Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suurvaltain sota
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1243
Suurvaltain sota
1244
oli syntynyt myöhemmin kuin muut. Vielä
vuosisadan vaihteessa Englanti ankarasti kilpaili
Hanskan kanssa Afrikassa ja Venäjän kanssa
Aasiassa. Mutta Saksan kasvava siirtomaavalta,
sen voimakas taloudellinen kehitys ja kilpailu
merentakaisessa kaupassa sekä Saksan pyrkimys
maailmanvallaksi Englannin rinnalle saivat
vähitellen aikaan, että Englannissa ruvettiin
pitämään Saksaa saarivaltiolle vaarallisempana kuin
Ranskaa ja Venäjää. Varsinkin tapahtui niin,
senjälkeen kuin Saksa (1898 ja 1900) ryhtyi
luomaan itsellensä voimakasta sotalaivastoa.
Sopimuksilla Ranskan (1904) ja Venäjän (1907)
kanssa Englanti sovitti riitakysymyksensä
näiden maiden kanssa. Suoranaista liittoa ei tehty,
mutta eri tilaisuuksissa Englanti antoi Ranskalle
(1905 ja 1911) ja Venäjälle (1908) tukea
keskusvaltoja vastaan. Ennen s. s:n puhkeamista
oli siten syntynyt määrätty suurvaltain
ryhmitys: toiselta puolen kolmiliitto, jonka jäsenistä
Italiaa kuitenkin sen vanhan vastakohdan
johdosta Itävalta-Unkariin pidettiin vähemmän
luotettavana liittokumppanina, toiselta puolen
kaksi-liitto ynnä Englanti eli n. s. ympärysvaltojen
liittoutuma (entente).
Eri kertoja edellämainitut vastakohdat jo
aikaisemmin olivat synnyttäneet poliittisia kriisejä,
jotka uhkasivat Euroopan rauhaa. V. 1875
pelättiin sodan Ranskan ja Saksan välillä olevan
kynnyksellä. Vv. 1876 ja’l878 Venäjän ja Itävallan
välit olivat äärimmilleen kärjistyneet Balkanin
tapahtumain takia. Vv. 1887-88 n. s. Bulgaarian
kysymys uhkasi synnyttää sodan Venäjän ja
keskusvaltojen välille, kosto- eli n. s.
revanehe-aatteen ollessa samoihin aikoihin kenraali
Bou-langer’n esiintymisen johdosta Ranskassa
ylimmillään. V. 1908 Bosnian ja Hertsegovinan
yhdistäminen Itävalta-Unkariin aiheutti vaarallisen
kriisin, joka vaivoin saatiin selvitetyksi. V.
1911 n. s. Marokon kysymys uhkasi synnyttää
sodan Saksan sekä Ranskan ja Englannin välille.
Vihdoin tapahtumat Balkanin niemimaalla v:n
1912 jälkeen saivat aikaan pitkällisen
jännityksen poliittisessa tilanteessa. Balkanin valtojen
yhteinen sota Turkkia vastaan ja niiden voitto sodassa
(1912-13) oli keskusvalloille vastenmielinen. Se
tiesi Balkanin slaav. valtojen voimakasta nousua
sekä Venäjän aseman vahvistumista Balkanin
niemimaalla. Tosin Balkanin valtojen liitto
hajosi 1913, mutta uudessa sodassa Balkanin
valtojen kesken Serbia, joka oli Itävalta-Unkarin
vaarallisin naapuri etelässä, yhdessä Kreikan ja
Romaanian kanssa sai voiton Bulgaariasta.
Balkanin rettelöiden selvittäminen tuotti suuren
joukon vaikeuksia. Itävalta-Unkari katsoi etujensa
mukaiseksi tukea Bulgaariaa, sillä välin kuin
Venäjä oli Serbian ja Montenegron puolella.
Romaania vieraantui Itävalta-Unkarista.
