Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Äänteenmuutos ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1935
Äänteenmuutos
1936
pitkän ajan kuluessa tapahtunut (esim. kun
liivin kielessä ii:stä on tullut i, niin muuttuminen
on tapahtunut eri otteissa siten, että u yhä
enemmän ja enemmän on kadottanut
liuuliartiku-latsioniaan), tai 2) harppaava 1. ä k i 1 1
i-n e n, kuu alkufoneemista on tultu
lopputulokseen yhdellä kerralla (esim. kun suonien
länsimurteissa lähinnä aikaisemmasta #<>:stä on
tullut tl: mettä < meftdä, tai kun ruätäri muodosta
on tultu muotoon riiiitiili).
Tärkeän jakoperusteen saamme niistä kahdesta
tavasta, joilla kielen jatkuva eläminen ja siis
myös puheen muuttuminen tapahtuu. Kielen
elämässä on nimittäin huomattava 1)
jäljittelevä toiminta: lapsi oppii puhumaan
jäljittelemällä ympäristönsä kieltä, ja senkin jälkeen
kuin puhumisen taito on opittu, on
puhumistoi-minta olennaisesti jäljittelyä: ihminen jäljittelee
osittain omaa, osittain muiden puhetta;
2) uudesti luova toiminta: puhetoiminta ei
ole ainoastaan jäljittelyä, vaan myös
uudestiluo-mista ennen opitun perustuksella. Tämän mukaan
erotamme kahta päälajia ä:ia:
jäljittely-muutoksia (sijausmuutoksia, ks.
alemp.) sekä u u d i s t u s m u u t o k s i a.
Jäljittelymuutoksiin kuuluvat kaikki
ne puheen muutokset, joissa vähemmin tarkka
jäljittely on johtanut entisestä aikaisemmasta
puheesta eroavaan äännetulokseen. Tähän
kuuluu kaikki se, niitä on ollut tapana lukea ä:iin
sanan ahtaammassa merkityksessä
(äänteensiir-rokset, saks. Lauticandel, Lautiibcrgang) ;
tämänlaisten ä :ten todellisesta merkityksestä ks. alemp.
Jäljittely muutokset saatamme jaoittaa
kolmeen pääryhmään: 1) riippumattomiin
1. s p o n t a a n i s i i n, 2)
prosodisvaiku-t u k s i s i i n, sekä 3)
ympärysvaikutuk-s i s i i n.
Riippumattomiksi 1.
spontaani-siksi sanotaan semmoisia ä:ia, jotka ovat
johtuneet foneemin artikulatsionin omasta
luonteesta (nimitys „spontaaninen" on saatu siitä,
että näissä tapauksissa ä:n sanotaan
tapahtuneen ,,itsestään", lat. „sua sponte" —
sanontatapa, joka on katsottava kuvalliseksi ja jota
ei saa väärin ymmärtää); tämmöinen muutos on
esim. se, että kantasuomen s (z) on muuttunut
h :ksi kaikissa asemissa, esim. halla < *salna,
tarha < *tarsa tai *tarza (< balt. darza-), tili
että liivin u on muuttumassa t:ksi tai että
alkuperäinen d germaanilaisissa kielissä on
muuttunut t:ksi.
Prosodisvaikutuksiset ä:t ovat
sellaisia, jotka johtuvat foneemien suhteellisista 1.
prosodisista ominaisuuksista. Nämä ovat 1) s o n
o-r i t e e t t i I. k u u 1 u v a i s u u s = foneemin
kuu-luvaisuusaste; 2) kvantiteetti 1. kesto
(laajuus, ks. t.) = foneemin lausumiseen tarvittava
aika; 3) intensiteetti 1. paino
(,,ekspi-ratorinen korko", „painokorko") = foneemin
lausumiseen tarvittava voima (sen ilmavirran paino,
jolla foneemi tuotetaan), sekä 4) tonaliteetti
1. korko (,,musikaalinen korko", ,,sävelkorko")
= foneemin asema sävelasteikolla (ks. Korko).
— Eri äänteet ovat eri määrässä kuuluvia;
yleensä sanoen ovat puheäänelliset (ks. t.)
