Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Jälleensyntyminen ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
475
Järvinen—Jää
476
vesikirppujen (Cladocera) kuorien muodostama
k i t i i n i 1 i e j u. — Jos järvellä on isoja
lisävesiä, niin saattavat näiden tuomat
(alloktoni-set ja minerogeeniset) ainekset olla vallitsevia
organogeenisen lietteen, mudan tai liejun, ollessa
vähemmistössä. — Järvien pohjan
kalkkilieju voi olla joko autoktonista tai ehkä
huo-mattavirnmalta osaltaan alloktonista alkuperää,
syntynyt kivennäisaineksista (minerogeenisesti)
tai eliöiden toiminnan kautta sekä niiden
jätteistä (biogeenisesti). —
Rikkirautayhdis-t y k s i ä muodostuu siellä, missä elimellisten
aineiden mätäneminen on käynnissä, erikoisesti
siis syvemmällä liejupohjaisissa järvissä. —
Järvimalmikerrostumat taas, jotka
ovat alkuperältään alloktonisia ja
minerogee-nisia, muodostuvat yleisimmin mutapohjaisten
vesien litoraalialueelle. [H. v. Post, „Studier
öfver nutidens koprogena bildningar, gyttja, dy,
torf och mylla" (Kungl, svenska vet. akad.
handl. V, 1, 1862), F. Trybom, „Bottenprof
från svenska insjöar" (Geol. fören. förh. 1889),
C. Wesenberg-Lund, „Studier over Sokalk,
Bonnemalm og Søgytje i danske Indsoer" (Medd.
fra Dansk. Geol. Foren. 1901), E. Wollny, „Die
Zersetzung der organischen Stoffe und die
Humusbildungen mit Rücksicht auf die
Bodenkultur" (1897), E. Ramann, „Bodenkunde"
(1910), Sv. Ekman, „Die Bodenfauna des
Vettern" (Int. Revue der Hydrobiologie, 1915),
Einar Naumann, „Undersökningar öfver
fyto-plankton- och under den pelagiska regionen
försiggående gyttje- och dybildningar inom vissa
syd- och mellansvenska urbergsvatten" (Kungl,
svenska vet. akad. handl. 6, 1917), sama,
„Die Bodenablagerungen des Siisswassers"
(Archiv für Hydrobiologie).] K. J. V.
Järvinen, Kyösti Nestor (s. 1869),
liikemies, yliopp. 1888, fil. kand. 1892; Suomen
liikemiesten kauppaopiston johtajana 1899-1919;
kauppakorkeakoulun vanhempana opettajana ja
rehtorina 1911-19; v:sta 1919
keskuskauppakamarin yliasiamies. J. on toiminut huomattavasti
korkeamman kauppaopetuksen aikaansaamiseksi
Suomessa. Julkaisuja:
„Kauppakorkeakoulu-kysymys ja sen ratkaisu Suomessa" (1907),
„Liikenne ja liikennepolitikka" (1911),
„Kauppakamarit, niiden muodot ja merkitys" (1916),
„Kansainvälinen kauppa, sen edellytykset,
orga-nisatsio ja usanssit" (1917).
*Jää on useammanlaatuista riippuen siitä,
missä olosuhteissa se on muodostunut. 1) Jokien
ja järvien j:ssä ovat yksityiset kideyksilöt (ks.
Jää, III Os.) asettuneet yhdensuuntaisesti,
pää-akseli kohtisuoraan veden pintaa vastaan,
tiiviisti toinen toisensa viereen. Niitä ei voi
paljain silmin erottaa muulloin kuin keväällä jään
sulaessa, jolloin ne näkyvät pitkinä ohuina
puikkoina. Tällainen j. on jokseenkin vapaa vieraista
aineista; se sisältää esim. ilmaa ja muita kaasuja
hyvin vähän. Merivedestä muodostuneessa j:ssä
ei ole suoloja. 2) Joissa voi jäätyminen alkaa
myös pohjalta. J. muodostuu silloin huokoiseksi
ja sulkee sisäänsä pohjalla olevia aineita. 3)
Lumesta muodostuneessa jäätiköiden j:ssä on
rakeinen rakenne, eivätkä kideyksilöt ole siinä
asettuneet mihinkään määrättyyn suuntaan.
Rakeiden välissä on verraten runsaasti ilmaa ja
muitakin aineita. 4) Fossiiliseksi j:ksi sanotaan niitä
jäämassoja, joita on tavattu Siperiassa ja
Alaskassa usein syvällä mineraalimaan alla. Se on
säilynyt siellä sulamatta aikaisemmilta,
kylmem-miltä ajoilta, nähtävästi viimeiseltä jääkaudelta.
