Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Goethe, Johann Wolfgang von - Goethe-gesellschaft ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1517
Goethe-gesellschaft—Gogol
1518
mont" (suom. Antti Riiiliä, 1896) ; „Götz von
Ber-lichiugen" (suom. Antti Räihä, 1899) ; „Nuoreu
Wertherin kärsimykset" (suom. Volter Kilpi,
1904) ; ,,T]>higonoia Tauriissa" (suom. Eiuo Leiuo,
1910). K. S. L.
Goethe-gesellschaft [gote geze’lsaft], 1885
perustettu seura, lähes 3,000 jäsentä, kotipaikka
Weimarissa. Goethe-tutkimuksen keskus,
julkaisee vuosikirjaa „Goethe-jahrbuch" ja sarjaa
j.Scliriften der Goethe-gesellschaft".
Goethe-und-Schiller-archiv, alk.
Goethe-a r c li i v. Goethen pojanpoika, Walter von G.,
testamenttasi 1885 perheen arkiston Sachsenin
suurherttuattarelle Sofialle, joka sen teki
suvulleen sääntöperinnöksi, mutta avasi sen samalla
tutkijain käytettäväksi Weimariiu
rakennuttamassaan (1896) komeassa rakennuksessa. V. 1889
siihen liitettiin Schiller-arkisto. Sen kokoelmat
ovat yhä karttuneet Schillerin ja Goethen
aikuisten runoilijain käsikirjoituksilla.
Goeze [götsej, Johann Melchior
(1717-86), saks. jumaluusoppinut, v:sta 1755 esipappi
Hampurissa. G. esiintyi ankarana
puhdasoppisuuden puolustajana valistusmiehiä vastaan ja
hyökkäsi varsinkin Lessingin kimppuun.
Les-singin ja G:n välinen kirjallinen taistelu on
merkillinen muistomerkki vauhan luterilaisen
puhdasoppisuuden viimeisestä kamppailusta. G: n
„Streitschriften gegen Lessing" julkaistiin
uudestaan 1893. E. K-a.
Gog ja Magog, V:ssa T:ssa tarunomaisen
ruhtinaan ja maan nimitykset, jotka itämaalaisessa
ja kristillisessä perintätiedossa edustavat
pakana-maailmaa. Hes. 382, 39j tarkistetun lukutavan
mukaan G. oli »Mesekin ja Tubalin (s. o. Muskin
ja Tabalin) ruhtinas", ehkä Aleksanteri Suuri
(Winckler). Sana Magog on luultav. vanha
väärinkirjoitus. K. T-t.
Gogh [hogj, Vincent van (1853-90), holl.
taidemaalari. Toimi aluksi taidekaupan alalla,
oli koulunopettajana Englannissa, tutki teologiaa
Amsterdamin yliopistossa ja esiintyi
evankelistana Belgian kaivostyömiesten keskuudessa.
Meni 1885 oppilaaksi Antverpenin
taideakatemiaan ja muutti seur. v. Pariisiin, jossa veljensä
taidekauppias Theodor van G:n kautta tutustui
impressionistimaalareihin, etenkin Pissarro’hon
ja Seurafhan, saaden myös vaikutusta n. s.
Pont-Aven-koulun johtajalta Gauguin’iltä, jonka
edustamaan synteettiseen taidesuuntaan hän lähinnä
kuuluu. V:sta 1887 G. oleskeli Etelä-Ranskassa,
San Remy’ssä ja Arles’issa, tuli mielenvikaiseksi
ja ampui itsensä eräässä hermoparautolassa.
Lyhyen taiteilijatoimensa aikana G. oli erittäin
tuottelias: n. puolituhatta taulua (muoto- ja
henkilökuvia, maisemia, kukkia y. m.) ja
lukuisasti piirustuksia. G:n maalaustapa on aivan
omaperäistä, milloin hurjau rohkeata ja
nerokasta, milloin sangen eriskummallista. Hänen
värinsä, jotka hän asettaa kankaalle melkein
korkokuvan paksuisina, ovat supistetut pelkkiin
alkuväreihin ja niiden voimakkaan
yksinkertaisiin vastakohtavaikutuksiin, hän ei tavoita
muovailua, vaan värien ornamentaalista vaikutusta,
„hän ei koeta esittää luonnonesineiden muotoa,
vaan niiden sielua, niiden näkymätöntä
olemusta". G:n värivalinta, jossa ei saanut olla
mustaa eikä ruskeata, ou vaikuttanut
neo-impressionisteihin ja hänen ornamentaalinen
Gogol.
käsittelytapansa nykyaikaiseen koristeelliseen
maalaukseen. Autellin kokoelmissa Helsingissä
ou G:lta eräs tyypillinen maisemamaalaus.