äänteet kuuluvammat kuin puheäänettömät. Eräissä
eteläviron murteissa tavataan esim. sellaisia
muotoja kuin kiiläliN (lopussa puheäänetön n = N)
’kyliissä’; puheäänettömän A":n vähäinen
sonori-teetti, kuuluvaisuus, on aiheuttanut sen, että
tästä toisissa eteläviron murteissa on tullut vain
kiiläli, s. o. puheäänetön N on kadonnut. —
Kvantiteetti 1. kesto vaihtelee tarpeen mukaan,
mielialoja myöten, mutta yleensä kvantiteetti on
käytä nnönomaisesti („kieliopillisesti") määrätty.
Puheen yleinen tempo voi olla erilainen
(„allrgro" 1. nopea, „lento" 1. hidas), mutta
tämän ohessa foneemien kesto s u h d e pysyy
samana. On varsin yleistä, että äänteet, joilla
kesto on eri suuri, ovat muuttuneet eri tavalla:
niin esim. mruots. ä (pitkä a) on muuttunut
<t :ksi, jotavastoin mruots. lyhyt a on pysynyt
«:na, esiin, mruots. buter > nyk.-ruots. bdt
’vene’, mutta mruots. gata = nyk.-ruots. gata
(vrt-suom. lainasanoja paatti ja kutu). Myös puheen
yleisen tempon muuttuminen on voinut
vuorostaan aiheuttaa äänteensiirroksia (vrt. alemp.).
— Voimakkaampi intensiteetti 1. paino on
käy-tännönomaisesti kiintynyt määrättyihin
foneemeihin, joten on syntynyt n. s. ,,kieliopillinen"
paino, mikä on erittäin vaikuttava
äänteenmuutoksen tekijä; niin esim. sisä- ja
loppuheitto-ilmiöt, pitkien ääntiöiden lyheneminen
heikko-painoisissa tavuissa (esim. lounaismurt. hamppa
’hampaat’), svarabhakti-ilmiöt (esim. kolome
’kolme’) y. m. johtuvat painosuhteista. Erittäin
merkitsevät ovat ne äänteenmuutokset, jotka ovat
kesto- ja painosuhteiden yhteisvaikutuksen
aiheuttamia. Jo niissä ilmiöissä, jotka äsken
esimerkkinä mainittiin, on ainakin eräissä myös
kestosuhteilla osansa; sellaiset seikat kuin esim.
erinäiset konsonanttien kestovaihtelut (kallaa 1.
kalloo ’kalaa’), niinikään koko se suuri
ilmiösarja, joka on tunnettu astevaihtelun
nimellä, samoin ne vokaalivaihtelut, jotka
indoeurooppalaisissa kielissä tunnetaan „Ablaut"
niinellä (ks. Ääntiöastevaihtelu)
johtuvat todennäköisesti kaikki alkuperin keston ja
painon vaihteluista. — Tonaliteetin 1. (sävel)koron
erilaisuus on sekin käytännönomaisesti
saattanut kiintyä määrättyihin asemiin ja
muodostua ,,kieliopilliseksi" koroksi. Sävelkorollakin
saattaa olla suuri merkitys ä:ten aiheuttajana;
niin esim. tanskan katkoääni (esim. dan’sk
’tanskalainen’), samoin myös katkoääni liivin kielessä
näkyy olevan vanhan sävelkoron vaihtelun
jatkajana. Sellaisissa vanhaan aikaan palautuvissa
vaihteluissa kuin ovat uralilainen astevaihtelu ja
indoeurooppalainen „Ahlaut" on todennäköisesti
(sävel) koron vaihtelulla ollut merkityksensä
yhdessä keston ja painon vaihtelun rinnalla. —
Yleensä sanoen voidaan vielä lisätä, että eräät
tapaukset n. s. riippumatonta äänteensiirrosta
ovat saattaneet nimenomaisesti saada alkunsa
määrätyssä prosodisessa asemassa; niin esim.
alkuperäisen o:n sijaan germaanilaisissa kielissä
on aikaisemmin tullut a painollisissa kuin
painottomissa tavuissa.
Ympärysvaikutuksisilla ä:illa
tarkoitetaan sellaisia ä:ia, joiden aiheuttajana
on ollut jonkin viereisen tai läheisen äänteen
artikulatsioni. Tunnusmerkillistä on näille
tapauksille, että jokin artikulatsioni suoritetaan
liian varhain (ennakoiden) tai jatkuu liian
myöhään (viipyen); täten siis määrätyn
foneemin (..vaikuttajan") artikulatsioni
ikäänkuin murtuu lävitse aikaisemmaksi tai myöhem-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
