Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Wallenstedt ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
525
Wallenstedt—YVallenstein
526
1891, ylim. professoriksi 1905 ja vakinaiseksi
professoriksi 1915. W. on myöskin toiminut
ranskan kielen opettajana, ottanut innokkaasti
osaa Uusfilologisen yhdistyksen toimintaan
(v:sta 1902 puheenjohtajana) ja ollut
kunnallisissa toimissa. Hänen kirjallisesta toiminnastaan
mainittakoon tekstijulkaisut ,,Le Mystöre de
saint Laurent" (yhdessä W. Söderhjelmin kanssa,
1891), „Chansons de Conon de Bethune" (1891),
,.Les Chansons de Gautier d’]Spinal" (yhdessä
U. Lindelöfin kanssa, 1902), „Florence de Rome,
chanson d’aventure du premier quart du XIIL.e
siöcle" (1907-09), kirjallisuushistoriallinen
tutkimus ,,Le conte de la femme chaste convoitee par
son beau-fröre" (1907) ; sitäpaitsi joukko muita
kielitieteellisiä, kasvatusopillisia y. m. julkaisuja,
m. m. huomattava määrä arvosteluja.
Wallenstedt, Lars (1631-1703), kreivi, ruots.
virkamies, reduktsionin edistäjiä, opiskeli
ulkomaan yliopistoissa, rupesi kanslian virkamieheksi,
aateloitiin ja pääsi 1676 revisionisihteeriksi. Oli
vv:n 1680 ja 1682 valtiopäivillä reduktsionin
jyrkimpiä puoltajia. Tuli 1683 valtiosihteeriksi,
sittemmin Vestmanlandiu maaherraksi ja
vapaaherraksi, 1693 kunink. neuvokseksi ja kreiviksi,
1695 Svean hovioikeuden presidentiksi ja Turun
yliopiston kansleriksi sekä 1697 yhdeksi
Kaarle Xll:n holhoojista. W:lla oli suuri
vaikutusvalta Kaarle XI:een ja hän nautti hänen
erityistä suosiotaan; reduktsionin uhrit taas
katkerasti vihasivat häntä. G. R.
Wallenstein (1. W a 1 d s t e i n) [-stäin],
Albrekt Wenzel Eusebius von
(1583-1634), Friedlandin
herttua, keisarin
sotapäällikkö 30-vuotisessa sodassa,
syntyi Böömissä aatelista
sukuperää olevista
protestanttisista vanhemmista,
kääntyi näiden kuoltua
katoliseen uskoon,
matkusteli Ranskassa ja
Italiassa ja antautui sitten
sotilasuralle, ottaen osaa
1604 turkkilaisia
vastaan tehtyyn
sotaretkeen; auttoi sotajoukolla
arkkiherttua Ferdinandia
sodassa Venetsiaa
vastaan 1617; korotettiin
sodan jälkeen keisarilliseksi
everstiksi sekä
kreivin arvoon. Kun
Böömissä ja Määrissä 1618 syntyi kapina,
asettui W. keisarin puolelle ja otti osaa Böömin
kukistamiseen. Kun keisari sitten ankarasti
raukaisi Böömin kapinoitsijoita, osasi W. hankkia
itselleen suuren joukon heiltä riistettyjä
tiluksia, joiden keskuksena tulivat olemaan Gitscliin
ja Friedland; keisari korotti hänet 1624
ruhtinaaksi ja hänen suuret tiluksensa Friedlandin
ruhtinaskunnaksi; vähän myöhemmin hän sai
Friedlandin herttuan arvonimen. Kun Tanskan
sota alkoi, niin W. v. 1625 hankki
20,000-miehi-sen sotajoukon, sai keisarilta täyden
valtuutuksen ottaa rahaa ja ruokatarpeita vihollismielisistä
Saksan maista, sekä nimitettiin ylimmäksi
sotapäälliköksi ja sotamarsalkaksi. Hän voitti Ernst
von Mansfeldin Dessaun luona (25 p. huhtik.
