Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Espanjan kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
849
Espanjan kieli
ja kirjallisuus
850
laiselle outoja. — Uusista kielistä ranska on
huomattavasti vaikuttanut espanjaan trubaduurien
ajoilta asti.
Espanjalainen käyttää kielestään tavallisesti
nimitystä castellano, Kastilian kieli. Eri
seutujen kansanmurteet, joita tosin toistaiseksi yleensä
on vaillinaisesti tutkittu, eroavat toisistaan
paljoa vähemmän kuin esim. Ranskassa ja Italiassa.
Keskiajan historia selittää, miksi espanjan
murre-erot vielä tänään ovat suurimmat
pohjoisissa vuorilaaksoissa. Ameriikassa puhuttu
espanja on edelleen kehinnyttä etelämurretta. —
Espanjan kirjakielen historiassa on murteiden
taistelulla harvinaisen vähäinen osa.
Muinais-galician (= muin.-portugalin) murretta käytti
1200-luvulla keskiespanjalainenkin taiderunous
(ei esim. Bercéo; ei proosakirjallisuus). Meidän
päivinämme on uusgalicia sekä toisaalta
erittäinkin andalusialaisten puhetapa saanut kirjallista
edustusta folklorismin ja — vähässä määrin —
sanomalehdistön kautta. — Tärkeänä
erikoisryhmänä on Katalonian (ja Valencian) kieli ja
kirjallisuus; ks. Katalonia.
Espanja on hitaasti muuttunutta, pitkäsanaista
kieltä, jossa monikin latinan sana on säilynyt
tävssointuisena, täydessä muinaisuusloistossaau;
jokainen latinaa osaava ymmärtää sanat
semmoiset kuin (kauttaaltaan äännelailliset) luna, solas,
montes, respondemos; hän ymmärtää ne
suu-puheessakin, sillä espanjan oikeinkirjoitus on
hyvin foneettista. Useimmat sanat tietysti
sisälsivät äänteitä, joihin polvi polvelta vaikuttaneet
äännelait ovat enemmän pystyneet.
Lauseraken-nuskin ja tyyli, jossa muuten espanjalainen
lienee kansallisimpia, muistuttaa (kirjailijoitten)
latinaa esim. siinä, että puhuva,
sivistymättöminkin, mielellään liittelee ja ryhmittelee
pikku-lauseita monin eri keinoin, jättämättä niitä
irralleen. Sanain keskinäinen järjestys ei ole
kaavoittunut, joten usea lause on helppo lopettaa,
alkoi sen mistä kohti hyvänsä. Kuvaannollisia
käänteitä on runsaasti; diminutiiveja
espanjalainen tuttavallisessa puheessa laskettelee ehkäpä
yhtä paljon kuin karjalainen itkuvirsissään, jota
vastoin latinaisuuksiin menevä korkean tyylin
kirjakieli karttaa näitä ja muita ihmeen herkän
kansankielen „epäroomalaisuuksia’\
[Kielioppeja: Förster (1880) y. m.
Kielihistorian. esityksiä: Baist (1905), Menéndez Pidal
(1905). y. m. Käytännöllisiä oppikirjoja: Nyrop
(1907), Gräfenberg (Unterrichtsbriefe, 1903).
Sanakirjoja: Tolhausen (1903, saks.), Paz y
Me-lia (1903, esp.-saks.), Ruppert
(Konversations-wörterbuch). — (Vuosiluvut tarkoittavat
uusimpia painoksia).] O. J. T.
Kirjallisuus. Keskiaika. E:n
kansalliskirjallisuuden vanhin runoelma ja samalla
sen aikaisemman keskiajan etevin runoteos on
todennäköisesti 12:nnen vuosis. keskivaiheilla
syntynyt 4,000 säettä sisältävä P o e m a del
Cid (ks. Cid). Säkeet ovat runomuodoltaan
yksinkertaisia: sama loppu- tai tarkemmin
sanoen puolisointu esiintyy keskenään eripitkien
säkeiden muodostamassa sarjassa. Arvattavasti
Poema del Cid nojaa varhaisempiin
samanaiheisiin pieniin kertomarunoihin. Poema del Cidiä
vähän myöhäisempi ja runolliselta arvoltaan
heikompi ,,Cidin riimikronikka" käsittelee sankarin
nuoruutta ja uskomattomia urotöitä, jotka hän
muka teki Pariisissa. Sen säkeitä esittivät
ylhäisten linnoissa kuljeksivat laulajat, juglares,
jotka kielisoittimella säestävät esitystään,
niukan myöhemmin alkavat kukoistaa n. s.
romanssit (ks. t.). Enimmät ylistävät Cidiä; toisten
aiheet ovat karolingilaisesta ritaritarustosta,
toisten taas muista tarustoista sekä
mytologisista ja raamatullisista lähteistä.
