Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valonmittaus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
571
Valon polarisatsioni—Valonlaipuminen
572
Valon polarisatsioni ks. Polarisatsioni,
valon.
Valon polariseerautuminen ks.
Polarisatsioni, valon.
Valontaipuminen 1. diffraktsioni (lat.
diffri’ngcre = murtaa rikki) 1. infleksioni
(lat. inflectere = taivuttaa), hienon aukon tai
raon läpi kulkevan valon syrjäänkääntyminen
suoraviivaiselta edentymissuunnalta. Ilmiöstä
johtuu, että sädekimppu, kuljettuaan pienen aukon
läpi, luo tästä varjostimelle suuremman kuvan,
kuin jos v :ta ei olisi olemassa. Varjostavan
kappaleen reunoilla valosäteet taipuvat, kuten jo
Grimaldi (1665) havaitsi, sisäänpäin niin, että
reunimaiset osat siitä varjotilasta, jota
valosäteet matemaattisesti rajoittavat, tulevat
heikosti valaistuiksi. Todellinen varjo on siis
hieman pienempi kuin geometrisesti määrätty varjo.
Ilmiön toteamiseksi voidaan paraiten tutkia sitä
varjoa, jonka aivan kapeasta raosta tullut valo
luo raon kanssa yhdensuuntaisesta hyvin ohuesta
puikosta. Silloin näkyy näet puikon varjossa
kapeita, raonsuuntaisia valojuovia. Valoa on siis
tunkeutunut varjostavan kappaleen reunoilta
varjon sisään. Selitämme ilmiötä lähemmin kuvan 1
avulla, ab esittää pimeän kameran seinässä
olevan pystysuoran, hienon raon vaakasuoraa
läpileikkausta, jota yhdensuuntainen, homogeenista
valoa oleva tasapintainen sädekimppu kohtaa.
Rako tehdään niin kapea, että läpileikkauksen
kaikki pisteet voidaan olettaa olevan yhtä etäällä
valolähteestä ja siis kaikki samassa
värähdys-tilassa. Huygensin periaatteen mukaan voidaan
jokaista aukon pistettä pitää siitä alkavan
pallonmuotoisilla aalloilla leviävän uuden aaltoliikkeen
keskipisteenä. Koska näiden aaltoliikkeiden
aallonpinnat ulottuvat kameran sisään
suoraviivaisesti jatkettujen valosäteiden alueen
ulkopuolellekin, tulee siis kamerassa näkymään valoa
sellaisissakin paikoissa, joita valolähteestä
suoraviivaisesti edentyvä säde ei voisi valaista.
Piirtämällä aukon keskipisteestä d kohtisuora ab:tä
vastaan saadaan vastakkaisella seinällä
määrätyksi piste c, joka on pisteistä a ja b sekä
kaikista muistakin arf:llä ja 6d:llä olevista
parit-tain toisiaan vastaavista pisteistä yhtä kaukana.
Pisteeseen c saapuneet valosäteet ovat sns
parit-tain samassa värähdystilassa ja vahvistavat
toisiaan. Tähän kohtaan syntyy sentähden
valo-laikka. Pisteessä g ovat sitävastoin a:sta ja
b:stä tulleet valosäteet ag ja bg eripitkät.
Niiden erotus on af. Jos tämä on yhtäsuuri kuin
aallonpituus, on dg:n ja bg:n erotus = puoli
aaltoväliä. Ne kumoavat siis toisensa. Samalla
tavalla voidaan kaikki muutkin da:n ja db:n
pisteet parittain yhdistää niin, että niistä <?:hen
tulleet säteet kumoavat toisensa. Pisteeseen g
ilmestyy näin ollen musta pilkku, g :n
ulkopuolella alkaa taas näkyä sitä myöten
voimakkaampaa valoa kuta enemmän lähestytään pistettä h,
jossa o:sta ja b :stä tulleiden valosäteiden
matka-erotus on kolme puolta aaltoväliä. Uusi
valo-maksimi on kuitenkin heikompi kuin alueen
keskuksessa oleva. Kuten kuva 2 näyttää voidaan
näet aukosta tullut sädekimppu ajatella jaetuksi
kolmeen yhtäsuureen kimppuun, joista kaksi
vierekkäistä kumoaa toisensa, koska niiden
raja-säteiden matkaero on yksi aaltoväli ja siis
kahden (eri kimppuun kuuluvan) vastaavan säteen
matkaero on puoli aaltoväliä. Ainoastaan kolmas
osa alkuperäisestä sädekimpusta valaisee siis
pisteitä /( (kuva 1) vastaavaa kohtaa. Pisteen h
’ffi
Kuva 3.
ulkopuolella on lähinnä taas tumma pilkku, sitä
seuraa 1/8:llä aukosta tulleella valomäärällä
valaistu kohta j. n. e. Kapean ja pitkähkön raon
vastaisella pinnalla ilmestyy sentähden pimeässä
kamerassa mustien juovien erottamat,
keskustasta ulospäin yhä himmeämmät,
yhdensuuntaiset valojuovat (kuva 3). Jos aukko on pyöreä,
näkyy valkoinen keskustäphi vuorottaisten
mustien ja valkoisten renkaiden ympäröimänä
(kuva 4). — Edellä tehty esitys v:sta edellyttää,
kuten jo alussa mainittiin, että tutkittu valo
on homogeenista. Valkoista valoa käytettäessä
on vain keskimäinen valojuova valkoinen;
kaikkien muiden valojuovien kohdalla on kapeita
spektrejä, joiden punasinervä väri on sisinnä ja
punainen uloinna. Syynä tähän ilmiöön on se,
että valkoisen valon sisältämät värit kumoavat
ja samaten vahvistavat toisiaan eripitkien
aalto-väliensä tähden eri paikoissa. — Ilyvin kauniita
valontaipumisihniöitä saadaan hilalla.
Fraun-hoferin suunnittelema lankahila tehdään sillä
tavoin, että suorakaiteen muotoisiin puitteisiin
pingoitetaan hienoja metallilankoja hyvin
lähekkäisiksi sekä yhdensuuntaisiksi. L a s i h i 1 a
saadaan piirtämällä lasilevylle timantille
vierekkäisiä uurteita. Jos hilaa valaistaan
homogeenisella valolla, niin jokaisesta raosta tullut valo
muodostaa erikseen tummia juovia ja valojuovia.
Valkoisen valon synnyttämistä spektreistä on
,,jakson ensimäinen" (keskijuovaa lähinnä oleva)
erillään muista, s. o. sen kummallakin puolella
on mustia juovia. „Jakson toinen" yhtyy jo
osaksi .Jakson kolmanteen" ja seuraavat
peittävät sitä enemmän toisiaan, kuta kauempana ne
ovat keskuksesta; yhtymäkohdissa esiintyy
sentähden kaikenlaisia valovoimaltaan yhä
heikkeneviä, valkoista valoa ’yhä enemmän
lähenteleviä sekoitusvärejä. Koska kaikkien
hilaspektrin-värien poikkeaminen keskustasta on verrannoin
nen niiden aallonpituuksiin, ja niiden suhteellinen
sijoitus spektrissä on riippumaton hilan valmis-
Kuva 1.
Kuva 2.
Kuva 4.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