Siperiassa on siitä löydetty m. m. kokonaisia,
täysin hyvin säilyneitä mammutteja. Alaskassa
kasvaa jään päällä olevalla soralla metsää.
Tällaista fossiilista j:tä tavattiin myös Suomessa
Kaarinan kirkon vieressä lähellä Turkua olevasta
Myllymäestä soraa otettaessa syksyllä 1913,
jolloin se myös joutui lähemmin tutkittavaksi.
J. esiintyi kivien välissä päänkokoisten ja
jon-kunverran isompien kivien muodostamassa, 2-3
m:n vahvuisessa, jotensakin vaakasuorassa
kivikerroksessa, jonka yläpinta oli 22,3 m syvällä
lukien mäen tasaisesti ja loivasti pyöreästä laesta,
joka kohoaa n. 32,5 m yläpuolelle Aurajoen
pinnan. Kerroksen ulottuvaisuus pitkin sorakuopan
seinämää oli n. 45 m, ja oli kesän kuluessa
jääkerrosta poistettu n. 16 à 20 m:n leveydeltä.
Kerroksen päällä oli monenlaisia sorakerroksia,
ylempänä kukkulan etelärinteellä myöskin savea,
jääkerroksen alla kerrallista karkeaa hietaa, joten
kukkulan rakenne on tavallisen harjukukkulan.
J., jonka kiviin rajoittuvan pinnan peitti vahva
ruostekerros, oli kirkasta ja puhdasta: 200 g:sta
jäästä sulatettua vettä jäi 0,0021 g:n
haihdutus-jäännös ja 0,ooi3 g:n hehkutusjäännös, joka oli
pääasiallisesti kalkkia. J. oli rakentunut kiteistä,
jotka olivat prisman muotoisia ja joiden asento
oli pystysuora, lähellä kiviä näiden pintaa vastaan
kohtisuora. Koska j.-kerroksen kivet olivat
selvästi alkuperäisessä asemassaan ja j.-kerros vahva
ja laaja, ei se ole voinut muodostua kivikon
ollessa näkyvissä kivien väliin tihkuneesta vedestä,
vaan täytyy tämän yli 20 m syvällä maanpinnan
alla esiintyvän j:n -olla fossiilista, s. o. peräisin
j.-kaudelta. J:n säilyminen sulamatta tähän asti
on selitettävissä päällä olevien maakerroksien
suuren vahvuuden, hiekan ja soran vähäisen
lämmönjohtokyvyn ja meriveden ja pohjaveden
vaikutuksilta suojaavien savikerroksien avulla.
J:llä on luonnon taloudessa suuri merkitys.
Geologisena tekijänä on se huomattavin
jäätiköissä (ks. t. III Os.), mutta tulee näkyviin
muuallakin. Kivien ia kallioiden rakoihin,
maaperän hiukkasten väliin (vrt. Routa, VIII Os.)
joutunut vesi jäätyessään laajenee ja vaikuttaa
näihin särkevästi. Tällainen pakkasrapautuminen
on voimakkain kvlmänkosteassa ilmastossa. Poh-
m
jois-Suomen tuntureilla olevat kivikasat ovat
tämän rapautumisen seurauksia. Järvien ja
jokien rannoilla siirtää laajeneva j. soraa ja suuria
kiviäkin maalle muodostaen toisinaan hyvinkin
selvän rantavallin, n. s. palteen. Jäiden lähdön
aikaan kuljettavat jäälohkareet soraa ja kiviä
pitkiä matkoja kerrostaen ne toisaalle. Lisäksi
ne kuluttavat matkallaan rantoja. Nämä ilmiöt
ovat esim. Siperian suurissa joissa erikoisen
vaikuttavia. Mainitsemisen arvoinen on myös n. s.
suppu 1. jääsohju, mikä muodostuu juoksevaan
veteen. Se vaikuttaa erikoisesti Pohjois-Suomen
joissa haitallisesti koskivoiman teknilliseen
käyttämiseen. [Leiviskä, „Kivinen jääkerros
sora-kukkulassa lähellä Turkua" (1913), sama, „Der
Salpausselkä" (1920).] M. S-mo & /. L.
Jäätyminen ja jäänlähtö. Koska
ilman kylmeneminen on veden jäähtymisen ja
j:n muodostumisen oleellisimpana ehtona, on
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
