Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kuvanveistotaide
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
18’J
Kuvanveistotaide
192
ditsionit yhä elivät, ei goottilainen taide saanut
koskaan huomattavampaa jalansijaa. Niccolö
Pisano oli Pisan ja Sienan kirkkojen
saarnatuoli-korkokuvissa koettanut herättää eloon
roomalaisen taiteen hillityn arvokkaita muotoja, mutta
hänen yrityksensä jäi vielä toistaiseksi
yksinäiseksi. Hänen poikansa Giovanni Pisanon (n. 1250
1320) veistokset ovat sommittelultaan eloisan
draamallisia ja muodoiltaan solakoita kuten
samanaikaiset ranskalaiset. Jonkunverran tyynempi
oli Andrea Pisano (1270-1349), jonka tekemiä
ovat Firenzen kastekirkon eteläisen oven
korkokuvat.
Romaanilaisella ja goottilaisella taidekaudella
k. oli ollut vain rakennustaiteen alempiarvoinen
avustaja. Renesanssi päästi sen tästä
ikeen-alaisuudesta ja kohotti sen taas itsenäisen
taiteen arvoon. Luonnon ja antiikin pohjalla
kehittyi uusi, edellisen ajan sovinnaisuudesta vapaa
muotokieli. Ghibertin (1378-1455) molemmissa
pääteoksissa, Firenzen kastekirkon pronssiovissa
on antiikkisten rinnalla vielä goottilaisiakin
tyyliaineksia, mutta Donatellon (1386-1466)
naturalistinen taide on niistä jo vapautunut.
Kolmas esirenesanssin suuria kuvanveistäjiä oli Luca
della Robbia (1399-1482), joka perusti maineensa
etupäässä maalatuilla ja lasitetuilla savi-
(terrakotta-) kuvilla. Samaa taidetta harjoitti myöskin
hänen sukulaisensa Andrea della Robbia. Muista
on etusijassa mainittava Andrea Verrocchio
(1455-88), venetsialaisen Colleonin
ratsastajapatsaan luoja, sekä Benedetto da Majano (k. 1497) ja
Francesco Laurana, jotka ovat veistäneet eteviä
marmorisia muotokuvia. Täysrenesanssin
mahtavin nero oli Michelangelo Buonarroti (1475-1564),
joka murtaen antiikin rajat loi veistotaiteessa
uuden subjektiivisen ja voimakkaasti
luonteenomaisen tyylin. Hänen aikalaisiaan ja
seuraajiaan, joista ei kumminkaan kukaan kohoa
hänen rinnalleen, olivat Andrea Sansovino (k. 1529)
ja Benvenuto Cellini (k. 1571). — Alppien
pohjoispuolellakin, Saksassa, on kuvanveistotaiteella
samaan aikaan kukoistuskautensa, vaikka sillä
ei olekkaan juuri mitään kosketuskohtia
italialaisen renesanssin kanssa. Se on goottilaisen
taiteen jatkoa ja eroaa siitä pääasiallisesti vain
suuremman itsenäisyytensä puolesta.
Saksalaisten kuvanveistäjien erikoisalana 15:nnellä vuosis.
olivat kirkolliset puuveistokset, etenkin väreillä
ja kullalla runsaasti koristellut alttarikaapit.
Kuuluisimmat tämän taideliaaran mestareista
olivat Veit Stoss (1440-1533) ja Hans Briiggeman.
Kiveä käytettiin etupäässä liautapatsasveistoksiin :
näiden luojista ansaitsevat ennen muita tulla
mainituiksi Adam Kraft (k. 1507) ja Tiiman
Riemenschneider (k. 1531). Pronssinvalamista
harjoitettiin melkein yksinomaan Niirnbergissä.
jossa sen etevin edustaja oli
Sebaldus-muistomer-kin luoja Peter Vischer (k. 1529). —
Renesanssi-ajan kuvanveisto muissa Euroopan maissa oli
enimmäkseen italialaisen taiteen jäljittelyä.
