Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Viipuri
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1-205
Viipuri
1225
maksi oikeusasteeksi. Kaikesta huolimatta
epävarmuus jatkui. Maistraatti yhden tai kahden
pormestarin johtamana kyllä toimi, mutta
työskentelyä herpasivat ven. virastot ja omat
keskinäiset riidat. Hämmennys kieliolojen alalla oli
suuri: kaupungin virastot käyttivät saksaa,
venäläisille virastoille niidenkin täytyi
kirjoittaa venäjäksi ja yksityiset taas antoivat
maistraattiin ruotsin- ja joskus suomenkielisiäkin
papereita. Kaupungin itsehallintoa tukivat
kuitenkin porvariston valitsemat
kaupunginvanhim-mat, jotka olivat peräisin Ruotsinvallan ajalta,
mutta joiden merkitys nyt kasvoi. Katariina II: n
aikana hävitettiin koko vanha
itsehallintojärjes-telmä ja sijaan astui mitä monimutkaisin ja
monivirastoisin hallintolaitos ja oikeudenkäyttö,
jotka paperilla tuntuivat hyvinkin
vapaamielisiltä, mutta ’todellisuudessa merkitsivät uutta
sekaannusta, hajaannusta ja virkamiesvaltaa.
Paavali I palauttikin pian 1796 olot entiselleen.
Lopuksi oltiin siis sillä kannalla, että ven.
siviili-ja sotilasvirastot ynnä lukemattomat
keisarilliset ukaasit olivat tukahuttaa vanhan ruots.
itsehallinnon ja Ruotsin aivan toisenlaiset lait.
Kaupunki menetti melkein kaikki tulolähteensä,
niin ettei tahdottu voida virkamiesten
palkkojakaan maksaa; turvattiin jonkinlaiseen
vapaaehtoiseen verotukseen, joka oli. omiansa
synnyttämään vain riitoja. Myöhemmin saatiin
hallitukselta korvausta varsinkin anniskeluoikeuksien
vuokraamisen muodossa, ja näistä oikeuksista
syntyi se tulolähde, jonka turvissa etupäässä
elettiin. Samalla raskas majoitus’velvollisuus
porvareita rasitti. — Kauppa taas kärsi siitä, että V.
menetti osan varsinaisesta kauppapiiristänsä,
..takamaansa" Savon ja Pohjois-Karjalan. Ennen
niin tärkeä tervakauppa kadotti vähitellen
merkityksensä kokonaan ja sijaan tuli puutavara
tärkeimmäksi vientitavaraksi. Sahoja syntyi
runsaasti ja kun 1740-45 vietiin keskimäärin
34,000 tolttia lautoja vuodessa, nousi määrä
1784-93 100,000 toltiksi. Samoin oli vuosisadan
keskivaiheilla parrujen vienti huomattava
(n. 130,000 kpl. v:ssa). Mutta hallitus, joka
pelkäsi metsien loppuvan, häiritsi vientiä
ukaaseillaan. Viennin arvo oli 1784-93 keskimäärin
137,372 ruplaa vuodessa, siitä puutavaroita
112,807 ruplaa. Tuonti käsitti samoja tavaroita
kuin ennenkin, aikakauden lopulla myös kahvia
ja sokeria. Edellämainittuina vuosina tuonnin
arvo oli n. 127,400 ruplaa v:ssa, mutta muina
aikoina huomattavasti pienempi. Omia laivoja ei
viipurilaisilla juuri ollut, sillä hallitus ei tukenut
laivainvarusteluja; 1780-luvulla oli kuitenkin
6 omaa alusta, jotka purjehtivat Espanjaan asti.
Uuraan ulkosatama tuli yhä tärkeämmäksi, niin
että hallitus 1780 pakkoluovutti talonpoikien
omistamia rantoja ja vuokrasi niitä liikemiehille.
Maakauppa ja torikauppa rupesivat
vapautumaan kauppapakon säädöksistä, huolimatta
porvarien vastarinnasta, sillä ven. kauppiaat eivät
niitä tahtoneet noudattaa. Entinen järjestelmä
kyllä pääpiirteissään pysyi voimassa, kunnes
Katariina II valistusajan hengen mukaisesti
poisti kaikki rajoitukset tehden kaupan vapaaksi
elinkeinoksi. Yleensä kauppa väheni; korvausta
etsittiin väkijuomien myynnistä, joten
kapakoi-minen tuli tärkeäksi elinkeinoksi ja
riitakapu-laksi. — Teollisuus ja käsityö kärsivät myös.
