Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Flaamin kieli ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1105
Flaamin kieli Flagellata
1106
eivät enää olleet valtiollisilla eikä taloudellisilla
siteillä siihen yhdistetyt, kävi ranskalainen
vaikutus niin ylivoimaiseksi, että ainoastaan ranska
oli kaiken korkeamman kulttuurin kielenä. Kun
Hollanti ja Belgia 1815 yhdistettiin
Alankomaiden kuningaskunnaksi, koetti
kuningaskunnan hollantilainen hallitus saada hollannin
kielen koko valtakunnan yhteiseksi kieleksi, mutta
tämä herätti suurta suuttumusta vallonilaisessa
osassa Belgiaa. V:n 1830 vallankumous, jonka
seurauksena oli Belgian ero Hollannista,
vahvisti yhä enemmän ranskan kielen valtaa. Mutta
1840-luvulla syntyi flaamilaiskansallinen liike,
joka tahtoi korottaa flaamin kielen Belgian
flaamilaisen osan viralliseksi ja kulttuurikieleksi.
Flaamilaisen liikkeen ensiinäisistä johtajista
huomattavin oli Jan Frans Willems. Kuitenkin
syntyi erimielisyyttä yhteisestä kielestä. Sen
sijaan että toiset tahtoivat flaamilaisten
sivistyskieleksi ottaa hollannin kielen säilyttämällä
kuitenkin kirjakielessä muutamia erityisesti
flaamilaisia ominaisuuksia, pitivät toiset jyrkästi
kiinni erityisestä flaamilaisesta kirjakielestä.
Voitto on kuitenkin kallistunut edellisten
puolelle, nnn että nykyinen flaamilainen kirjakieli,
sellaisena kuin se esiintyy parhaitten
flaamilaisten kirjailijoiden, kuten Heudrik Cousciencen
y. m. teoksissa, pääpiirteiltään on sama kuin
Hollannin kirjakieli. Vaikka Belgian
perustuslain mukaan maan molemmat kielet ovat
täydelleen tasa-arvoiset, ei flaamin kieli todellisuudessa
ole nytkään vielä likimainkaan samassa asemassa
kuin ranskan kieli. Vasta 1897 säädettiin, että
kaikki lait julkaistaan molemmilla kielillä
alkuperäisinä teksteinä, jota vastoin sitä ennen
flaaminkielisillä lakijulkaisuilla oli ainoastaan
käännöksen arvo. Tuomioistuimissa asiat ovat
käsiteltävät flaamin kielellä, jos haastettu ei
ymmärrä ranskan kieltä. Parlamentissa ou
kyllä oikeus käyttää flaamin kieltä, mutta tätä
oikeutta vain harvat käyttävät hyväkseen.
Nykyinen kuningas Albert on kuitenkin lukenut
valtaistuinpuheensa myöskin flaamin kielellä.
Oppikouluissa tämä kieli on flaamilaisella alueella
oppiaineena, mutta ei opetuskielenä, paitsi
muutamissa lyseoissa vain erityisissä
oppiaineissa. Flaamilainen tiedeakatemia perustettiin
1886. mutta flaaminkielistä yliopistoa ei vielä
ole. Sitä vastoin toimivat vilkkaasti useat
flaaminkieliset teatterit ja flaamilaisen
sivistyksen edistämiseksi perustetut seurat. [Homelius,
,,Histoire politique et littéraire du mouvement
politique" (1894) ; Arjuna, „Die vläm. Bewegung"
(1897).] J. J. M.
Flaamin kieli ks. Flaamilaiset.
Flaclisenius [flaksë’-]. 1. Jakob F.
(1633-94), professori Turussa. Tuli maisteriksi 1656,
apulaiseksi filosofiseen tiedekuntaan 1658, sekä
logiikan ja metafysiikan professoriksi 1665.
Siirrettiin tästä virasta 1679 teologian
professoriksi. Hänen etevin teoksensa oli „Collegium
logicum", joka 37:nä väitöskirjana ilmestyi
lopullisesti 1678.
2. Johan F. (1636-1708), matemaatikko ja
teologi, edellisen veli, tuli maisteriksi 1661.
Turun akatemian sihteeriksi sekä apulaiseksi
filosofiseen tiedekuntaan 1665, matematiikan
professoriksi 1669, kunnes 1692 siirrettiin teologian
professorin virkaan. Teoksia m. m.: vuosien
1672:n ja 1674:n almanakat, kansantajuinen
kertomus kauheasta v:n 1689 pyrstötähdestä sekä
„Algebræ compendium", 1692. E. M-a.
