Teodora.
Aina, verkon aina, ks. Paul n.
148
Aine (lat. materia) merkitsee ensi sijassa
avaruudessa olemassaolevaa näkyvää ja
koskettavaa olevaista. Varhain rupesi tutkijain mielessä
häämöittämään se ajatus, että aine on
häviämätön ja että aistillisten kappaleiden synty,
häviäminen ja muuttuminen sekä yleensä kaikki
vaihtelevat aistilliset ilmiöt ovat vain pysyvän
aineen eri ilmauksia eli johtuvat siitä, että sama
olevainen pukeutuu eri muotoihin. Jo
muinaiskreikkalaisen filosofian varhaisimpina aikoina
oletettiin jonkinlainen alkuaine, josta kaikki
olevainen on muodostunut (Thales oletti siksi
veden eli kostean, Anaximenes ilman j. n. e.).
Tämä oppi on sitten kokemusperäisen
tutkimuksen edistyessä vähitellen selvinnyt ja
vakaantunut. Nykyänsä luonnontutkijain kesken
yleisimmän käsityksen mukaan aineen alkuosat,
atomit, ovat jakamattomat ja muuttumattomat.
Kullakin atomilla on määrätty suuruus
(voly-mi), muoto ja massa (paino) (vrt. Atomi).
On yhtä monta lajia erilaisia atomeja kuin on
kemiallisia alkuaineita. Kappaleiden useimmat
aistilliset ominaisuudet (väri, maku, haju y.
m.) eivät kuulu aineen olemukseen, vaan ovat
näennäisiä eli subjektiivisia („sekundäärisiä")
ominaisuuksia, s. o. ne johtuvat aistivan olennon
sielullisesta tajuamistavasta. Aineen omaan
perusluontoon kuuluu ainoastaan kyky Läyttää
määrätty tila ja liikkua tilassa. Sen
olennaiseksi tunnusmerkiksi ja mitaksi katsotaan sen
1 massaa (painoa), koska kokemustiede on
osoittanut, että ainoastaan se luonnontapahtumissa
todellisesti säilyy vähenemättä ja enenemättä.
Täten muodostuneen mekaanisen
luon-nonkäsityksen mukaan kaikki
luonnonilmiöt ovat kvantitatiivisesti mitattavissa ja
soveltuvat sentähden täsmällisen, mittaavan ja
laskevan tutkimuksen alaisiksi. Muuttumattomat
atomit vain liikkuvat avaruudessa, yhtyvät
toisiinsa ja järjestyvät eri tavoin.
Oppia tosiolevaisen ehdottomasta
häviämättö-myydestä ja muuttumattomuudesta, joka on
tämän mekaanisen luonnonkäsityksen pohjana, ei
»aa katsoa itsestään selväksi
ajatusvälttämättömyydeksi, vaan se on luonnontutkimuksen
edistyessä kehittynyt ilmiöiden tieteellinen
käsitti lytapa, joka on pätevä ainoastaan niin
pitkälle kuin kokemusperäinen tutkimus antaa sille
tukea. Ajateltavissa on esim. yhtä hyvin, että
tosioliot sisällisesti muuttuvat eri tiloihin,
niinkuin omassa sielussamme ilmeisesti erilaiset
sisälliset tilat vaihtelevat.
Atomistisen ainekäsityksen rinnalla on
esiintynyt toisiakin teorioja aiueen kokoonpanosta,
niinkuin kontinuiteetti-oppi, joka olettaa, että
aine yhtäjaksoisesti täyttää tilan, kineettinen ja
dynaminen ainekäsitys sekä energetiikka (ks.
n. sanoja). Tiede ei voi varmoilla todisteilla
ratkaista eri oppien välistä kiistaa ja ne ovat
siis kaikki ainoastaan hypoteeseja. Mutta
tieteellinen tutkimus aineen ominaisuuksista ei silti
kadota arvoaan, koska se kieltämättä todistaa,
että aine todellisesti vaikuttaa „ikäänkuin" se
olisi rakennettu atomeista ja ne olisivat
varustetut määrätyillä voimilla. Filosofia asettaa
kysymyksenalaiseksi, onko aine yleensä todella
olemassa, niinkuin materialismi ja dualismi
olettavat, vai onko, niinkuin spiritualismi (eli
idealismi) opettaa, tosiolevainen sielullinen, jonka
Aikayksikkö —Aine
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
