Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ukonhattu ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
145
Ukonhattu—Ukonilma
146
pystysuoran osan tulee ylettyä suojeltavan
pinnan yläpuolelle, toisissa u:issa 3 ä 5 m,
toisissa vain 0,5-1 m (ks. alemp.) ja se päättyy
kärkeen tai huiskilomaiseen kärkikimppuun.
Kärjet ovat hopeoitavat tai mieluimmin kullattavat
ruostumisen ehkäisemiseksi. Myös platinakärjet
ovat tähän tarkoitukseen sopivat. Maassa oleva
u:u osa voi päättyä joko yhteen tai useampaan
levyyn (kun vain yhteenlaskettu pinta on
n. 1 m2), jotka lasketaan pysyvästi kosteaan
paikkaan vaakasuoraan asentoon. Vielä
varmemmin u. toimii, jos se yhdistetään maassa
kulkeviin kaasu- ja vesijohtoihin. — U:n suojeleva
toiminta on kahdenlainen. Kun näet ukkospilvi
nousee rakennuksen yläpuolelle, vetää sen sähkö
u:n kärkiin vastaista sähköä, joka niistä
helposti purkautuu (vrt. Sähköpurkaus). Siten
maan ja pilven välinen potentsiaaliero vähenee
iu:n ehkäisevä vaikutus). Mutta jos tämä
ero sittenkin vielä on niin suuri, että sähköt
disruptiivisesti yhtyvät, niin u. tarjoaa
salamalle suoran, rakennukselle vaarattoman tien
maahan (u:n suojeleva vaikutus). — U:ssa
käytetään, kuten edellä on selitetty,
yhteen-punottuja metallilankoja tai metallilevyä
sentäh-den, että sellaisessa laitteessa metallin pinta on
suhteellisesti suuri verrattuna läpileikkaukseen.
Tätä näkökohtaa on taas silmällä pidetty, koska
salama voi olla oskillatorinen purkaus (vrt.
Langaton sähköttäminen) ja
sellaiseen ottavat melkein yksinomaan vain johdon
pintakerrokset osaa, semminkin jos värähdykset
ovat hyvin nopeat. U. on pantava johtavaan
yhteyteen rakennuksessa mahdollisesti olevien
suurehkojen rautainassojen kanssa, sillä muuten
tapahtuu helposti niiden ja u:n ilmajohdon
välillä vaarallisia sivupurkauksia. -—
Tavallisimmat u.-muodot ovat Gay-Lussacin ja Melsenin
järjestelmät. Edellisessä koetetaan harvaan
sommitelluilla mutta korkean varren varassa
olevilla kärjillä aikaansaada tehokasta suojelusta.
Melsenin u:ssa on huiskilonmuotoisia
kärki-kimppuja sijoitettu lyhyiden pystysuorien
varsien päihin, mutta hyvin tiheään. Ilmajohtoja
kulkee mahdollisimman tasapuolisesti
rakennuksen joka sivulta maahan. Gay-Lussac arvelee
u :n suojelevan kartioninuotoista tilaa, jonka
huippu yhtyy tt:u kärkeen ja jonka aseman säde
on kaksi kertaa korkeutta suurempi. Melsen
arvioi u:n suojelusvyöhykkeen paljoa
pienemmäksi arvellen vastamainitun kartion sädettä
vain */» korkeudesta. U. S:n.
Ukonhattu ks. A c o n i t u m.