Michelangelon intohimoisen ja väkivoimaisen
taiteen vaikutuksesta k:ssa kehittyi uusi tyyli,
barokki, jonka tunnusmerkillisiä piirteitä ovat
maalauksellisuus, aistillisuus ja pateettinen
tehon-tavoittelu. Sen aikaisin edustaja on italialainen
Lorenzo Bernini (1598-1680). Alppien toisella
puolen levittivät tätä uutta taidekäsitystä
etenkin Italiassa opiskelleet ranskalaiset Puget
(k. 1694), Legros (k. 1719), Girardon (k. 1715),
Desjardins (k. 1694), Coustou (k. 1733) sekä
jonkun verran myöhäisemmät Pigalle (k. 1785) ja
Houdon (k. 1828). Saksan barokkityyli on
tyy-nempää ja hillitympää, kuten varsinkin Andreas
Schlüterin (k. 1714) ja Rafael Donnerin (k. 1741)
teokset osoittavat. — Rokokon kevytmielistä,
haurasta suloa henkivät ne sirot värilliset
pienoisveistokset, joiden aineeksi 1709 keksitty
posliini niin mainiosti soveltui.
Mutta 18:nnen vuosis. loppupuolella ja 19:nnen
alussa tapahtui kuvanveiston samoin kuin
muittenkin taiteitten alalla täydellinen tyylinmuutos.
Sen aiheutti toisaalta kyllästyminen barokin ja
rokokon kovin monimutkaiseen ja teeskenneltyyn
muotokieleen ja toisaalta voimakas kääntyminen
yksinkertaiseen ja luonnollisempaan antiikkiin.
Uusklassillisuus sai kaikkien maiden
kuvanveistäjien joukossa runsaasti kannattajia.
Tyypillisimpiä ja kuuluisimpia niistä ovat it.
Canova (k. 1822), ruots. Sergei (k. 1814), engl.
Flaxman (k. 1826) ja Gibson (k. 1866), saks.
Schadow (k. 1850), Rauch (k. 1857) ja Dannecker
(k. 1841) sekä varsinkin tansk. Thorvaldsen
(k. 1844), suunnan normaalimestari, joka
pitkiksi ajoiksi vakaannutti uusklassillisen
käsityksen Euroopan k:ssa.
Ranskassa ei uusklassillisuudella ollut niin
hallitsevaa asemaa eikä niin huomattavia edustajia
kuin muualla, ja Ranskan veistotaide alkoikin
ensinnä pyrkiä vapaaksi sen kaavamaisuudesta.
Rude (k. 1855), David d’Angers (k. 1856) ja
eläinten kuvaaja Barye (k. 1875) olivat
varsinaiset uranaukaisijat: he tavoittelivat teoksissaan
akatemiallisen tyylittelyn asemesta
maalauksellista luonnonomaisuutta ja vaikuttavaa
monumentaalisuutta. Siten he laskivat sen uuden
kuvanveistotvylin perustuksen, joka on ollut
ominaista 19:nnelle vuosis. ja joka on
hankkinut ranskalaiselle taiteelle sen johtavan ja
hallitsevan aseman. Heidän jälkiään kulkivat
Carpeaux (k. 1875), Dubois (k. 1905), Falguière
(k. 1900), Dalou (k. 1902), Barrias (k. 1905)
ja monet muut. Mitä ransk. kuvanveisto on
monumentaalisen taiteen alalla saanut aikaan,
osoittanee parhaiten Bartholomén (s. 1848)
suuripiirteinen ja yleväaatteinen „Monument aux
morts" (Kuolleitten muistomerkki) Pariisin
Père-Lachaise-hautausmaalla. Ranskan, jopa koko
nykyajan voimakkain ja omaperäisin kyky on
Rodin (s. 1840), joka rohkeasti on vienyt
veistotaiteen ilmaisumahdollisuudet sen äärimmäisille
rajoille saakka ja jonka vaikutusta muiden
maiden nuorimpaan taiteilijapolveen ei voida arvioida
liian suureksi. — Ranskan rinnalla on Belgia
kulkenut uudempien kuvanveistollisten
pyrkimysten etupäässä, jopa siinä määrin, että se on
luonut uuden, realistisen, tvöläiselämää kuvaavan
suunnankin. Etevimmät belgialaiset
veistotaitei-lijat, Van der Stappen, Rombeaux, Lambeaux.
Lagae ovat kouluutukseltaan kumminkin täysin
ranskalaisia. Aihepiiriltään ja käsittelyltään
itsenäisin ja alkuperäisin oli Const. Aleunier
(k. 1905). — Saksassa kulki kehitys
uusklassilli-suudesta maalaukselliseen ja realistiseen
barokkiin — R. Begas ja hänen koulunsa — ja
jotenkin mielikuvituksettomaan naturalismiin, jonka
edustaja oli R. Maison. Uudemman saks.
kuvanveiston alkaja ja johtaja on A. Hildebrand
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
