Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Italian kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1155
Italian kieli ja kirjallisuus
1152
tällaisia draamallisia esityksiä oli Italiassa hyvin
aikaisin, jo 13:nnella vuosis. Vanhin
italiankielinen „rappresentazione", mikä varmasti tunnetaan,
tapahtui vv:n 1444-48 välillä. Se oli
Antonio di M e g 1 i o n kirjoittama
„Rappresentazione del di del Giudizio". Yhden tällaisen
näytelmän on m. m. kirjoittanut Lorenzo de’ Medici.
Jo humanisti Leon Battista Alberti
(k. 1472) oli puolustanut italian kielen
tasa-arvoi-suutta latinan rinnalla, mutta tämä
tasa-arvoi-suus toteutui vasta kun italian kieli
kirjakielenä hovien turvissa saattoi täydesti kehittyä.
Tälläkin kertaa oli johtajana Firenze, jossa
Lorenzo de’ Medici (k. 1492), Medicien
loistavin vesa, edusti yhtynyttä humanistista ja
kansallista sivistystä, kooten ympärilleen Italian
etevimpiä henkiä ja itsekin esiintyen runoilijana.
Lorenzon suunnan huomattavin edustaja oli A
u-gelo Poliziano (k. 1494), joka runoili yhtä
notkeasti latinaksi, kreikaksi ja italiaksi ja joka
samalla oli etevä oppinut ja tekstikriitikko.
Hänen molemmat suuret italiankieliset
runoteoksensa, murhenäytelmä „Favola di Orfeo" (1471)
ja „Stanze per la giostra" ovat suosijain tilaamia.
Koomillisen ritarirunoelman luoja on Luigi
Pulci (k. 1494), jonka kuuluisa runoelma
„Morgante Maggiore" (1483) käsittelee Rolandin
tarustoa y. m. taruaineita. Lorenzo de’ Medici’n
hovin hilpeämielistä pakanallisuutta seurasi
askeettinen virtaus, jonka etevin edustaja oli G
i-rolamo Savonarola. Napolin hovin
kaunistus oli Jacopo Sannazaro (k. 1530),
jonka kuuluisin teos on paimenromaani
„Area-dia", mikä antoi aihetta jäljittelyihin useissa
maissa. Tämän aikakauden kenties lahjakkain
runoilija oli Matteo Maria Bojardo
(k. 1494), jonka kuuluisin teos on ritarieepos
„Orlando inamorato".
III aikakausi (16 :s vuosisata, n. s. c i
n-q u e c e n t o, myös klassillis uuden
aikakausi).
Tämän aikakauden runouden päälaji on
romanttinen eepos, jolle Bojardo oli uurtanut uran.
Sen pääedustajat ovat Lodovico Ariosto
(k. 1533), jonka maailmankuulu runoelma
„Orlando furioso" jatkoi Bojardon keskeneräiseksi
jäänyttä eeposta, ja Torquato Tasso
(k. 1569), jonka suuri eepos „Gerusalemme
libe-rata" eroaa edellisistä siinä, etteivät sen aihe
ja henkilöt ole tarunomaisia, vaan historiallisia.
Näiden romanttisten eeposten rinnalla jäivät
varjoon kaikki muut tämän ajan eepokset. Gian
Giorgio Trissino (k. 1550) sepitti,
jotenkin orjallisesti jäljitellen Ilias-runoelmaa,
„ver-si sciolti"-säkeisen eepoksensa „Italia liberata dai
Goti" ja hänen seuraajansa eepoksen alalla,
kuten Oliviero Alamanni y. m. eivät olleet
häntä onnistuneempia.
Jo edellisellä vuosis. oli juhlallisilla ja komeilla
teatterinäytännöillä hoveissa ollut huomattava
sijansa. Niissä esitetyt näytelmät seurasivat
esikuvanaan Senecaa ja olivat joko suorasanaisia
käännöksiä roomalaisista kappaleista tai
sisällykseltään klassillis-mytologisia tai allegorisia ja
yleensä vailla taiteellista arvoa. Niihin kuului
m. m. jo mainittu Polizianon „Favola di Orfeo".
I6:nnen vuosis. alussa, jolloin helleniläiset
opinnot olivat tulleet yleisiksi, ruvettiin
jäljittelemään Soplioklesta ja Euripidesta. Mutta vuosi-
sadan jälkipuoliskolla Giraldo palautti draaman
jälleen Senecaan, ja hän perusti 1562 n. s.
