Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Wagner ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
415 Wagner
414
Projekte u. ausgefiihrte Bamverke" (1891-1906)
ja „Moderne Arckitektur" (3:s pain. 1902).
U-o N.
Wagner [vähnar], Paul (s. 1843), saks.
maau-viljelyskemisti, tuli 1872 maanviljelystal.
koelaitoksen johtajaksi Darmstadtiin, 1881
professoriksi. W. on etupäässä tutkinut viljelyskasvien
ravintofysiologiaa, etenkin erilaisten
apulannoi-tusai neitien vaikutusta, saavuttaen tällä alalla
huomattavia tuloksia. Lukuisista teoksista
mainittakoon „Lehrbuch der Dungerfabrikation und
Anleitung zur chemischen Untersuchung der
Handelsdiinger" (1877), „Die Steigerung der
Bodenerträge durch rationelle Stickstoffdiingung"
(2 pain., 1888), »Diingungsfragen" (1894-1904),
,,Die Anwendung kiinstlicher Diingemittel" (1908),
„Die Ausfulirung von Felddiingungsversuchen nach
exakter Methode" (1904), »Stickstoffdiingung und
Reingewinn" (1907), „Versuche iiber die
Stickstoffdiingung der Kulturpflanzen unter
Verwen-dung von Chilisalpeter, Ammoniaksalz und
Kalk-stickstoff" (1907).
Wagner [vähnar], Richard (1813-83), saks.
oopperasäveltäjä, uudenaikaisen säveldraamallisen
tyylin perustaja. W. sai jo varhaisessa
nuoruudessaan näyttämötaiteellisia virikkeitä. Hänen
isäpuolensa, Ludwig Geyer (k. 1821) oli
näyttelijä (Dresdenin
teatterissa) ja huvinäytelmäin
sepittäjä. W:n vanhempi
sisar (Rosalie) ja veli
(Albert) olivat samoin
näyttelijöitä, jälkimäinen
myöskin laulaja.
Kouluopintonsa W. suoritti
Leipzigissä,
syntymäkau-pungissaan, jonne hänen
äitinsä, toistamiseen
leskeksi jouduttuaan, muutti
jälleen asumaan.
Opiskeltuaan musiikin teoriaa
Thomas-kanttorin
Wein-ligin johdolla W. jätti
Leipzigissä alkamansa
yliopistouran ja meni (1833)
veljensä luo Wurzburgin teatteriin,
harjaantuak-seen näyttämöohjaukseen. Toimi sitten
teatteri-kapellimestarina Magdeburgissa (1834-36),
Königs-bergissä (1836-37) ja Riiassa (1837-39), siirtyen
paikasta toiseen, kun oopperayritykset, joiden
palvelukseen hän astui, eivät ottaneet
kannat-taakseen. Ryhdyttyään Riiassa säveltämään
suuripiirteisesti suunnittelemaansa „Rienzi"
oopperaa, W. toivoi saavuttavansa sillä menestystä
Pariisissa. Siellä häntä kohtasivat pelkät
pettymykset. Toimeentulonsa puolesta hän sai
taistella kirjoittelemalla sanomalehtinovelleja,
säveltämällä tyhjänpäiväisiä ransk. romanssilauluja ja
laatimalla kaikenlaatuisille soittimille (esim.
kornetille) sovitelmia suosituista muotisävellyksistä.
Samalla hänellä kuitenkin oli tilaisuus seurata
hyviä oopperaesityksiä ja perehtyä edeltäjiensä
huomattavimpiin saavutuksiin. Tärkeitä
taiteellisia virikkeitä tuotti hänelle myös tuttavuus
Lisztin ja Berliozin kanssa. Huolimatta
vastoinkäymisistään W. kaiken ohella työskenteli
tarmokkaasti säveldraamallisen päämääränsä
saavuttamiseksi. Niinpä hän sai valmiiksi
„Rienzi"n ja sävelsi »Lentävän Hollantilaisen",
Richard \Vag-ner.
ensimäisen tyyliltään täysin omintakeisen
teoksensa. Nämä oopperat avasivat hänelle maineen
tien. W. kutsuttiin 1842 liovikapellimestariksi
Dresdeniin, jossa hän sai ne esittää sain. ja
seur. v. Pian valmistui uusi säveldraama,
»Tann-häuser" (1845), vielä edistyksenä entisestä, ja
sitä seurasi »Lohengrin" (1847), W:n koko
tuotannon keskeisin ja sopusuhtaisin merkkiteos.
