Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Vatjalaiset ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
747
Vatjalais-viidennes—Vatjan kieli
748
sestä. Huomattavinta v:n kansanrunoudessa ovat
häälaulut sekä muut enemmän tai vähemmän
tilapäiset lyyrilliset tuotteet.
Kirjallisuutta. V:n löytäjänä voidaan
pitää Narvan saksalaisen seurakunnan pappi
Friedrich Ludolf Trefurt, joka 1783 julkaisi kaksi
kirjoitusta v:sta: „Von den Tschuden" ja
»Fort-gesetzte Nachrichten von den Tschuden"
Gade-buschin julkaisussa „Versuche in der livländischen
Geschichtskunde und Rechtsgelehrsamkeit" I, II;
siinä myös ensimäinen kielennäyte, 8-rivinen
hyvin vaillinaisasuineu laulu, sekä vatjalaisen
naispuvun kuva. Sen sijaan että Trefurt sanoi
v:n olevan kaikista naapurikansoista kokonaan
eriävän heimon, totesi viron kielen tutkija
A. W. Hupel (,,Kurze Anmerkungen iiber die in
Ingermanland befindlichen Tschuden", Nordische
Miscellaneen 9. u. 10. Stiick, 1785) heidän kuuluvan
suureen suomalaiseen kansanheimoon ja olevan
virolaisia tai heidän veljiänsä. Mielenkiintoisia
kansatieteellisiä tietoja v :sta tarjoo H. G.
Porthanin julkaisema pastori L. A. Zeträuksen tietoihin
perustuva kirjoitus »Nägot om Watländarenes
seder" (Äbo tidning 18/8 1802, N:o 65, venäjäksi
aikakauskirjassa Severnyj Arhiv 1822,
julkaisijan prof. Zeplinin tekemin lisähuomautuksin).
Historiallisia ja kielellisiä tietoja sekä erään
kielennäytteen sisältää A. J. Sjögrenin kirjoitus
»tfber die finniselle Bevölkerung des St.
Peters-burgischen Gouvernements" (1833). Tietoja v:n
asuinpaikoista tarjoaa P. v. Köppenin
»Ethno-graphischer Ausflug in einige Kreise des
St. Petersburgischen Gouvernements" (M61anges
Russes T, 1848), paljon historiallisia tietoja saman
tekijän „Erklärender Text einer
Etlinogra-phischen Karte des St. Petersburgischen
Gouvernements" (1867, suuri osa samoja tietoja
julkaistuina jo 1861 saman tekijän teoksessa
»Hrono-logitseskij ukazatel’ materialov dlja istorii
ino-rodtsev jevropejskoj Rossii"). M. m. vatjalaista
kansanrunoutta (vatjalaisia lauluja) sisältää
Ahlqvistin „Votisk grammatik jämte spräkprof
och ordförteckning" (Acta Soc. Scient. Fenuicaj
V, 1855). Ahlqvist oli käynyt v:u luona 1854
ja 1855; jo 1845 oli Elias Lönnrot koonnut koko
joukon vatjalaisia lauluja. Ahlqvistin vatjalaiset
laulut julkaisi saks. käännöksen ohella A. Schief
ner „Die Lieder der Woten, metrisch iibertragen’
(Mölanges russes III, 1856). Uudemmalta ajalta
on mainittava V. Alava, »Vatjalaisia häätapoja,
häälauluja ja -itkuja" (Suomi IV, 7, 1909).
Kree-viineistä pääjulkaisu F. J. Wiedemann, ,,t5ber
die Nationalität und Sprache der jetzt
ausge-storbenen Kreewinen in Kurland" (1871).
Kielellisiä julkaisuja ks. V a t j a n k i e 1 i. E. N. 8.
Vatjalais-viidennes (ven. Votskaja pjatina),
yksi Novgorodin vapaavallan vanhoista hallinto
piireistä, joka käsitti inaan Laukaa n joesta Iän
nessä Olhavanjokeen ja Laatokkaan idässä, siis
Inkerinmaan ja Suomen Karjalan, ja eteläänpäin
ulottui likelle Novgorodin kaupunkia. Sitä
vastoin nykyinen Venäjän Karjala ei siihen
kuulunut. Sen vanhin säilynyt verokirja, tärkeä
historiallinen lähdekirja sen aikuisten hallinto- ja
kansallisuusolojen tuntemiseksi, on v:lta 1500.
[J. V. Ronimus, »Novgorodin Vatjalaisen
viidenneksen verokirja" (1906) .1 K. G.
Vatjan kieli, itämerensuomalainen kieli, joka
kuuluu näiden kielten etelä-läntiseen ryhmään
muodostaen väliasteen suomen ja viron välillä
(ks. S u o m a 1 a i s-u g r i 1 a i s e t kielet,
Suomen kieli). Kielialueesta ja nimestä ks.
