Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Yhteyttäminen ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1753
Yhteyttäminen
1755
pitoisista yhdistyksistä (kaikkiruokaiset,
omnivorit, joihiu lähinnä kuuluvat homesienet
ja monet bakteerit), toisten ollessa hyvinkin
tarkoin sidottuja määrättyihin aineisiin
(erikois-r u o k a i s e t, spesialistit). Voinee muuten
väittää, että jokainen luonnossa tavattava
hiiliyhdis-tys kelpaa jollekin eliölle hiililähteeksi.
Typen y., joka kasvin
yhteyttämistoiminnoista on yhtä tärkeä kuin hiilenkin y.,
tapahtuu yleensä maaperästä juurien välityksellä
otettujen typpihappoisten suolojen ja
ammonium-suolojen yhtyessä liiilenpitoisiin aineisiin
(luultavasti glukooseihin ja maltooseihin).
Lopputuloksena on erilaisia munanvalkuaisaineita, joiden
muodostamiseksi myöskin rikki ja usein
fosforikin tulee yhteytetyksi; typen y:n alkuasteilla
syntynee ensin amiinohäppoja, yleisimmin
aspara-giinia, ja niistä polypeptiidien, peptonien ja
albumoosien kautta munanvalkuaisaineita; erään
tutkijan mukaan yhtyisivät typpihappo ja
formaldehydi ensin syaanivetyhapoksi, joka siis olisi
ensimäinen typen yhteyttämistulos. Lähempiä
varmoja tietoja typen y:n kulusta, sen
tapah-tumispaikoista j. n. e. ei ole; ilmeisesti typen y.
voi tapahtua kaikissa elävissä soluissa, mutta
tapahtunee kuitenkin pääasiassa vihreissä
kasvinosissa, siis ensi sijassa lehdissä, ja niissä
etupäässä valossa. — Paitsi nitraatti- ja
ammo-niakkitypestä voivat useat lehtivihreällisetkin
kasvit tyydyttää typentarpeensa muistakin
lähteistä, jollaisia ovat esim. asparagiini, leusiini,
virtsa-aine y. m.; monessa tapauksessa tällaisista
aineista kuitenkin näyttää ensin muodostuvan
ammoniakkia, joka sitten helposti yhteytetään.
Useat autotrofit saanevat sienijuuren (ks. t.)
avulla valmiita elimellisiä typpiyhdistyksiä.
Näihin liittyvät jossain määrin
lihansyöjä-kasvit (ks. t.), jotka typen saantiinsa nähden
lienevät täydellisiä lieterotrofeja. Puoliloisten
typpi ravinnosta ei ole tarkempaa tietoa.
Lukuisat heterotrofit hankkivat typpensä elimellisistä
yhdistyksistä, useat mitä erilaisimmista lähteistä,
kuten hiilensäKin; toiset yhteyttävät typpeä
tyypillisesti autotrofien tapaan, jos kohta
typpiläh-teeksi kelpaavat yleensä hyvin lukuisat suolat;
vapaata typpeä yhteyttävistä lähemmin
seuraavassa. — Se suuri määrä vapaata typpeä, minkä
atmosfääri sisältää, ei kasveille yleensä
pienimmässäkään määrässä kelpaa ravinnoksi. Onneksi
on tästä säännöstä poikkeuksia. Eräillä
maa-bakteereilla (Clostridium Pasteurianum, eräät
Azotobacter-lajit, Bacillus radicicola y. m.) ja
todennäköisesti hyvin rajoitetussa määrässä
korkeammillakin sienillä (esim. osalla
sienijuuren, vrt. t., muodostajia) on näet kyky
yhteyttää (tässäkin lähemmin tuntemattomalla tavalla)
atmosfäärin vapaata typpeä. Tämä tosiasia, jolla
luonnon taloudessa on äärettömän suuri merkitys,
on kauimmin (lopullisesti vasta Hellriegelin
tutkimusten kautta 1888) ja parhaiten tunnettu
bakteereista, jotka elävät yhdyselämää palkokasvien
kanssa. Nämä bakteerit, joita on ainakin 2 lajia
(Bucterium [Khizobiurn] radicicola, yleinen), ja
B. Beyerinckii), esiintyen eri lajit eri
palkokasveissa, ovat maabakteereja, jotka palkokasveja
kasvavassa maaperässä eläessään tunkeutuvat
palkokasvien juurihapsiin ja niistä jännemäisinä
joukkoina syvempänä oleviin juuren solukoihin,
