Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Japanin kieli ja kirjallisuus - Japanin kuvaamataiteet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
sanomalehdistö, joka —
aikakauskirjatkin mukaan laskien — on senjälkeen
kasvanut nopeasti: 1889 467; 1890 716; 1891
766; 1892 792 j. n. e. 1900 994. Tokion ja
Osakan suurimpain jokapäiväisten lehtien
painokset nousevat nykyään noin 150,000
kappaleeseen. Pääkaupungissa ilmestyy niitä nyt
päivittäin noin 40.
[Haga, „Kokubungakushi-Jikkö”; Chamberlain,
„Classical poetry of the Japanese”; Okasaki,
„Gesell, der jap. Nationalliteratur”; Aston, „A
history of jap. literature”; Florenz, „Gesch. der
jap. Litteratur”; Lequeux, „Le théâtre japonais”.]
R-o S-r.
Japanin kuvaamataiteet. Ennen
buddhalaisuuden tuloa maahan (6:nnella vuosis. j. Kr.)
saattaa tuskin puhua mistään jap.
rakennustaiteesta, joka ei koskaan myöhemminkään
ole kohonnut erikoisempaan asemaan. Tosin oli
jo silloin olemassa šintolais-temppeleitä, mutta
ne olivat aivan alkuperäisiä ja luonteeltaan
pääasiallisesti tavallista suurempia
asuinrakennuksia. Mutta buddhalaisuuden mukana tuli
loisteliaampi tyyli räystäiltä ylöspäin kaartuvine
kattoineen ja monikerroksisine, tornimaisine
pagodeineen. Rakennukset tehtiin puusta; vasta
16:nnella vuosis. opittiin jesuiitoilta
rakentamaan kivestä (linnoja). Luonteenomaista on
rakennusten ympäröiminen puutarhoilla, joiden
hoito on Japanissa taidetta enemmän kuin
missään muualla. — Kuvanveisto, johon
tavallisesti käytetään puuta, oli temppelejä varten
luonut suuria, jäykkiä, pronssisia
Buddha-patsaita, joissa muinais-intialaiset piirteet ovat
selvästi säilyneet. Tavallisia ovat puusta veistetyt
naamarit, joita käytetään muinais-japanilaisissa
näytelmissä. — Japanin taiteista ovat
maalaus ja värillinen puupiirros
kohonneet kaikkein korkeimmalle ja tullen kuuluisiksi
kaukana kotimaansa rajojen ulkopuolella
vaikuttaneet huomattavasti länsimaittenkin taiteeseen.
Ihmeteltävän pitkälle on kehittynyt myös
taideteollisuus, jonka hienoa makua todistavat
tuotteet, kuten lakkatyöt, posliiniastiat,
keramiikki-, fajanssi- y. m. valmisteet ovat laatuaan
parasta. — Japanilaiselle maalaukselle
luonteenomaista on sen uskomattoman kehittynyt, varma,
dekoratiivinen piirustus, johon maan
kirjoitustapa on niin tuntuvasti vaikuttanut, sillä
japanilainen käyttää niin kirjoittaessa kuin
piirustaessakin aina pensseliä. Perspektiivi sekä
valo- ja varjovaihtelut eurooppalaisessa
merkinnössä ovat sille 18-sataluvun alkuun saakka
melkein tuntemattomia, mutta siitä huolimatta
japanilainen maalaus vaikuttaa viehättävästi
todistaen syvää luonnontuntemusta, voimakasta
mielikuvitusta, hienoa makua, yksinkertaista, mutta
kehittynyttä väriaistia ja hyväsydämistä
huumoria. Dekoratsionissa paljon käytetyistä
linnuista. hyönteisistä, kasveista y. m. päättäen
japanilaisella taiteilijalla on erittäin tarkka
silmä havaitsemaan luonteenomaisia
yksityispiirteitä luonnossa. Tunnusmerkillistä maan taiteelle
on myöskin impressionistinen liikunnon ja
hetkellisen vaikutelman tavoitus. Japanilainen
taiteilija käyttää tussia tai vesivärejä maalaten
joko paperille tai silkille, ja valmistelee usein
myöskin taideteollisia töitä. Piirustuksia ja
maalauksia, jotka ovat pientä kokoa, saattaa
muotonsa puolesta erottaa useammanlaisia. Tärkein
on „kakemono” (riippukuva), paperi- tai
silkki-kaistale, jonka kummassakin päässä on
puupuikko, josta kuva ripustetaan seinälle ja jonka
ympäri se voidaan kääriä kokoon.
