Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kielilainsäädäntö ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
571
Kielilainsäädäntö
572
viranomaisten virka-alueiüen katsotaan
käsittävän koko maan ja niiden virkakielestä on
voimassa, mitä kaksikielisen virka-alueen
virkakielestä on säädetty. Laki koskee myös
sotilasviranomaisia: niiden alueet katsotaan
yksikielisiksi, jos niiden alaisten joukko-osastojen
miehistö on koottu yhteen yksikielisen
joukko-osaston muodostamiseksi, kaksikieliseksi taas,
jos miehistö on koottu katsomatta sen
äidinkieleen tai viranomaisen toiminta kohdistuu
useampiin erikielisiin joukko-osastoihin.
Sotaväen komennuskieli on suomi. Laki ei koske
ulkomailla käytettäväksi aiottuja
toimituskirjoja eikä ulkomaille tai ulkomaalaisille
osoitettua virallista kirjeenvaihtoa. Lähetystöjen
ja konsulinvirastojen kielestä säädetään
asetuksella.
B. Lainsäädäntö virkamiehiltä
vaadittavasta kielitaidosta.
1. Aikaisemmat ja nykyään
voimassaolevat säännökset. Suomen
virkamiesten puuttuva suomen kielen taito oli jo
Ruotsin vallan aikana, samoinkuin 1809 v:n jälkeen,
yhäti kansan valitusten aiheena. Lainsäädäntö
tästä asiasta on yleensä edistynyt kovin hitaasti
ja puutteellisesti. Vasta 1824 säädettiin, että
niiden, " jotka pyrkivät papinvirkaan
suomenkielisissä seurakunnissa, tuli suorittaa näyte
suomen kielessä. V. 1841 määrättiin suomi
oppiaineeksi maan kouluihin — mikä
kuitenkaan ei estänyt yksityisoppilaana pääsemästä
ylioppilaaksi ilman suomen kielen taitoa —,
mutta vasta 1863 v:n asetuksen julkaisemisen
jälkeen annettiin 20 p. helmik. 1865 annetussa
asetuksessa ensimäiset varsinaiset säännökset
virkamiehiltä vaadittavasta suomen kielen
taidosta. Tämän asetuksen mukaan vaadittiin
1 p:stä tammik. 1872 „täydellinen suomen
kielen tunteminen" siltä, joka nimitettiin
laki-tai jumaluusopillisen tiedekunnan tai
kasvatustieteen professoriksi; muiksi professoreiksi
voitiin toistaiseksi päästä „suomenkielisten kirjain
ymmärtämisen taidolla". Lainopillisen
tutkinnon suorittajilta alettiin vaatia taitoa ei
ainoastaan puhua suomen kieltä, vaan myös samalla
kielellä toimittaa lakitieteellisiä asioita.
Tuomareiksi suomenkielisiin käräjäkuntiin ei saatu
mainitusta ajasta alkaen nimittää sellaista, joka
ei hyvästi ymmärtänyt ja osannut puheessa
käyttää suomea. Muissa oikeuksissa ja
viranomaisissa piti katsoa, ettei semmoisina
virkamiehinä, joiden „toimituksissaan tarvitsee
kohdastansa suullisesti puhutella oikeutta hakevia",
käytetä muita kuin niitä, jotka tarpeeksi osaavat
suomea. Lääninhallitusten virkoihin sekä
alhaisempiin virkoihin senaatissa tai hovioikeuksissa
oli 1866 v:n kuluttua asetettava vain sellaisia,
jotka hyvästi ymmärtävät ja osaavat puheessa
käyttää suomea. Virkoja täytettäessä piti yleensä
„lukua pidettämän" hakijain taidosta suomen
kielessä, niin että se, joka paremmin taisi suomea,
pääsi hakukumppaninsa edelle, jos ansiot
muuten olivat „yhtä". Nämä varsin vähät
kielitaidon vaatimukset, jotka suomenkielisellä
taholla herättivät melkoista tyytymättömyyttä,
tiukennettiin vasta 9 p. toukok. 1881 annetulla
asetuksella. Tässä säädettiin lainopillisen
tutkinnon suorittajalta vaadittavaksi todistus
taidosta käyttää suomea ja ruotsia lainopillisissa
aineissa sekä puheessa että kirjoituksessa.