Sota oli hävittänyt entiset pikkutehtaat, mutta
vähitellen niitä taas syntyi, esim. Herttualan
köysi- ja nuoratehdas sekä viipurilaisten
Johanneksen pitäjään perustamat kolme lasi- ja
peili-tehdasta (yksi niistä Rokkalan). Käsityöläisiin
nähden oli kyllä ammattikuntalaitos yhä
voimassa, mutta sen oli kestettävä pahaa kilpailua
ven. sota- ja irtolaisväen puolelta, joka myös
harjoitti käsitöitä. Siitä riittikin riitaa ja
napinaa aina. — Maanviljelyksestä ja
karjanhoidosta ei kannattanut puhua, sillä kaupunki
menetti Venäjän hallitukselle kaikki maansa,
nuo edellämainitut 10 tilaa. Suurella vaivalla se
sai vuokratuksi osia Linnansaaresta ja jonkun
verran niittyä. — Porvariston keskuudessa
vallitsi kokonaan saks. aines, sillä
Itämerenmaakun-nista muutti lisää saks. kauppiaita ja
virkamiehiä; V. luettiinkin Itämerenmaakuntien saks.
kaupunkeihin. Ruotsinkieliset kyllä olivat
lukuisampia mutta menettivät sosiaalista merkitystään
ja sulautuivat saksalaisiin. Suomalaiset edustivat
alempaa rahvasta; suomea kuitenkin kaikki
osasivat, niin että ainakin myöhemmin
venäläinen kavaljeeri saattoi tanssiaisissa selviytyä
saksankielisen naisensa kanssa -— suomenkielellä.
Nyt tuli näet kaupunkiin vielä neljäs
kansallisuus, nimittäin venäläiset. Aluksi he olivat pikku
kaupustelijoita, mutta vaurastuivat ja rupesivat
vanhojen porvarien vastarinnasta huolimatta
pyrkimään porvareiksi. Kun Katariina II: n
järjestelmä hävitti vanhan hallinnon ja teki
porva-riksipääsyn kaikille mahdolliseksi, lisääntyi
varsinainen ven. porvarisaineskin voimakkaasti.
V. 1812 V :ssa oli 362 saksalaista, 412
ruotsalaista, 1,273 suomalaista ja 846 venäläistä;
lisäksi tietysti sotilaita ja irtolaisväkeä. Kirjava
porvaristo riiteli kovasti: vastakkain olivat
jonkinlainen isänmaallinen puolue, joka koetti pitää
kiinni Ruotsin vallan perinnöstä, ja varovainen
poliittinen puolue, joka pyrki sovittelemaan
uusien mahtajien kanssa, tahi sitten vanhat
suvut ja tulokkaat, kauppiaat ja käsityöläiset.
Sekavat olivat kirkollisetkin olot. Piispan sijasta
hoiti tuomiorovasti konsistorin esimiehyyttä,
mutta tämän valta oli vähäinen ja kokoonpano
heikko. Konsistori oli useimmiten oikeuskollegin
alainen. Pappien puute oli suuri ja kirkko
jonkun verran rappiotilassa tässä muusta
luterilaisesta maailmasta erotetussa hiippakunnassa.
Seurakuntia oli aluksi kaksi, ruotsalainen ja
suomalainen, jotka riidellen käyttivät yhteisesti
entistä luostarikirkkoa, sillä Siikaniemen ja
Pantsarlahden kirkot olivat hävinneet ja
tuomiokirkko oli venäläisillä. V. 1743 syntyi saksalainen
seurakunta, johon ruotsalaisten teki mieli yhtyä,
mutta siitä ei tullut mitään, vaikka kirkko, nyk.
ruots.-saks. kirkko, kyllä sittemmin tuli
yhteiseksi. Tietysti syntyi myös kreik.-katolinen
seurakunta, jonka hallussa oli ensin
tuomiokirkko, sen rappeuduttua nyk. ven. kirkko ja
lisäksi ainakin 5 pienempää kirkkoa. Sotaväkeä
varten syntyi 1799 room.-katolinen seurakunta,
jolle 1801 ostettiin kirkoksi se rakennus, missä
kirkko vieläkin sijaitsee. — Kaikkein kurjimmat
olivat kouluolot: opettajia ei tahdottu saada
mistään, oppikirjoja ei ollut, venäjä ja saksa
sekaisin opetuskielenä j. n. e. Vanhat koulut
hävisivät kokonaan eikä uusia kunnollisia syntynyt.
Ja kun kehitys oli saatu alulle, mullisti Kata-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