Flacius [-ä-], Matthias, Illyricus
(illy-rialainen), (1520-75), luterilainen teologi,
syntyperältään slaavilainen Istriasta (alkuper. nimi
Vlacich), tuli 1544 heprean professoriksi
Wittenbergiin, jossa kiihkeän luonteensa koko
voimalla liittyi Lutheriin. Tämän kuoltua F.
kohosi huoniatuimmaksi niistä teologeista, jotka
edustivat n. s. aitoluterilaista suuntaa ja
vastustivat kaikkea tinkimistä toisin ajattelevain
kanssa. Varsinkin Melanchton joutui heidän
epäluulonsa ja vihansa esineeksi menettelyllään
Leipzigin Interimin aiheuttamassa riidassa (ks.
A d i a f o r a). Magdeburgista käsin johtaen
vastustusta F. todella pelasti protestanttisuuden
asian, ja 1557 siirtyessään professoriksi Jenan
uuteen yliopistoon hän teki siitä
puhdasoppisuuden päälinnan. Innolla liän otti osaa luterilaisen
kirkon sisäisiin oppiriitoihin, varsinkin
„majo-ristiseen" (ks. t.), Osianderin (ks. t.) ja
„syner-gistiseen" (ks. t.) riitaan. Perisyntioppia
puolustaessaan F. meni niin pitkälle, että hän 1560
selitti perisynnin olevan olennaista
(substant-siaalista) ihmisessä; tätä oppia pidettiin
mani-kealaisuutena, hän karkoitettiin Jenasta ja
vietti sen jälkeen harhailevaa elämää, kuollen
kurjuudessa Mainin Frankfurtissa. F. oli
syvällisesti oppinut ja teräväjärkinen mies, ja hänen
jyrkkyydessäänkin oli todellista luonteen
suuruutta. Pysyväisin merkitys on hänellä
kirkko-historioitsijana, hän kun oli M a g cl e b u r g i n
sen turi ai n (ks. t.) nimellä tunnetun
suuren protestanttisen yleisteoksen päätoimittaja.
[W. Preger, ,,M. Fl. Illyricus und seine Zeit"
(2 uid., 1859-61).] ’ ,J. G.
Flagellantit (lat. flagella’ntcs - ruoskijat <
flage’llum = ruoska), 13-15:nnellä vuosis.
esiintyneitä lahkokuntia, joiden tuntomerkkinä oli
oman ruumiin ruoskiminen synninturmeluksen
kuolettamiseksi. Italian kansallisten sotien
aikoina 1260 alkoi dominikaanimunkki "Rainerin
vaikutuksesta Perugiassa tällainen
kiihko-uskonnollinen liike, leviten tarttuvana henkisenä
kulkutautina Itävaltaan, Unkariin ja Puolaan,
mutta ,,mustan surman" raivotessa puolivälissä
14:ttä vuosisataa sama sairaloinen henki
synnytti Italiassa, Saksassa, Ranskassa. Englannissa
ja Tanskassa sellaista epäjärjestystä, että kirkon
täytyi kehoittaa maallista esivaltaa
tukahutta-maan sitä asevoimalla. Vainon vuoksi monessa
syntyi kirkkoa vastaan vihamielisyyttä, joka
heidät ajoi yhtymään beghardeiksi nimitettyihin
kerettiläisiin. [Förstemann, ,,Die christi.
Geiss-lergesellschaften" (1828), Corvin, „Die Geissler"
(3:s painos 1891), Cooper (J. G. Bertramin
kirjailijanimi) ..Flagellation and the Flagellants"
(6:s pain. 1896).] A. J. Pii.
Flagellata (Mastigophora), s i i m a 1 i k
o-eläimet, laaja alkueläinryhmä; tähän on
tapana lukea yksisoluisia elimistöjä, joilla on
liikuntoelimenä yksi tai useampia siimamaisia
alkulimalisäkkeitä eli n. s. flagelleja, yksi tuma,
paljas tai ketolla peitetty ruumis;
lisääntyminen tapahtuu pitkinpäisen kahtia jakaantumisen
kautta ; tykkiviä rakkoja tavataan useimmiten.
Flagellaatit elävät makeassa vedessä,
orgaanisissa nesteissä ja meressä. Ne ovat aineenvaih-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
