Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Valonmittaus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
569
Valonmittaus
570
valoit tamiseen valaisuvoimaltaan tarkkaan
tunnetulla valolähteellä sillä tavoin, että levyn eri
•osat tulevat tällä valolla eri voimakkaasti
valaistuiksi. Warnecken sensito metrissä
menetellään niin, että valolähteestä tulleen valon
annetaan, ennenkuin se kohtaa valokuvauslevyn,
kulkea tauluntapaisen, eri osiltaan eri suuressa
määrin läpikuultavan asteikon läpi. Siten
saadaan levylle kehittämisen jälkeen perättäin
seuraavilla numeroilla (1-25) merkittyjä, asteittain
vaalenevia tummia alueita kynnysarvoa
vastaavaan saakka. Loppuosa levyä ei osoita
tummenemista, jos valaistus ei ole kovin vahva tai levy
hyvin herkkä. Kynnysarvoa vastaavan
valaistuksen kohdalla oleva asteikkoluku ilmaisee levyn
valonarkuuden. Tavallisimpien kuivalevyjen
herkkyys vaihtelee tämän asteikon mukaan 18:sta
25:een sensitometriasteeseen (Warnecke). —
Bun-senin ja Roscoen
klooriräjähdyskaasu-fotometri (kuva 5) on vedyn, kloorin ja
veden sekoitusta sisältävä lasisäiliö a, josta
lähtee elohopeapisaran c sisältävä, vaakasuora pilli
asteikkoineen (b). Säiliötä valaistaessa kloori ja
vety yhtyvät muodostaen veteen- äkkiä imeytyvää
kloorivetyä. Siitä johtuva tilavuudenvähennys
panee sulkupisaran c siirtymään säiliöön päin.
Valaistusajasta ja siirtymisen suuruudesta on
valaistuksen voimakkuus laskettavissa, vrt. myös
Spektrofotometri. [Lummer: „Die Ziele
der Leuchttechnik"; 1903.J U. 8:n.
Valonmittaus, valolähteiden valaisukykyjen
vertaaminen toisiinsa. V.-oppia sanotaan
fotometriaksi (kreik. phös = valo, ja metron =
mitta). Koko sitä valomäärää, minkä joku
valolähde säteilee ympäristöönsä sekunnissa,
sanotaan tämän valaisu voimaksi (saks.
Leuclit-kraft 1. Liohtstärke). Valoenergian levitessä
aallontapaisesti yhä suuremmille samankeskisille
pallonpinnoille tulee jokaisen pinnan yksikölle
samassa määrässä vähemmän valoa kuin sen
(valolähteestä luetun) etäisyyden neliö kasvaa,
koska pallonpinnan suuruus on verrannollinen
sen säteen neliöön. Pintayksikölle (cm2:lle)
sekunnissa tulleen valomäärän paljoutta sanotaan
pinnan valaistusvoimakkuudeksi (saks.
Beleuclitungsstärke). Joskin valaistua pintaa tässä
on ajateltu pallonpinnan osaksi, voidaan sitä
liki-määrin pitää tasapintana, jos vain sen suuruus
verrattuna valolähteen etäisyyteen on
suhteellisesti pieni. Merkitsemällä kahta toisiinsa
verrattavaa valaisuvoimaa M ja m sekä valolähteiden
etäisyyksiä varjostimesta, jota ne yhtä vahvasti
valaisevat R ja r, saadaan yhtälö ^ - m ej,
J/tiK2 ltnr2
M Ä2
— — —. Valaisuvoimat suhtaantuvat siis toisiinsa
m r°
kuten valolähteiden varjostimesta mitattujen
etäisyyksien neliöt. Valonvoimakkuudella
(saks. Lichtintensität) ymmärretään sitä
valomäärää, jonka valolähteen pintayksikkö säteilee
sekunnissa kohtisuorasti pituusyksikön päähän
asetettua säteilyn suuntaa vastaan niinikään
kohtisuorassa olevaa pintayksikköä vastaan. —
Se valomäärä, minkä pintaelementti a säteilee
etäisyydellä r olevaa toista pintaelementtiä ai
vastaan, kun niiden yhdistysviiva muodostaa
elementtien normaalien kanssa kulmat v ja Vi,
valonvoimakkuuden ollessa i, saadaan kaavasta
m = i _ Valonvoimakkuus on
ra
riippuvainen hehkuvan kappaleen aineen
laadusta ja lämpötilasta. Musta kappale esim.
säteilee voimakkaammin kuin valkoinen, mutta
edellisen säteet ovat suurimmaksi osaksi pimeitä.
