Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Hautaaminen ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
173
Hautaaminen
174
ihmismuodon, kuten esim. Italian etruskeilla ja
Itä-Preussin asukkailla Hallstatt-ajalla (ks.
Uurna) ; väliin tehdään ne huonemaisiksi (ks.
Huoneuurnat). Nämä uurnat pannaan
tavallisesti maahan ilman näkyviä merkkejä.
Monasti niitä on tavattoman paljo, niin että
muodostuu suunnattomia kalmistoja, kuten esim.
Bolognan luona Italiassa. Poltettujen ruumiitten
tuhkaa ei kuitenkaan aina panna uurniin. Usein
se kätketään maahan laakakiven alle, ja yli
luodaan maakumpu tai kiviroukkio. Suomen
Kumpukalmisto Ahvenanmaalla.
pronssikaudelta esim. ei uurnahautoja
toistaiseksi tunneta. Sekä poltettujen että
ruumishau-tojen yli meillä on luotu kiviroukkio (ks. H i
i-denkiuas). — Jo varhain, kivikaudella tapaa
sukuhautoja. Haudat eivät ole yksityisten
vaan useampien ihmisten leposijoja.
Myöhemmin tämä tapa tulee yhä harvinaisemmaksi,
sitä mukaa kuin kalmistot, yhteiset
hautuumaat tulevat käytäntöön.
Rautakaudella tavataan usein rinnan poltto- ja
polttamattomia hautoja, ja niin on laita pakanuuden
ajan loppuun saakka. Maakumpu voidaan usein
tavata, mutta yhtä yleistä on, että tuhka on
kaivettu maanalaisiin kuoppiin ilman mitään
ulkonaisia merkkejä („palopilkut").
Huomattavia ovat ranskalaiset vaunuhaudat 500-luvulta
e. Kr. (ks. Esihistorialliset
ajanjaksot, taulu IV: 1) ja skandinaavilaiset
vene-hautaukset, joita on tavattu 600-luvulta
j. Kr. ja viikinkikaudelta (Liitekuva Hauta ja
hautaustavat I, kuva 1). Kuollut on haudattu
maalle vedettyyn veneeseen istuvaan asentoon ja
varustettu kaikilla mukavuuksilla sitä pitkää
matkaa varten, jonka hänen arveltiin täytyvän
kulkea. Hänen mukaansa on pantu, paitsi
työ-kapineita ja varustuksia, käsimylly, sepän
alasin ja palje ja vasarat, arpanappuloita ja
suunnaton määrä eväitä, vuode nukkumista varten
y. m. Suomen vanhimmat rautakauden haudat
ovat polttohautoja, joiden yli on tehty kiven ja
maansekainen kumpu (Liitekuva Hauta ja
hautaustavat I, kuva 4). N. 700-luvulta alkaa
ruumishauta-muoto esiintyä, jatkuen sitten
rinnan polttamisen kanssa pakanuuden ajan
loppuun. Myöhemmät polttohaudat ovat osia
suurista yhteiskalmistoista, joissa vainaja on
roviolla naitettu, ja tuhka ja puolipalaneet esineet
järjestämättä on peitetty ohuella maakerroksella
(vrt. esim. Gulldynt). Venehautojakin on
meillä tavattu, mutta tällöin on vainaja
poltettu veneessään kaikkine tavaroineen ja vain
lukuisat niittausnaulat ovat todistamassa
tällaisen hautauksen tapahtuneen. Vanhiu tällainen
venehautamme on n. v:lta 600 j. Kr. Perniön
Yliskylän kirkkomaan luona. — Kristinusko
muutti perinpohjin hautatavat. Hautaus yksin
kävi nyt yleiseksi, semminkin kun jo
alkukristillisellä ajalla tuli yleiseksi se käsitys, ettei
ruumiinpolttaminen ollut sopusoinnussa kristillisen
ylösnousemisajatuksen kanssa, ja kalmistot
tehtiin „siunatulle maalle" kirkkojen läheisyyteen.
Itse kirkon lattian allekin haudattiin, ensin
yl-häisempiä, vähitellen kansaa yhä yleisemmin,
kunnes se asetuksella v. 1822 kokonaan
kiellettiin. A. M. T.
2. Kuoppa, johon eläimiä pyydystetään, ks.
Metsästys.
Hautaaminen jakaantuu ulkonaiseen
menettelytapaan nähden viiteen lajiin: 1) u 1 o s h e i
t-toon, 2) polttoon, 3) hautaanpanoon,
4) muumi’oimiseen ja 5)
luuttami-s e e n. Välimuotoja havaitaan usein.
Ensinmainittuun tapaan, joka epäilemättä on
vanhimpia, kuuluvat m. m. ruumiin heitto metsään
(m. m. muinaispersialaisilla) tai mereen (esim.
Taka-Intiassa ja malaijilaisessa saaristossa),
missä se joutuu petoeläinten raadeltavaksi. Vielä
raaempi tapa on monissa kansoissa ruumiin
syöminen. Mereen heitettäessä ruumis tavallisesti
pannaan alukseen, mistä lienevät jälkikaikuna
useilla kansoilla vielä ruumisarkkuina käytetyt
veneet (esim. ostjaakeilla ja voguleilla; huom.
myös rajakarjalainen arkuu nimitys „ruuhi")
sekä venemäiset ruumisarkut (Liitekuva Hauta
ja hautaustavat II, kuvat 2, 6). —
Ruumiinpoltto (Liitekuva Hauta ja hautaustavat II,
kuva 5) on käytännössä kaikissa maanosissa;
joskus tuhka hajoitetaan tuuleen, mutta
tavallisemmin se kootaan johonkin astiaan, jolla
paikoin oli. ihmisen kasvojen, paikoin asunnon
muoto. — Hautaanpanon eri muodoilla
näyttää olevan pyrkimyksenä luoda vainajalle
tyyssija, joka niin
paljon kuin suinkin
muistuttaisi hänen
entistä kotiaan.
Monet kansat
hautaa-vatkin vainajan
asuntoon, joka
samoinkuin koko
asuinseutukin jätetään
autioksi. Paikoin
laaditaan erityinen
kuolinhuone (Alaska,
Borneo). Venäjän
karjalaisten
vanhimmissa kalmistoissa
nähdään vielä
jäännöksiä huoneentapai-sista arkkusalvoksis-ta, joita tehtiin
muuallakin
Karjalassa pakanuuden aikana. Muutamat
hauta-lajit, kuten luolahaudat (niistä lienevät
keinotekoisina johtuneet dolmenit ja pyramidit,
ks. n.) ja ilmahaudat (s. o. puihin tai
patsaille tehdyt, Liitekuva Hauta ja
hautaustavat II, kuva 1) ovat muistoja aikaisemmasta
asumistavasta; samoin tavallinen maahan
hautaaminen, joka viittaa entisaikoina yleisiin
maa-asuntoihin. — Halu mitä kauimmin säilyttää
vainajan ruumis johtaa muumioimiseen
(yleisessä käytännössä muinaisessa Egyptissä ja
Perussa), jonka yksinkertaisin laji on
savustaminen. — Luuttaessa otetaan säilöön vain
vainajan luut ja näistäkin mukavuuden vuoksi
usein vain pääkallo; lihan annetaan
tavallisimmin haudassa mädätä (Iudoneesia, Polyneesia).
Hautapatsas Miinuan kalmistosta.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
