Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Italian kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1153
Italian kieli ja kirjallisuus
1152
lynyt alkuperäisessä muodossaan. Ajanhenki
oli ylen uskonintoinen. Kokonaiset parvet
„flagellantteja" samoili halki maan laulaen
lauda-runoja Jumalan, Kristuksen ja
Neitsyt Marian kunniaksi. Kuuluisin
lauda-ru-noilija oliJacoponedaTodi (k. 1306).
Maallisen didaktisen runouden pääedustajat olivat
Brunetto Latini (k. 1294 t. -95), Danten
isällinen ystävä, joka ranskan kielellä kirjoitti
ensyklopedian „Li livres dou trésor", t. lyhyesti
„Trésor", ja Francesco da Barberino
(k. 1348), samoin’ransk. sivistyksen saanut, joka
kirjoitti allegoriset opetusrunot „Documenti
d’amore" ja „Del reggimento e costumi di donna".
— Proosakirjailijat käyttävät aluksi, samoin
kuin Brunetto Latini „Trésor" teoksessaan,
ranskaa. Tällä kielellä kuuluisa venetsialainen
maa-ilmanmatkustaja Marco Polo da San
Felice sotavankeuteen jouduttuaan saneli
Rusti-cianolle muistelmansa (1298). Italiankielisen
proosan vanhimpia muistomerkkejä ovat
mainitun Guittonedel Vivan 22 kirjettä (n. v: lta
1260), jotka läheisesti liittyvät hänen didaktisiin
runoelmiinsa. Muuten mukailtiin italiaksi ransk.
alkuteoksia. Itsenäisin ja huomattavin näistä on
novellikokoelma „Cento novelle antiche" (ks. t.).
Samoin mukailtiin latinankielisiä, etenkin
didaktisia teoksia.
Nyt alkavaa Italian kirjallisuuden ensimäistä
kukoistusaikaa edustaa varsinkin kolme suurta
kirjailijaa, n. s. trecentistit: Dante,
Petrarca ja Boccaccio. Dante Alighieri(k. 1321),
ei ainoastaan keskiajan ja Italian suurin
runoilija, vaan myöskin maailmankirjallisuuden
voimakkaimpia neroja, on varsinaisen Italian
kirjakielen perustaja. Italialaisen lyriikan kehittää
huippuunsa Francesco Petrarca (k. 1374),
ja novellin mestarina esiintyy Giovanni
Boccaccio (k. 1375). Danten jäljittelijöistä on
mainittava Cecco d’A s c o 1 i (poltettu roviolla
kerettiläisenä 1327), joka kirjoitti didaktisen
runon „Acerba", missä omien sanojensa mukaan
aikoi voittaa Dantenkin. Fazio degli
Uberti (k. n. 1370) kirjoitti
maantieteellis-historiallisen opetusrunoelman „Dittamondo" ja
jäljitteli Petrarcan lyriikkaa. „Divina Commediaa"
jäljitteli Folignon piispa Federigo Frezzi
(k. luultavasti 1416), joka didaktisessa
runoelmassaan „Quadriregio" (1400-03) kuvasi
„rakkauden, paholaisen, paheiden ja hyveiden" neljää
valtakuntaa. Enimmäkseen lemmenlauluja
sepitti Cino da Pistoja (k. 1336 t. -37),
Danten ystävä, ensimäinen huomattava
canzone-ru-noilija. Tämän aikakauden lyyrikoista ovat
useimmat petrarkisteja. Monipuolisimpia ajan
kirjailijoita oli Franco S ach ett i (k. 1400),
joka sepitti valtiollisia ja lemmenrunoja;
novellikokoelmassaan „Trecento novelle" hän osoittautuu
Boccaccion onnistuneimmaksi jäljittelijäksi,
mutta eroaa kuuluisasta esikuvastaan siinä,
ettei hänen kokoelmassaan ole n. s. kehystä ja että
hän välttää rivoja aiheita. Ritaritarut,
melkein kauttaaltaan ranskalaisten lähteiden
muodostelmia, etupäässä Kaarle Suuren ja hänen
sankareidensa urotöitä, olivat hyvin suosittuja.
Kuuluisin tällaisista teoksista on kuusiosainen
romaani „I Reali di Francia", jonka tekijä A
n-drea dei Magnabotti (k. n. 1431) m. m.
kirjoitti seikkailuromaanin „Guerino il meschino".
