Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Avioliitto ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
761
Avioliitto
762
tee solmittua avioliittoa mitättömäksi, vaan
tavallisesti antavat aihetta ainoastaan
määrättyihin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. vrt.
Sukulaisuus, L a n k o u s. O. K:tien.
Avioliitto, sellaisena kuin se tavataan
nykyajan sivistyskansoilla, on lain mukaan
tapahtuva miehen ja naisen yhdistyminen
keskinäiseen ja täydelliseen yhteiselämään elinajaksi.
Avioliiton tarkoituksena on, paitsi suvun
ylläpitäminen ja lasten kasvattaminen, myöskin
aviopuolisojen keskinäinen avunanto ja
tukeminen. Tästä sekä siitä, että avioliiton
perustuksena tulee olla rakkauden, kunnioituksen ja
molemminpuolisen uskollisuuden, johtuu, että
avioliiton tulee olla monogamisen, yksiavioisen,
sillä muutoin ei voitaisi avioliiton tarkoitusta
täydellisesti saavuttaa. Useat nykyaikaiset
tutkijat ja nimenomaan meikäläinen tutkija
Westermarck ovatkin sitä mieltä, että
yksiavioisuus on jo useilla eläimillä tavattava ja ihmiselle
jo luonnollisten edellytysten, jollaisia ovat esim.
kumpaakin sukupuolta olevien lasten jokseenkin
yhtä suuri lukumäärä sekä taloudenhoidon ja
omaisuussuhteiden järjestämisen vaikeus, ja
si-veellisyydentunteen määräämä avioliittomuoto,
vaikkakin tästä yleisestä ja alkuperäisestä
säännöstä on tavattu ja tavataan vieläkin lukuisia
poikkeuksia. Moniavioisuutta, joko
monivaimoi-suuden (p o 1 y g y n i a n) tahi, vaikka tosin
verrattain harvoin, monimiehisyyden
(polyandria n) taikka myöskin n. s.
ryhmäavio-liiton (jolloin useammat aviomiehet tahi
aviovaimot pitävät puolisonsa yhteisinä) muodossa,
on esiintynyt ja esiintyy vieläkin useiden
kansojen keskuudessa, varsinkin itämailla.
Kreikkalaiset ja roomalaiset jo kuitenkin omaksuivat
yksinomaan yksiavioisuuden aatteen ja samoin
kristitty kirkko jo alusta alkaen hyväksyi
ainoastaan yksiavioisuuden.
Avioliiton rinnalla tavattiin roomalaisilla ja
useilla muilla muinaisajan kansoilla n. s. k o
n-kubinaatti, jolla ymmärretään lain sallimaa
yhteiselämää kahden eri sukupuolta olevan
henkilön välillä, ilman että he ovat toistensa kanssa
avioliitossa. Läheistä sukua konkubinaatin
kanssa on vielä nytkin ruhtinaallisissa perheissä
joskus tavattava morganaattinen
avioliitto, joka eroaa varsinaisesta avioliitosta
siinä, että vaimo ei pääse osalliseksi miehen
arvosta ja säädystä ja että lapsilla ei ole kaikissa
suhteissa täysiä aviolapsen oikeuksia.
Korkean siveellisen tarkoitusperänsä vuoksi
ei avioliitto ole ainoastaan oikeudellinen, vaan
myöskin siveellinen laitos. Sen vuoksi eivät
sitä koskevat lainsäännökset voikaan koskaan
tyhjentää avioliiton koko olemusta. Eikä
lainsäätäjä ole tahtonutkaan yksityiskohdissaan
järjestää avioelämää; uskonto ja siveysoppi
täydentävät tässä kohden lainsäännöksiä.