E. R-r.
Gogol [gö-], Nikolai Vasiljevits
(1809-52), suuri ven. kirjailija, synt. 31 (19) p.
maalisk. 1809
Soro-tsintsyu kauppalassa
Pultavan
kuverne-mentissa. Hänen
isänsä, postivirkamies
Vasilij Afanasjevits
G., kirjoitteli
huvinäytelmiä vähävenä-jän kielellä. Yksi
hänen esi-isistään oli
1600-luvun
jälkimäisellä puoliskolla
johtanut kasakkain
taistelua puolalaisia
vastaan. Isältään
Nikolai Vasiljevits peri
vähävenäläisen leveän
huumorin ja mainion
kertojakykynsä. Äidiltään hän sai haaveksivan
uskonnollisuutensa ja herkkyytensä. Koulua G.
kävi Pultavan lukiossa ja sitten Niezinin
»ylem-pien tieteiden" opistossa. V. 1828 hän lähti
Pietariin, jossa hän yritti näyttelijäksi, mutta ei
päässyt. Menestys ei seurannut myöskään hänen
ensimäisiä kirjallisia yrityksiään. V. 1829 hän
julkaisi aitoromanttisen idyllin ,,Hans
Küchelgar-ten", jonka paria vuotta aikaisemmin oli
kirjoittanut opiskellessaan Niezinissä. Kirja sai osakseen
ankaran arvostelun ja G. hävitti koko painoksen.
Hän oli jo aikaiseen syvästi vakuutettu siitä,
että hän on syntynyt suurta tehtävää varten,
hän ei tahdo olla vain „paljas olemassa-olija".
Tätä tehtävää kuumeentapaisesti etsien hän
m. m. yhtäkkiä matkusti Lyypekkiin, nähtävästi
aikeissa lähteä Ameriikkaau, mutta palasi taas
yhtä pikaisesti takaisin. Tutustuminen
2ukov-skijn ja Puskinin piiriin vaikutti G:iin hyvin
kehittävästi. Vähävenäjän elämä ja entisyys
olivat aina viehättäneet häntä, ja kun hän oli
huomannut, että hänen kotiseutunsa silloin
kiinnitti yleisön huomiota, hän alkoi kirjoittaa
vähä-venäläisistä aiheista. Ensimäisenä ilmestyi
kertomus »Juhannusaatto" (1830). Kaksi osaa
samankaltaisia kertomuksia (niiden joukossa paitsi
jo mainittua »Sorotsintsyn markkinat" ja
»Toukokuun yö") ilmestyi 1831-32. Käynti
kotiseudulla (1832), jota hän ei ollut nähnyt
muutamaan vuoteen, täytti hänen mielensä katkeralla
kaiholla. Tämän jälkeen se, välistä paatokseksi
kohoten, esiintyy huumorin keskellä hänen
teoksissaan. Mutta G. tahtoi toimia muullakin kuin
kirjallisuuden alalla: hänen mielensä teki
esiintyä oppineena. Oltuaan historian opettajana
eräässä Pietarin uaisopistossa hän halusi pitää
historian luentoja yliopistossa. Kiovan
vastaperustetun yliopistou professoriksi hän tosin ei
päässyt, kuten oli toivonut, vaan hänet
nimitettiin sen sijaan historian professoriksi itse
Pietarin yliopistoon, vaikka hänellä ei siihen ollut
mitään edellytyksiä. Pian G. huomasi itsekin
kykenemättömyytensä ja luopui (1835)
professorinvirastaan. Kun hän 1835 julkaisi kaksi
kokoelmaa, joista toisessa, nimeltä »Arabeskeja",
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