Japanin maalaustaide on syntynyt
kiinalaisesta, jonka ohi se on kehittynyt jo varhain,
muodostaen ensimäisen huomattavan taidekauden
19:nnellä vuosis., jolloin eli etevä Kose
Kanaoka. Hänen perustamansa idealistinen koulu,
joka käytti buddhalaisia aiheita, kukoisti yli
sata vuotta, kunnes 11:nnellä ja 12:nnella vuosis.
kehittyi kansallinen ja aristokraattinen
Jamato-koulu (sai 13:nnella vuosis. Tosa-koulun nimen),
joka mielellään kuvasi ritari- ja hovielämää.
Mutta 15:nnellä vuosis. alkoi kiinalaisuus taas
päästä suurempaan valtaan. Tšo Densu
(1352-1431), kiinalaisen koulun perustaja ja muut
tähän kouluun kuuluvat, kuten Džosetsu, Šiubun
ja Sešiu, pitivät enemmän rikkaasta
väriasteikosta ja voimakkaasta vaikutuksesta kuin
Tosa-koulun hienosta tekotavasta ja jäykästä,
ylimyksellisestä sävystä ja vaikuttivat Kanō
Masanobun (1424-1520) ja hänen poikansa Kanō
Motonobun (1476-1559) mukaan nimitetyn
Kanō-koulun syntymiseen. Tämä koulu on
kilpaillut tosalaisen kanssa aina meidän päiviimme
saakka. Kanōlaiset, joista vielä mainittakoon
Kanō Utanosuke ja Tanjū, pitivät
taiturimaisista, leveistä vedoista, hillityistä väreistä
ja jokapäiväisemmistä aiheista. Mutta yhä
hartaammin haluttiin jo vapautua koulujen
maneereista ja päästä lähemmäksi luontoa ja
todellisuutta. Siinä onnistuikin monipuolinen ja
lahjakas Ogata Korin (1660-1716), joka on niin
tuntuvasti kehittänyt ornamentiikkaa ja yhdessä
veljensä Ogata Kenzanin kanssa
taideteollisuutta. Mutta kuuluisin jap. taiteen kouluista
on se Euroopassakin erittäin ihailtu realistinen
ja kansanomainen suunta „Ukijoe”
(„kansantajuisia kuvia”), joka 18:nnen vuosis. alussa
kohosi muita korkeammalle. Tämän koulun
perustajana mainitaan Ivasa Matabei (18:nnelta
vuosis.), jonka oppilas Moronobu (1638-1714)
kehitti etenkin puupiirrosta värittäen kuviaan
ja johtaen siten Šigenagan (1697-1756)
keksimään värillisen puupiirroksen (1743), jota
sitten suurella menestyksellä käytettiin
kaunokirjallisuuden kuvittamiseen. Tämän elinvoimaisen
koulun loistavasta taiteilijasarjasta mainittakoon
lyyrillinen, hienotyylinen Harunobu (1718-70),
voimakkaampi ja koloristisempi Koriusai
(k. 1780), teatteri- ja näyttelijäin maalaaja
Sunšō (k. 1792), Japanin etevin
karrikatyyri-ja henkilömaalaaja Šaraku (n. 1790),
intelligentti ja siropiirteinen, naisten suloutta ylistävä
Utamaro (1756-1806) ja kuuluisin, tuotteliain
ja monipuolisin jap. taiteilijoista, Hokusai
(1760-1849). Vielä on mainittava viimeinen
Japanin suurista taiteilijoista, sen etevin
maisema-maalaaja, Hirošige (1797-1858). Ukijoe-koulu
merkitsee Japanin taiteen, maalauksen ja
värillisen puupiirroksen, korkeinta kehitystä ja
tämän koulun keskuudessa on myöskin
taideteollisuus kohonnut ihmeteltävän korkealle. —
Mutta eurooppalaisuuden aikana on taiteen
käynyt niinkuin kirjallisuudenkin, ja taiteilijat ovat
ryhtyneet tutkimaan, voisivatko he omaksua
jotakin lännen taiteesta siten edistääkseen ja
rikastuttaakseen
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