Se seikka, että avioliitolla on sekä
oikeudellinen että siveellinen puoli, on vaikuttanut, että
avioliittoasiat ovat pitkän aikaa olleet
riidanaiheena valtion ja kirkon, hengellisten ja
maallisten viranomaisten välillä. Tämä koskee
ennen kaikkea sitä tapaa, jolla avioliitto
solmitaan. Alkuaan on kaikilla nykyajan
sivistyskansoilla avioliiton solmimismuotona ollut joko
todellinen tahi näön vuoksi toimitettu
naisen-ryöstö tahi myöskin kauppa tahi lahja. Rooma-
laisen oikeuden ja kristinopin vaikutuksesta
tuli avioliittoon meneminen sittemmin aivan
vapaamuotoiseksi; ei tarvittu muuta kuin
uskollisuuden lupauksien vaihtaminen miehen ja
naisen välillä. Vähitellen tuli kumminkin
kristityssä kirkossa kuulutus tavalliseksi ja samoin
alkoi katolinen kirkko vaatia, että avioliitto tuli
päätetyksi vasta kirkollisen vihkimisen kautta
(katolisessa kirkossa a. on sakramentti).
Lopuksi kirkko saikin ajetuksi tahtonsa perille.
Itämaisessa kirkossa vihkiminen tuli
pakolliseksi 9:nnellä vuosisadalla, mutta länsimaisessa
katolisessa kirkossa vasta Tridentin
kirkolliskokouksen päätöksen kautta v. 1563.
Vähitellen alkoi myöskin protestanttinen kirkko pitää
vihkimistä välttämättömänä muotona avioliiton
solmimiselle, ja yhteiskunnallisissa laeissa
määrättiin sen mukaan vihkiminen pakolliseksi,
Ruotsissa ja Suomessa ensi kerran 1734 vuoden
laissa. Sen johdosta, että yhteiskunnassa on eri
uskontunnustuksia ja että eri kirkkokunnilla on
erilainen käsitys avio-oikeudesta, on sittemmin
otettu käytäntöön n. s. siviiliavioliitto
eli oikeammin siviilivihkiminen, jolla
ymmärretään avioliittoa, joka solmitaan valtion
viranomaisen edessä, ilman että mitään kirkollisia
toimituksia on tarpeen. Siviiliavioliitto
esiintyy eri muodoissa, nimittäin joko pakollisena
tahi valinnaisena tahi myöskin ainoastaan
hätäkeinona sellaisissa tapauksissa, kun kirkollisen
vihkimisen saaminen jostain syystä kohtaisi
vaikeuksia. Useimmilla nykyajan
sivistyskansoilla on siviilivihkiminen pakollinen tahi
ainakin yleisesti vallitseva avioliiton
solmiamis-muoto. Suomi on tässä kohden jäänyt
kehityskulussa muista jälelle, sillä meillä ei
siviiliavioliitto ole vielä (1909) missään muodossa sallittu.
Sen käytäntöön ottaminen on kumminkin
meilläkin päiväjärjestyksessä.
Toistaiseksi on siis vihkiminen meillä
pakollinen avioliiton solmimismuoto ja ainoastaan
vihkimisellä päätetty avioliitto tuottaa kaikki
avioliiton siviilioikeudelliset vaikutukset.
Muistona siltä ajalta, jolloin avioliitto solmittiin
vapaamuotoisesti, on kuitenkin säilynyt n. s.
päättämätön avioliitto, joka ei tuota
kaikkia vihkimisellä päätettyä avioliittoa
seuraavia oikeusvaikutuksia. Semmoinen aviosuhde
syntyy, kun sulhanen makaa kihlattunsa tahi
kun mies makaa naisen aviolupauksin ja
tuomioistuin viimemainitun vaatimuksesta
julistaa hänet miehen aviovaimoksi. Päättämätön
avioliitto on olemassa silloinkin, kun nainen,
joka on maattu aviolupauksin, on synnyttänyt
lapsen ja mies on antanut hänet kirkotella
kihlattunaan tahi aviovaimonaan. Tällainen
päättämätön avioliitto vaikuttaa, että persoonallinen
side (vinculnm juris) makaajain kesken on yhtä
vahva kuin avioliiton side ja että toinen
asianosainen, jos hänet tuomioistuimen tuomiolla on
omasta vaatimuksestaan julistettu toisen
puolisoksi, saa naimaosan tämän omaisuuteen.
Koska valtion etu vaatii, että avioliiton
tarkoitus mahdollisimman suuressa määrässä
saavutetaan. on säädetty, ettei avioliitto ole
kaikkien henkilöiden kesken sallittu, vaan että on
olemassa n. s. avioesteitä. Ja samasta syystä
voi avioliitto, vaikka se solmitaankin elinajaksi,
purkautua muutamissa muissakin tapauksissa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