1626), valloitti Tillyn (ks. t.) ja Liineburgin
herttuan Yrjön kanssa 1627 Mecklenburgin,
Holsteinin, Slesvigin ja Jyllannin. Palkkioksi hänen
suurista ansioistaan keisari nimitti hänet
Mecklenburgin ja Saganin herttuaksi sekä valtameren
ja Baltian-meren kenraaliksi (1628). Hän
piiritti sitten tanskalaisten ja ruotsalaisten
avustamaa Stralsundia, saamatta sitä kuitenkaan
valloitetuksi, mutta Kristian IV:n hän voitti
Wolgastin luona ja pakotti hänet rauhaan
(Lyypekissä 1629). W:n kopeus ja kiskomiset
maakunnissa. hänen kunnianhimoiset aikeensa
keisarinvallan laajentamiseksi herättivät
tyytymättömyyttä ja pelkoa Saksan ruhtinaissa,
katolisissakin; keisaria vaadittiin erottamaan hänet,
johon tämän täytyi suostuakin (1630). W. lähti
tiluksilleen Gitschiuiin, jossa hän piti loistavaa
hovia. Täällä ollessaan hän rupesi
keskusteluihin Kustaa II Aadolfin kanssa yhteisestä
toiminnasta; mutta kun keisarin taas (1632)
Ruotsin kuninkaan saamien voittojen johdosta
täytyi kääntyä hänen puoleensa, antautui hän
jälleen, vaikka vasta monien pyyntöjen jälkeen ja
ankarilla ehdoilla, keisarin palvelukseen; hän
sai näet rajattoman vallan määrätä
sotajoukossaan ja rauhaan asti tuli hänen olla Saksan
valtakunnan, Itävallan ja Espanjan ylin
sotapäällikkö; palkinnoksi taas piti hänen saada, jos
Mecklenburg menetettäisiin, toinen
ruhtinaskunta. Hän karkoitti nyt saksilaiset Böömistä,
meni sitten Frankeniin, jossa oli Niirnbergin
luona 9 viikkoa varustetussa leirissä, jota
vastaan Kustaa II Aadolf hyökkäsi (3 p. syysk.
1632), saamatta kuitenkaan sitä valloitetuksi,
kulki sitten Saksiin, jossa Kustaa II Aadolfin
sotajoukko Liitzenin luona voitti hänet (6 p.
marrask. 1632). Sen jälkeen W. vetäytyi
Böömiin pannakseen sotajoukkonsa uudelleen
kuntoon, mutta samaan aikaan hän, ajaen omia
suunnitelmiaan, oli keskusteluissa vihollistensa
sotapäälliköiden, etenkin saksilaisen kenraalin
Arnimin, vieläpä Ranskankin kanssa.
Sodankäynti oli sillä välin laimeata, kunnes hän
syksyllä 1633 taas osoitti suurempaa tarmoa,
kar-koittaen saksilaiset ja brandenburgilaiset joukot
näiden omiin maihin ja voitti sekä vangitsi
ruots. osaston Steinaun luona (23 p. lokak. 1633).
Sillä välin hän sai keisarilta käskyn lähteä
ruotsalaisten ahdistamaa Baierin vaaliruhtinasta
auttamaan; mutta hän ei mennyt Pilseniä
kauemmaksi; siellä hän, saatuaan tietoonsa, että
Wienin hovissa vehkeiltiin häntä vastaan, otti
upseereiltaan lupauksen, jonka mukaan nämä
sitoutuivat olemaan hänelle uskollisia, vaikka
itse keisari tahtoisi hänet erottaa. W. rupesi
taas neuvotteluihin saksilaisten kanssa rauhan
saamiseksi Saksaan; mutta keisari alkoi
vieroittaa armeian upseereita heidän päälliköstään sekä
antoi tälle erokäskyn. W. otti nyt uuden
sitoumuksen upseereiltaan; mutta keisarin antaman
toisen julistuksen johdosta, jossa W:ia
syytettiin petoksesta ja upseerit vapautettiin
kuuliaisuudesta häntä kohtaan, Praagin varusväki
kieltäytyi häntä tottelemasta; silloin hän meni
Egeriin, yhtyäkseen saksilaisiin ja ruotsalaisiin;
mutta siellä hänelle uskollisina pysyneet
upseerit murhattiin sitä varten toimeenpannuissa
pidoissa, ja sitten Devereux, eräs
irlantilainen upseeri, joka oli tämän murhatyön joh-
A. v. Wallenstein.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