Koska valkoinen kappale menettää vähemmän
energiaa pimeän säteilyn kautta kuin musta,
niin voidaan sitä edullisemmin käyttää valaistus
tarkoituksiin kuin jälkimäistä, sillä edellisen
lämpötilaa saattaa tietyllä energiapaljoudella
korottaa enemmän. Täten on selitettävä
auer-lampun suuri valaisuvoima. Hehkuvan
kappaleen lämpötilan kohotessa sisältää sen säteily
suhteellisesti yhä enemmän valoa. Nykyään
käytettävissä olevat valaistuslaitteet luovuttavat
vielä hyvin pienen osan säteilyenergiastaan
valona, parhaimmat vain 5-15% (vrt.
Hehku-valo ja Sähkölamppu). — Valaisuvoiman
yksikkönä käytetään määrätyn mallin mukaan
valmistettujen valolähteiden valaisukykyjä.
Sellaisia valolähteitä sanotaan n o r m a a 1 i k y n
t-tiloiksi. Niistä on esim. mainittava
paraf-fiinikynttilä, jonka läpileikkaus on 2 cm ja
liekki 5 cm korkea sekä Hefner-Alteneckin
keksimä, paljon käytetty n. s. Hefnerin
yksikkö. Viimemainittu yksikkö on
valaisu-voima sellaisella ainyliasetaattilampulla, jonka
silinterinmuotoinen sydän on 8 mm
läpileikkaukseltaan ja liekki 4 cm:n korkuinen. Edellinen
normaalikynttilä on = l,s Hefnerin yksikköä.
Entinen ransk. valaisuvoiman yksikkö oli e a r c e 1,
s. o. sellaisen carcellinlampun valaisuvoima, joka
polttaa 42 g naurisöljyä tunnissa. 1
desimaali-kynttilä on = 1/10 carcelia. Valaisuvoiman
absoluuttisena yksikkönä käytetään Vi oi Ien 1.
platinayksikköä, joka ilmoittaa sulau
platinan jokaiselta 1 cm2:n kokoiselta
pinnaltaan kohtisuoraan tätä pintaa vastaan
sekun-nissä säteilemää valomäärää platinan ollessa
hyytymäisillään. Likipitäen on 1 Viollen yksikkö
= 20 Hefnerin yksikköä (1 Hefnerin yksikkö =
150,000 ergiä sekunnissa). Viollen yksikkö
määrättiin 1885 kansainväliseksi yksiköksi.
Valaistusvoimakkuuden yksikkönä käytetään
luksia (lat. lux-vaio), joka on Hefnerin yksikön
aikaansaama valaistusvoimakkuus 1 m:n
etäisyydellä (metrikynttilä). Auringon
valaistusvoimakkuus tekee n. 216,000 luksia. Auringon
valaisuvoima on n. 4,560 kvadriljoonaa Hefnerin
yksikköä. Tavallinen päivänvalo vastaa n. 50
luksia. Lukemista varten tarvitaan (silmiä
pilaamatta) vähintään 10 luksin valaistusvoimakkuus.
— Valolähteen kirkkaus (saks. Eelligkeit) on
käsite, joka ilmaisee valoaistimuksen vahvuutta.
Kirkkauden mittana pidetään hermokalvon
pintayksikölle saapunutta valomäärää, toisin
sanoen hermokalvon valaistusvoimakkuutta,
mikäli se on silmin arvioitavissa. Kirkkaus on
riippumaton valolähteen etäisyydestä, koska
valolähteen siirtyessä esim. kaksi kertaa kauemmaksi
silmästä valaistusvoimakkuus hermokalvolla
vähenee 1ln :ksi, mutta samalla myös kuva
hermo-kalvolla pienenee 1/i :ksi, joten hermokalvon
kiihotus on muuttumaton. Valolähteiden
valaisu-voimakkuuksia silmin toisiinsa vertaamalla voi
kirkkauteen nähden sattua eroavaisuuksia,
vaikkakin valaistusvoimakkuudet ovat yhtä suuret, jos
valolajien spektraalinen kokoomus ei ole sama.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