Ukonilma. Ilmakehä sisältää aina sähköä, ei
vain u:n aikana, vaan kirkkaallakin sekä
myöskin pilvisellä, mutta kuivalla säällä. Se
voidaan osoittaa yksinkertaisilla kokeilla
elektro->kooppia käyttämällä. Ukkonen ja salama, jotka
ovat ilmakehän suureumoisimpia luonnonilmiöitä,
ovat ilmasähkön seurauksia. Ransk. Desaguliers
oli ensimäinen, joka arveli u:n johtuvan
ilmakehän sähköjännityksestä. Todistaakseen, että
salama on sähköpurkausta Franklin teki sittemmin
(1752) kuuluisan leijakokeensa. Hän laski
rauta-kärjillä varustetun leijan nousemaan
ukkospil-veä kohti. Kun leijan kiinnipitämiseen käytetty
liamppunuora kastui sateesta, rupesi se
johtamaan sähköä. Ukkospilven sähkö veti erinimistä
sähköä rautakärjistä puoleensa ja hylki saman-
laista sähköä langan toiseen päähän, josta
sen-täliden voitiin purkauttaa sähkökipinöitä.
Ilmasähkön synnystä on ollut erilaisia arveluja,
mutta lopullista varmuutta asiasta ei ole saatu,
vaikkakin useita teorioja on laadittu.
Havaintojen avulla on selvitetty, että ilmasähkö
tavallisesti on positiivista, mutta voi pitkällisten
sateiden ja varsinkin u:n jälkeen muuttua
negatiiviseksi. Ilmasähkö varaa ilmakehässä aina
olevan vesikaasun. Sikäli kuin vesikaasu tiivistyy
pilviksi, kasvaa sähkön jännitys, niin että se on
erittäin suuri ukkospilvissä. Dellmannin
havaintojen mukaan näyttää todenperäiseltä, että
pilvien keskus on negatiivisesti sähköinen ja
äärimmäiset osat positiivisesti sähköiset. Tiedot siitä,
kuinka korkealla ukkospilvet ovat yläpuolella
maan pinnan, ovat hyvin vaihtelevia. II. Klein
arvelee niiden rajakorkeuden olevan n. 5,000 m
ja tavallisen korkeuden 1,500-2,000 m. On
kuitenkin huomattu ukkospilviä, jotka olivat 70 m,
jopa vain 30 m:n korkeudella. Influenssin
vaikutuksesta erottaa ukkospilven, positiivinen
sähkö maassa ja läheisissä pilvissä olevat sähköt
sillä tavoin, että negatiivinen sähkö on
vastapäätä ukkospilveä, mutta positiivinen poistuu
maan sisään ja läheisten pilvien loitompiin osiin.
Erinimisten sähköjen välisen sähkökentän
kasvaessa kyllin voimakkaaksi tapahtuu
sähköpurkaus, välähtää salama, jota seuraa kova
paukahdus: ukkonen. Salamat ovat Aragon jaon mukaan
kolmea lajia: viivasalamat 1.
vinkkura-salamat, pintasalamat ja
pallosalamat. Ensinmainitut ovat tavallisimmat. Ne ovat
(ks. kuvaa) kapeita, monihaaraisia, monta mutkaa
ja kulmaa muodostavia, jyrkkäreunaisia
valojuovia, jotka edentyvät suunnattoman nopeasti
(eristettyä metallilankaa myöten 468,000 km
sekunnissa). Siitä johtuu, että purkausta ilmassa
kohtaava tavaton vastus pakottaa salaman
alituisesti muuttamaan suuntaa ja siis muodostumaan
vinkkuraiseksi. Viivasalaman pituus on usein
monta km (18:kin km), sen kestävyys Aragon
arvelun mukaan tuskin 0,ooi sek. Ukkonen
syntyy sentähden, että purkauksen läpäisemä ilma
kovasti kuumenee ja laajenee, senjälkeen äkkiä
jäähtyäkseen ja kokoonvetäytyäkseen entiseen
tilaansa. Salaman ja ukkosen välisestä ajasta
voidaan laskea, kaukanako salaman läheisin osa
on havaitsijaa, ottamalla huomioon, ettei
valoilmiön edentymiseen kuluvaa tavattoman lyhyttä
aikaa tarvitse lukuun ottaa, kun sitä vastoin
ääni leviää verraten hitaasti, n. km
sekunnissa. Salaman melkoisesta pituudesta seuraa,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