Varsinkin rajakysymykset, n. s. Albanian kysymys,
ja kysymys Montenegron ja Serbian pääsystä
Adrianmeren yhteyteen näyttivät jo olevan
vähällä synnyttää s. s:n. Lontoon konferenssissa
1913 suurvallat kuitenkin vielä saivat vaaran
vältetyksi. Mutta tilanne pysyi jatkuvasti
jännitettynä. Sekä Saksa että Itävalta-Unkari
panivat 1913 toimeen suuria armeianlisäyksiä;
samoin Ranska, joka palautti kolmen v:n
asevelvollisuuden. Mainitsemista ansaitsee vielä, että Turkki,
joka jo Abdul hamidiii aikana oli alkanut vil-
jellä hyviä välejä Saksan kanssa, tappioidenpa
jälkeen 1913 yhä enemmän alkoi lähennellä
Saksaa. Siitä oli todistuksena kenraali Liman von
Sandersin lähettäminen Turkkiin johtamaan
Tuikin armeian uudistusta. Tämä tapaus, kuten
yleensä Saksan vaikutusvalta Turkissa, oli hyvin
vastenmielinen Venäjälle ja sai aikaan
rette-löitä Venäjän taholta. V. 1914 olotila oli
kehittynyt sellaiseksi, että pienikin selkkaus
helposti saattoi sytyttää maailmanpalon.
Sodan puhkeaminen. Kesäk. 28 p.
1914 murhattiin Itävalta-Unkarin
kruununperillinen arkkiherttua Frans Ferdinand puolisoineen
Bosnian pääkaupungissa Sarajevossa.
Murhamies oli muuan serbialaissyntyinen Princip.
Tapauksen tutkimisessa päästiin salaliiton perille,
joka oli syntynyt Belgradissa ja johon oli
sekaantunut serbialaisia virkamiehiä.
Viimemainittu seikka antoi rikokselle ulkopoliittisesti
vakavan luonteen. Varsinkin jälkeen v:n 190S,
jolloin Itävalta-Unkari yhdisti itseensä Bosnian
ja Hertsegovinan, olivat nimittäin
Itävalta-Unkarin ja Serbian välit olleet perin kireät.
Itävalta-Unkaria pidettiin Serbiassa serbialaisten
kansallisten suuruudenunelmien pahimpana
esteenä ja siellä työskenneltiin avoimesti
kaksoismonarkiaa vastaan. Itävaltalais-serbialainen
ristiriita sisälsi puolestaan vaaran koko Euroopan
rauhalle sen kautta, että Serbialla vanhastaan
oli tukea Venäjällä. Euroopassa edellisinä
vuosikymmeninä syntyneistä suurvaltaliitoista ja
yhtymistä oli taasen seurauksena, että sota, jos
sellainen syttyisi, tuskin oli rajoitettavissa
kahteen suurvaltaan.
Sarajevon murha synnytti Itävalta-Unkarissa
ankaraa mieltenkuohua Serbiaa vastaan. Heinäk.
23 p. Itävalta-Unkarin hallitus antoi Serbialle
nootin, jossa m. m. vaadittiin erinäisiä
toimenpiteitä suurserbialaista yllytystä vastaan,
murhayrityksen valmistamiseen syyllisten rankaisua
ja oikeutta itävaltalaisille viranomaisille
myötävaikuttaa itävaltalaisvastaisen liikkeen
tukahduttamiseksi sekä ottamaan osaa Serbian alueella
olevien, salaliittoon osallisten oikeudelliseen
tutkimiseen. Vastausta vaadittiin 48 tunnin
kuluessa. Heinäk. 24 p. Venäjän hallitus, jonka
ulkoministerinä oli Sazonov, antoi erityisessä
julistuksessa tietää, ettei se tulisi pysymään
riidan suhteen välinpitämättömänä. Venäjän kanta
oli omansa rohkaisemaan Serbiaa. Se pani
armeiansa liikekannalle ja antoi heinäk. 25 p.
Itävalta-Unkarille vastauksen, jota tämä maa ei
pitänyt tyydyttävänä. Heinäk. 28 p.
Itävalta-Unkari julisti Serbialle sodan.
Sekä ennen että jälkeen viimemainitun
tapauksen suurvaltain kabinetit, olivat ankarassa työssä
aseman selvittämiseksi. Heinäk. 26 p.
Englannin ulkoministeri Sir Edward Grey ehdotti, että
syntynyt tilanne jätettäisiin Englannin/ Saksan.
Ranskan ja Italian välisen konferenssin
selvitettäväksi. Tähän ehdotukseen Saksa ei
suostunut, koska sen mielestä suurvaltain ei ollut
sekaannuttava itävaltalais-serbialaiseen konfliktiin,
vaan ainoastaan koetettava estäii sotaa Venäjän
ja Itävalta-Unkarin välillä. Saksa koetti
vaikuttaa sekä Wienissä sekä Pietarissa siihen suun
taan, että suoranaisia neuvotteluja pantaisiin
alulle Itävalta-Unkarin ja Venäjän välisen
ristiriidan sovittamiseksi. Itävalta-Unkari antoi seli
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