57. m. Painettu 12/611.
Kaupungin kronikoista monet ovat
huomattavia, kuten D i n o C o m p a g n i’n (k.
1324) molemmat Firenzen kronikat ja
Giovanni V i 1 1 a n i’n (k. 1348) Firenzen
kronikka, jota hänen veljensä Matteo ja tämän
kuoltua hänen poikansa Filippo jatkoivat. Ajan
uskonnollisen kirjallisuuden tuotteista mainittakoon
„Fioretti di San Francesco", legendoja P.
Fran-siskuksen elämäkerrasta sekä Pyhän
Katarina Sienalaisen (1347-80), kuten
kerrotaan uskonnollisessa haltioitumistilassa
kirjoittama „Libro della Divina Dottrina", tav. tunnettu
nimellä „Dialogo della Divina Providentia".
II aikakausi (15 :s vuosis.: r e n
e-s a n s s i).
15:nteen vuosisataan painaa leimansa n. s.
rene-sanssi, muinaisen klassillisen kulttuurin
jälleenel-pymineu. Tässä katsottiin todellisen ihmisyyden,
,,h u m a n i s m i n", piilevän. Jo Petrarca ja
Boccaccio olivat harrastukseltaan humanisteja, kun
jälkimäisen onnistui saada siirtymään Firenzeen
kreikkalainen Leontius Pilatus kreikan
kielen opettajaksi. Vielä tärkeämpi kreik.
kirjallisuuden opiskelemiselle oli oppineen Manuel
Chrysoloraksen (ks. t.) tulo Firenzeen.
En-simäisiä ja ansiokkaimpia humanisteja olivat
Coluccio Salutati (k. 1406) ja Luigi
Marsili (k. 1394). Tämän uuden henkisen
suunnan synnyin- ja pesäpaikka oli Firenze,
mutta pian seurasivat toisetkin kaupungit
ja ruhtinaalliset hovit sen esimerkkiä.
Aikaisemman humanismin huomattavimpia edustajia
olivat Poggio Bracciolini (k. 1459),
Marsili o Fi ci n o (k. 1499), Pico della
M i r a n d o 1 a (k. 1494), Giovanni
Pon-tano (k. 1503), Flavio Biondo (k. 1463),
Lorenzo Valla (k. 1457), Enea Silvio
Piccolo m ini (paavina Pius II, k. 1464),
Guarino Guarini (k. 1460) ja
Francesco Filelfo (k. 1481). Humanismi
vieroitti aluksi monta etevää henkeä
kansalliskirjallisuudesta. Lyriikassa oli Petrarca yhä
edelleen esikuvana, kuten esim. Niccolo T
i-ii u c c i’l 1 a (k. 1444) ja roomalaisella Giusto
de’ Conti da Valmontonella (k. 1449),
jonka canzoniere „Bella Mano" on ajan etevin
runokokoelma. Ghibelliiniläisen valtiollisen
runouden jälkikaikuja ovat riminiläisen M a 1
a-t e s t a M a 1 a t e s t i’n (1429) runot. Boccaccioa
jäljittelevät ajan novellit ja romaanit m. m.
Gentile Sermin i’n 40 novellia (1424) ja
Massuccio de’ Guardati’n novellit.
Kansanlaulun henkeen sepitti venetsialainen
valtiomies ja humanisti Lionardo Giustiniani
(k. 1446) miellyttäviä lemmenlauluja ja
hengellisiä runoja. Hän on kuitenkin poikkeus
piirissään. Burleski-runoistaan on mainittava D
o-menico di Giovanni, liikanimeltään B u
r-chiello (k. 1448). Kansanomaisia säveliä
virittivät niinikään ajan hengelliset lauda-runot,
joiden sepittäjiä olivat mainittu Giustiniani ja
dominikaani Giovanni Dominici (k. 1419).
Tästä jo edellisellä aikakaudella alkaneesta
lauda-runoudesta syntyi vähitellen Italian kirkollinen
draama, joka siis ei ole latinalaisen liturgisen
draaman jatkoa. Tällainen lauda-laulaminen
jaetuin osin oli jo draaman ensi alkuna. Tämä
esittäminen sai nimekseen „rappresentazione" ja
samoin itse esitetty näytelmä. Latinankielisinä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