„Lohengrin"issa huipentui ja päättyi W:n
varhaisemman tuotantokauden kehitys. Siinä
saavutettu tulos mursi ratkaisevasti siihen asti
vallinneen it. oopperatyylin sovinnaisuudet ja
luonnottomuudet. Teosten taiteellinen eheys perustui
suureksi osaksi siihen, että hän itse runoili
säveldraamojensa sanat. Sanojen ja sävelten
vas-taavaisuus ei rajoitu näissä hänen teoksissaan
sävelkulkujen yksityiskohtaisiin piirteisiin, vaan
se vallitsee johdonmukaisesti myös niiden
koko-naisjäsentelyä. Niinpä on juuri „Lohengrin"in
eheäpiirteisyys draamallisena runoelmana sen
täysipitoisen musiikillisen vaikutuksen
luonnollinen edellytys. Tätä oopperaansa ei W.
kuitenkaan esityttänyt Dresdenissä, koska edellisten
teosten sisältämät uudistukset jo olivat
ruvenneet herättämään yleisössä yhä enenevää
vastustusta. Alkuaan jakamaton ihailu laimeni, ja
mielipiteet jakautuivat jyrkästi vastakkaisiin
leireihin. Kun W:n ehdotus todellisia taiteellisia
tarkoituksia palvelevan kansallisteatterin
luomisesta ei saanut hallituksen kannatusta, liittyi
hän v:n 1849 vallankumousliikkeeseen ja oli
pakotettu sen johdosta pakenemaan kotimaastaan.
Matkan varrella hän Weimarissa tapasi Lisztin,
jonka haltuun hän uskoi „Lohengrin"insa
(ensiesitys 1850). Sieltä hän riensi Pariisiin ja
edelleen Zurichiin, jossa hän vihdoin sai pysyvän
asuinpaikan. Täällä hän ryhtyi teoreettisesti
selvittelemään kysymystä säveldraaman
taiteellisesta olemuksesta, julkaisten useita laajoja
kirjallisia tuotteita (»Das Kunstxverk der
Zukunft", 1850, »Oper und Drama" 1851 y. m.).
Samalla hän runoili valmiiksi »Nibelungin
sormuksen" tekstin (1853), johon hän oli ryhtynyt
jo Dresdenissä. Mainitut teoreettiset selvittelyt
liittyivät aivan uusiin tyyliperiaatteisiin, joita
hän aikoi noudattaa tässä muinaissaks.
sankari-tarustoa käsittelevässä, neljä esitysiltaa
vaativassa suurteoksessaan. Sillävälin W:n edellisen
kehityskauden mestarituotteet valloittivat
maailman näyttämöt melodiseen muotokauneuteen
yhtyvällä draamallisella todenperäisyydellään ja
aikaansaivat käänteen yleisön
säveldraamalli-sessa aistissa. Sitävastoin hänen kirjalliset
julkaisunsa herättivät hämminkiä, kun luultiin
hänen niissä juuri puoltavan mainituissa
teoksissaan esiintyviä uudistuksia ja ne kuitenkin
asiallisesti tarkoittivat aivan toista.
Sävelteknilli-sesti määriteltynä on W:n varhaisemman
tuotantokauden saavutus siinä, että säveldraamassa
kukin näytös rakenteeltaan vastaa täydellistä
(3-4-osaista) sinfoniaa, jonka osat sujuvien
välike-ryhmien avulla sulautuvat keskeymättömäksi
yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Eri näytöksien
keskinäinen sinfoninen yhteys taas johtuu niissä
esiintyvistä luonteenomaisista yhteisistä
johtoaiheista (ks. t.). Nämä saavutukset ovat
jääneet säveltaiteellisen kehityksen pysyväksi
perinnöksi. Aivan toisin on sen tyylisuunnan laita,
jonka W. loi jälkimäisiä tuotantokaudellaan.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