mitkä niiden ärsytyksestä kasvattavat suuren
määrän kookkaita soluja ja sen kautta
aiheuttavat lukuisain, tav. 2-5 mm suurien,
pallomaisten, korallimaisten y. m. s. juurinystyräin
synnyn. Näissä bakteeriäkämissä on
korkkikerrok-sen alla suuria eläviä soluja, jotka ovat täynnä
sauvamaisia bakteereja, jotka ennen pitkää
muuttuvat epämuotoisiksi bakteroideiksi (ks. t.), mitkä
sisältävät runsaasti munanvalkuaisaineita, joita
bakteerit ovat juurinystyräin sisällä
muodostaneet vapaasta typestä (näiden bakteerien suhde
typpeen niiden eläessä vapaina maaperässä 011
tuntematon) ja palkokasvin sille hankkimista
hiilenpitoisista aineista. Bakteroidit palkokasvi
ennenpitkää käyttää suurimmaksi osaksi
hyväkseen, yhteyttäen ne, ja voi siten päinvastoin kuin
kasvit yleensä tulla toimeen aivan ilman mitään
typpisuoloja (voi silti käyttää näitäkin), vieläpä
kuolleiden maahan jäävien juuriensa kautta
kartuttaa maaperän typen määrää, seikka joka
käytännöllisessä suhteessa oli jo roomalaisille
tunnettu ja johon palkokasvien suuri merkitys
vuoro-viljelyksessä perustuu. Palkokasvien
juurinystyräin kaltaisia, vapaata typpeä yhteyttäviä
nystyröitä o a myös leppälajeilla, kilsepensaalla,
suo-myrtillä ja eräillä muillakin. Typpeä yhteyttävä
pikkueliö on näillä kuitenkin vielä lähemmin
tuntematon. Porfocarpus-puilla on myös
vastaavanlaatuisia pahkuroita; näissäkin elää joku
typpeä yhteyttävä sieni (ei bakteeri).
Kuten hiili ja typpi, tulevat myöskin muut
kasveille välttämättömät alkuaineet: happi, vety
ja tuhka-aineissa tavattavat rikki, fosfori, kalium,
kalsium, magnesium ja rauta yhteytetyiksi.
Happi ja vety, joita kasvit saavat ensi
sijassa vedessä, sisältyvät useimpiin kasvin
elimellisiin aineisiin ja tulevat yleensä muiden
yht^yttämistapahtumain mukana näiden
aineosiksi sidotuiksi; sitäpaitsi kasvi sisältää niitä
runsain määrin myös elimettömässä muodossa,
eniten vetenä. Luetelluista t u h k a-a i n e i s t a,
jotka kaikki kasvi saa maasta nousevaan veteen
liuonneina suoloina, useat sisältynevät
elimettö-minä suoloina kasvinruumiiseen, mutta useimmat
tulevat myös elimellisiin yhdistyksiin
yhteytetyiksi. Näistä yhteyttämistapahtumista ovat
tietomme hyvin hämärät. Parhaiten tunnettuja ovat
tässä suhteessa tärkeimmät tuhkan sisältämät
alkuaineet, rikki ja fosfori; muista rajoittuvat
tiedot vain niiden alkulähteisiin ja
yleispiirteiseen käsitykseen niiden merkityksestä, tai on
sekin tuntematon. Rikkiä kasvit saavat
sulfaateista ja käyttävät sitä pääasiallisesti
munan-valkuaisaineiden, sen ohella monet kasvit (esim.
laukat) kirpeiden rikinpitoisten öljyjen v. m.
muodostamiseen; sulfaattien täytyy
yhteyttämis-prosesseissa tavalla t. toisella pelkistyä.
Fosforia on saatavissa fosfaateista ja se kelpaa
ainoastaan siinä muodossa kasvien ravinnoksi;
fosforikin on tarpeellinen useiden
munanvalkuais-aineiden synnyttämisessä ja sen ohella varsinkin
lecitiinin muodostamiseksi; fosforihappomolekyli
liittynee ilman suurempia muutoksia
munanval-kuaismolekyliin. Kali u m i n, jota kasvit
ottavat erilaisina kaliumsuoloina. luullaan olevan
tärkeän alkuliman syntymisessä; mitään varmaa
siitä ei kuitenkaan tiedetä. Useat kasvit (peruna,
nauris, tupakka) tarvitsevat kaliumia
suhteellisesti paljoa enemmän kuin kasvit yleensä. Eräillä
kasveilla natrium voi osaksi korvata kaliumin.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