Opettajiksi pyrkivien tuli osata sujuvasti antaa
opetusta kummallakin kielellä. V:sta 1882 ei
saanut panna virkaehdolle ketään, jonka kyky
puheessa ja kirjoituksessa käyttää suomea ei ollut
todeksi näytetty; suomen ja ruotsin kielen taitoa
vaadittiin myös Suomen sotaväen upseerin- ja
siviilivirkoihin. Kuitenkaan ei suomen kielen
taitoa vaadittu senaatin, hovioikeuksien eikä
yleisen revisionioikeuden silloisilta virkamiehiltä
ylenemistä varten samassa virastossa, se ei
myöskään ollut pakollinen Suomen Pietarissa olevan
kanslian eikä kenraalikuvernöörin kanslian
virkoihin. Yliopiston opettajille ei asetettu entistä
suurempia vaatimuksia eikä polyteknillisen
opiston opettajavirkaan vaadittu opinnäytteitä
ruotsin eikä suomen kielen taidosta. Jonkun verran
tiukennettiin suomen kielen taidon vaatimuksia
29 p:ltä jouluk. 1883 annetuilla asetuksilla.
Näiden mukaan tuli senaatin, hovioikeuksien
ja revisionioikeuden virkamiestenkin osoittaa
kielitaitonsa, kuitenkin niin, että ennen 9 p:ää
toukok. 1881 nimitetyt pääsivät ilman suomen
kielen taitoa viroissaan ylenemään. Myös
pormestareiksi, oikeusraatimiehiksi j.n.e.
asetettavilta vaadittiin v:sta 1884 alkaen molempien
kielten suullista ja kirjallista taitoa. Sellaisten
virkamiesten kielitaidosta, jotka asetetaan
virkaan ilman virkaehdotusta (n. s.
luottamusvir-koihin),’ ei säädetty mitään. V. 1888 (toukok.
29 p.) määrättiin, että pääsemistä varten
opettajaksi polyteknilliseen opistoon oli osattava
opetuksessa käyttää sekä ruotsia että suomea.
Ja vihdoin — 1894 tammik. 10 p. — säädettiin,
että pääsemistä varten yliopistoon vaaditaan
kyky puheessa ja kirjoituksessa käyttää suomea
sekä antaa opetusta ja pitää tutkintoja sanotulla
kielellä.
Näiden nykyään vielä voimassaolevien
asetusten antamisen jälkeenkin vielä on ollut
paljon muistuttamista virkamiesten
puutteellisesta suomen kielen taidosta. Kuvernööreiksi
ja keskusvirastojen päälliköiksi — koska ei
luottamusmiesten kielitaidosta ollut mitään
säädetty — nimitettiin monesti henkilöitä, jotka
aivan vaillinaisesti tai tuskin ollenkaan ’
osasivat suomea. Muutenkaan eivät asetukset
antaneet takeita siitä, että virkamiehillä olisi kykvä
itsenäisesti laatia suomenkielisiä asiakirjoja.
2. Eduskunnan päättämä, vielä
vahvistamaton laki valtion
virkamiehiltä vaadittavasta
kielitaidosta on syntynyt 1919 v:n valtiopäivillä
tehdyn eduskuntaesityksen johdosta ja
tarkoittaa edellämainittujen puutteiden poistamista
sekä tämän lainsäädännön haaran siirtämistä
eduskuntalainsäädännön piiriin; laki päätettiin
eduskunnassa 19 p. marrask. 1920 samalla
kertaa kuin ylempänä mainittua virkakieltä
koskeva laki. Tämän lain mukaan vaaditaan
pääsemistä varten sellaiseen valtion virkaan, johon
vaaditaan yliopistossa tai korkeakoulussa
suoritettu tutkinto, että virkaan ilmoittautuva on
osoittanut täydellisesti hallitsevansa virka-alueen
asujanten enemmistön kieltä. Jos virka-alue
on yksikielinen, vaaditaan tämän lisäksi
hakijalta maan toisen kielen ymmärtämistä, mutta
jos se on kaksikielinen tahi jos virka on
tuo-marinvirka, maan toisen kielen suullista ja kir-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