Vatjalaiset. V. k. on tutkimukselle
tärkeä-arvoinen, se kun toisaalta antaa arvokkaita lisiä
kantasuomen tuntemiseen, toisaalta osoittaa myös
mielenkiintoista erikoiskehitystä. Osittain v. k.
on joko suorastaan säilyttänyt eräitä
kantasuomalaisia ominaisuuksia, joita ei esim.
suomessa tavata, tai säilyttänyt ne semmoisessa
muodossa, joka helpommin kuin esim. suomessa
esiintyvä johtaa kantamuodon löytämiseen.
Ominaisuuksista, jotka kuuluvat edelliseen lajiin,
mainittakoon: 1) kahdenlaatuisen e äänteen,
taka-ja etu-e:n säilyminen sekä sanojen ensi tavussa
että edempänä, esim. mörta ’merta’, völka ’velka’;
vööraZ ’vieras’; alcöa ’hakea’, idgön ’itken’ — pesii,
leppii, tsiinnettii ’kynnetty’; ven ’vien’; 2) pitkän
ö:n, ö:n ja kahdenlaisen e:n säilyminen, sen
sijaan että ne muualla enimmiten ovat
muuttuneet diftongeiksi, esim. söja ’lämmin’ (-suoja),
pora ’tahko’ ( = pyörä), lööka ’lieka’, tS ’tie’;
3) o:n kahtalaisuuden säilyminen vanhan
vaihtelun jälkenä, esim. örsi ’orsi’, pölvi ’polvi’, öiköa
’oikea’, öön ’olen’ — koto, kolkka, orko, koira, on:
4) vokaalisoinnun säilyminen suurin piirtein
kantasuomalaisessa asussa; tässä suhteessa on
erittäin huomattava, että kun e äänteen
kahtalaisuus on säilynyt sanan ensi tavua
edempänä-kin, usea sana, joka suomessa on kokonaan
menettänyt takavokaalisen luonteensa, on v. k:ssä
voinut säilyä takavokaalisena, esim. tsitköa ’kitkeä’
(että sana alkujaan on ollut takavokaalinen
osoittaa myös kaukaisemman sukukielen mordvan
vast. muoto), itköa ’itkeä’, lipoa ’liukas’ (= lipeä),
tsipöa ’kipeä’; edelleen on huomattava, että o
sanan ensi tavua edempänä, saattaa, niinkuin
kantasuomessa, esiintyä sanoissa, joiden ensi
tavussa on etuvokaaleja, esim. tsäko ’käkö’, päsko
’pääsky’; 5) eräiden vanhojen n:n ja l:n
astevaihtelun jälkien esiintyminen, esim. päB ’panee’,
mc B ’menee’, öön ’olen’, juttöön ’sanouY = juttelen),
petten ’valhettelen’ (= pettelen); 6) eii diftongin
säilyminen, esim. leiitä ’löytää’, Iciilii ’löyly’.
Tapauksista, joissa v. k. on säilyttänyt sellaisia
piirteitä, jotka, olematta sellaisinaan
kantasuomalaisia, kuitenkin helpommin- kuin eräiden
muiden kielten muodot johtavat
kantasuomalaiseen äänneasuun, ovat ensisijassa mainittavat
eräät astevaihtelun jatkotapaukset, joissa v. k.
on säilyttänyt alkuperäistä äänneasua lähemmän
tai siihen helpommin johtavan äänneasun kuin
esim. suomi tai säilyttänyt eroavaisuuden, joka
toisissa kielissä on hävinnyt, tai myös toisen
asteen kuin muut tai eräät muut kielet. Näi«tä
huomattakoon: 1) g (< y) takavokaalisissa
heikkoasteisissa muodoissa, missä esim. suomessa
on kato tai jotakin muuta, esim. jagan ’jaan’,
kangaz ’kauas’, völgä ’velan’, varga Z ’varas’;
erittäin huomattava on g painottomissa tavuissa,
missä tapauksessa v. k. yksinään on säilyttänyt
vanhan eroavaisuuden, esim. vajaga ’vajaa’,
öhtago ’ehtoo’ (vrt. vatj. jakä ’jakaa’); 2) bl, br,
dr, gl, bi (todennäköisesti < fil, Pr, 6r, yi, fij),
missä suomessa enimmäkseen on vokaaliutumiuen.
esim. abraZ ’hauras’, adra ’aura’, kagra ’kaura’.
pagla ’paula’, Jcabia ’kavio’ (<*kaf)ja); tämä on
sitä huomattavampi kuin v. k:ssä muuten
tavataan p, t, k puheäänellisten äänteiden välissä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