„Dramma nuovo"n (uuden draaman), jolla oli
uudenaikainen romanttinen ja vapaasti keksitty
sisällys. Näin saattaa 16:nnen vuosis. draamat
suurimmaksi osaksi jakaa kolmeen pääryhmään:
kreikkalaismallisiin, roomalaismallisiin,
romant-tisailieisiin. Tyypillisin ensimäisen ryhmän
näytelmistä on Trissinon „Sophonisbe" (1515),
ensi-mäinen ankarasti klassilliseen malliin kirjoitettu
tragedia; sitä kaikki Euroopan kirjailijat
käyttivät esikuvanaan.
G i r a 1 d i’n murhenäytelmä „Orbecche"
muodostaa käänteen tuohon 16:nnen vuosis.
toiseen, roomalaismalliseen näytelmäryhmään ja
tuo italialaisille näyttämöille pöyristyttäviä
tekoja ja murhia. ,,Orbecche"n jäljitelmä, eikä
sitä vähemmin kuuluisa, oli S p e r o n i’n
(k. 1588) „Canace" (1542). Kolmannenkin
draama-ryhmän alkuunpanijana tapaamme Giraldi’n, ja
hänen merkkiluomansa tällä alalla on näytelmä
„Arrenapia", jonka tapahtumat liikkuvat
Irlannissa. Kaikkia tämän ajan murhenäytelmiä
etevämpi on Pietro Aretinon tragedia
..Ora-zia" (1546). Huvinäytelmä on, muutamia
poikkeuksia lukuunottamatta, Plautiuksen ja
Teren-tiuksen tarkkaa jäljittelyä. Ensimäinen
säännöllinen huvinäytelmä latinalaiseen malliin oli
Arios-ton „Cassaria" (1498). Itsenäisempi on A:n
komedia ,,I Suppositi" (1502-03), ja vielä
omin-takeisemmat hänen myöhäisemmät
huvinäytelmänsä „Negromante" (1520), ensimäinen
satiirisen luonnekomedian koe, ja „Lena" (1529),
jonka aihe on 16: unelta vuosis. Tämän ajan
parhain komedia on M a c h i a v e 11 i’n
„Man-dragola" (kirj. luultavasti 1519-20). Se on
samalla luonne- ja juoninäytelmä omanaikaisine
henkilötyyppeineen, kun melkein kaikki 16:nnen
vuosis. muut komediat ovat yksinomaan
jälkimäistä laatua. Arioston ja Machiavelli’n rinnalla
ou mainittava Bibbiena (k. 1520). Heidän
lukuisat jäljittelijänsä joko orjallisesti
seurasivat esikuviaan tai liittyivät latinalaiseen
komediaan.
Tämän oppineen komedian rinnalla kukoisti
kansanteatteri ja etenkin maalaisfarssi
Toscanassa. Näitä farsseja eivät mitkään säännöt
kahlehtineet; niissä oli yksinkertainen koomillinen
toiminta ja ne toivat näyttämölle alliaissäätyisiä
ja naurettavia tyyppejä. Tätä farssin lajia
harjoittivat käsityöläiset etenkin Sienassa, ja
kuuluisimmat farssinkirjoittajat olivat Niccolo
Carn pani (k. 1533?) ja Pier Antonio
dello Stricca. Maalaisfarssi sekoittui
,,Con-grega dei Rozzi"n (tolvana-seuran), erään 1531
perustetun käsityöläisyhdistyksen välityksellä
kirjalliseen paimenrunouteen. Kirjallisen
komedian vaikutuksesta syntyi kaiketi
kansanomaisesta farssista vuosisadan keskivaiheilla
tilapäis-komedia, „commedia dell’ arte" (ks. t.), 1.
ammatti-komedia, sen esittäjät kun harjoittivat
taidettaan ammattina. Niinikään kehittyy
vuosisadan keskivaiheilla paimennäytelmä
(ks. t.), jonka ensimäinen edustaja on A g o
s-tino Beccar i’n (k. 1590) „Sacrificio".
Paimen-näytelmän täydellinen perikuva on T a s s o n
„Aminta" (1573) ja tavallaan hänen kilpailijansa
BattistaGuarini’n näytelmä „Pastor Fido".
— 16:nnen vuosis. lyriikka liikkuu yleensä.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