Varhaisin nimeltä tunnettu esp. kirjailija on
Gonzalo de Bercéo, jonka kirjallinen
toiminta-aika oli 1220-46. Hän kirjoitti laulun
Aleksanteri Suuresta, kertoen hänestä
muinais-ranskalaiseen tapaan mitä hullunkurisimpia ja
epähistoriallisia taruja. Hän sepitti myös
runoja Egyptin pyhästä Maariasta,
madonna-ihmeistä ja pyhimyslegendoista. B:n mystillinen
hartaus soinnalitaa tuon tuostakin kauniiksi
säveleksi. Suurempi kirjailijanimi on Bercéon
aikalaisella, Kastilian ja Leonin kuninkaalla,
Alfonso X:llä, Viisaalla (1251-82, ks. t.),
joka sai ihmeteltäviä aikaan kansansa henkiseksi
vaurastumiseksi. Hänen kastiliankielisiä
teoksiaan on tarunsekainen maailmanluomisesta
Ferdinand Pyhän kuolemaan asti ulottuva ajantieto
„Cr0nica general", sekä voimakkaalla
kastilia-laisella proosalla kirjoitettu lakikirja ,,Siete
portidas", jolla on filosofinen, kirjallinen ja
kulttuurihistoriallinen arvonsa. Hän oli runoilijakin
sepittäen Galician murteella Maria-legendoja ja
hymnejä. A:n jälkeen tuli kirjaileminen
yleiseksi ylhäisön ja ruhtinaiden keskuudessa.
Viimemainittuja oli Kastilian infantti Don Juan
Manuel (k. 1349), liikanimeltään „Espanjan
Boccaccio", joka m. m. kirjoitti etevän
novellikokoelman ,,E1 Condé Lucanor", 50 kertomusta,
joiden aiheet eivät ole tekijän omia keksimiä,
mutta joita hän on käsitellyt lempeällä ironialla
ja entistä kehittyneemmällä kielellä.
Huomattavin Espanjan keskiaikaisista runoilijoista on
Juan R u i z, Hitan arkkipappi (k. ennen 1351,
ks. t.), jonka kirjavasisältöistä pääteosta „Libro
de buen amor" kannattaa eloisa mielikuvitus,
esityksen havainnollisuus ja huumori. Jossakin
määrin Juan Ruizin jäljittelijä on Pedro L
6-pez de Ayala, moraliseeraavassa „E1 Rimade
de Palacio" runoelmassaan (1385), nimittäin
muotoon ja satiirilliseen sävyyn nähden; itse teos on
perin vakava ja tarkoittaa aikansa parantamista.
V:n 1400 vaiheilla tulee maahan ulkoa uusia
virtauksia. Herätteinä ovat etupäässä
provencelai-nen ritarirunous ja pohjoisranskalainen kulttuuri
ja runous sekä Italian 1300-luvun suurmiesten
Danten, Petrarcan ja Boccaccion hengenluomat.
„Divina Commedia" käännetään Katalonian ja
Kastilian kielille ja antaa aihetta lukuisiin
jäljitteleviin allegorioihin ja näkyihin. Nämä
virtaukset ovat tuntuvimmat tämän ajan
lyriikassa, jonka tuotteet ovat säilyneet
pääasiallisesti yhteiskokoelmien välityksellä, joideii
nimenä „Cancioneras"; näistä ovat tunnetuimmat
Juan Alfonso de Baenan toimittama,
joka antaa kuvan Kastilian Juhana II:n hovista
ja Ilernando del Castillon „Cancionero
general" (1511). Suuria runoilijanimiä ei tämä
aika tarjoa. Mainittavimmat ovat Juan de
M e n a, ,,espanjalaisen runotaiteen isä", jonka
jiääteos, vertauskuvallinen „E1 Laberinto" (1444),
ei ole likimainkaan esikuvansa „Divina
Comme-dian" veroinen, mutta sisältää kauniita yksityis-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
