Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Laurbecchius ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has been proofread at least once.
(diff)
(history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång.
(skillnad)
(historik)
669
Laurbecchius—Laurens
670
madonnapatsaita. Ranskassa L. valmisti Anjoun
suvulle mausoleumeja; eräässä Avignonin kirkossa
on häneltä korkokuva „Pääkallonpaikka”. L:n
tekemäksi on sanottu Berliinin
Kaiser-Friedrich-museossa olevaa „Napolin prinsessan” ylhäisen
hienosti tyyliteltyä ja mestarillisesti marmorista
veistettyä rintakuvaa, jonka tapaisia joko L:n
itsensä muovailemia tai hänen vaikutuksensa alaisina syntyneitä naistyyppejä tavataan Firenzen
Bargellossa sekä Louvressa, Wienissä y. m.
[F. Burger, „Francesco L.” (1907) ja W. Rolfs,
„F. L.” (1907).] E. R-r.
Laurbecchius [-be’kkius], Pietari
(1628-1705), professori, piispa: synt. Ruotsissa,
harjoitti monipuolisia opintoja Turun akatemiassa,
tuli 1668 runouden (roomal. kirjallisuuden)
professoriksi, mutta piti myös matemaattisia,
lainopillisia ja jumaluusopillisia luentoja. V. 1688
L. tuli jumaluusopin professoriksi ja 1696
Viipurin piispaksi. Oli kirjailijanakin
monipuolinen, julkaisten sekä matemaattisia että
runousopillisia (Aristoteleen poetiikan kommentaari,
1673 v:n tulipalossa suurimmaksi osaksi
hävinnyt) ja jumaluusopillisia teoksia.
Viimemainitusta tärkeimmän aineena on: „Syyt ihmisen
autuuteen, varsinkin Jumalan armon ja
Kristuksen ansion perustuksella” (ilmestynyt alkuaan
väitöskirjoina 1688-95). L. edustaa oikeauskoista
kantaa. G. R.
Laurbeck, Iisak [1679 (?)-1716].
jumaluusoppinut, Pietari Laurbecchiuksen (ks. t.) poika,
pääsi, Turussa filosofian kandidaattiarvon
saavutettuaan, Altdorfin yliopistossa jumaluusopin
lisensiaatiksi 1700. Herätettyään jo aikaisemmin
huomiota jyrkällä esiintymisellään kirkossa
vallitsevaa suuntaa vastaan L. käyttäytyi 1704
jumaluusopin apulaiseksi nimitettynä niin
tuomitsevasti ja kiivaasti alhaisia ja ylhäisiä, lähinnä
omia esimiehiään vastaan, että häntä vastaan
nostettiin oikeusjuttu, joka pitkällisten
taistelujen perästä päättyi siihen, että L. tuomittiin
1708 virasta erotettavaksi ja opinarvonsa
menettäneeksi. L. kuoli maanpakolaisena Ystadissa.
Hän julkaisi 1702 väitöskirjan „De conversione”.
Toinen tutkimus „De impedimentis studii
theologici”, jota hän rupesi julkaisemaan 1706, ei
päässyt sensuurin läpi siinä esiintyneiden
pietististen mielipiteiden takia. L. oli ensimäisiä
pietismin vaikutuksen alaisia suomalaisia
tieteilijöitä, mutta häneltä puuttui se mielenmaltti ja
tyyni lujuus, jota vaaditaan todelliselta
uudistusmieheltä. A. J. P-ä.
Laureatus [-ä’t-] (lat. < laurus = laakeripuu),
laakerilehvillä seppelöity, ks. Poëta laureatus. — K. A. Tavaststjernan viimeisen
runoteoksen nimi.
Laurelius [é’-], Olof (1585-1670). ruots.
piispa; nimitettiin logiikan professoriksi Upsalan
yliopistoon 1621, v:sta 1625 vakinainen teologian
professori, siirtyi 1640 pastor primariukseksi
Tukholmaan ja sai teologian tohtorin arvon. Oli
v:sta 1647 Vesteråsin piispana, kuuluen niihin
Ruotsin mahtavuudenajan voimakkaisiin
kirkonjohtajiin, jotka yhtä suurella innolla ja
valppaudella valvoivat opin puhtautta ja
työskentelivät sen päämäärän saavuttamiseksi, että kirkko
olisi sisällisen järjestyksensä ja kuntonsa
puolesta tehtäviensä tasalla. Erityistä huomiota hän
omisti kansan kristinopin taidolle. Sen edistämiseksi hän julkaisi 1635 „Eenfalligha frågor
eller spörsmål om vår christendoms stycker för
eenfalligt folck, at förfara huru the sigh här
uppå förstå” ja 1649 „Catechismus Lutheri.
medh een kort förklarning”, joita sittemmin on
vuosisatoja käytetty kansanopetuksen välineinä.
L. toimitti valtiopäivillä 1647 papiston
sittemmin vahvistetut privilegiot, ja v:n 1816 kirkkolain
esitöiden tekemisessä hänellä on suuria ansioita.
[A. V. Hacklin, „Olavus Laurelius” (1896).
H. Lundström, „Undersökningar och aktstvcken”
(1898) sekä „Bidrag till konfirmationens
historia i Sverige” („Skrifter i teologiska och kyrkliga
ämnen tillägnade C. A. Torén”, 1903).]
A. J. P-ä.
Laurell [-e’-], Axel Adolf (1801-52), professori ja pedagogi. Harrasti ylioppilaaksi
tultuansa filosofisia opintoja, nimitettiin dosentiksi
1826. Oltuaan jonkin aikaa opettajana Haminan
kadettikoulussa L. palasi Helsinkiin ja perusti
1831 muutamien muiden nuorten yliopiston
opettajien kera yksitvisoppikoulun, tunnetun
Helsingin lyseon (Helsingfors lyceumin), jonka
johdossa pysyi v:een 1840. L. oli myös osallisena
Suomalaisen kirjallisuuden seuraa perustettaessa.
V. 1836 L. nimitettiin dogmatiikan professoriksi.
Aluksi hän oli mielipiteiltään hegeliläinen, mutta
muuttui myöhemmin Hegelin filosofian
vastustajaksi joutuen ankaraan kiistaan Snellmanin
kanssa. L. julkaisi joukon tutkimuksia ja
kirjoituksia filosofian ja kasvatusopin alalta ruotsin
ja latinan kielillä sekä toimitti jonkin aikaa
„Väktaren” nimistä kasvatusopillista
aikakauskirjaa. [Leinberg, „Helsingfors lyceum”; A. J.
Pietilä. „Eräs murroskauden miehiä”.] O. M-e.
Laurell [-e’-], Aksel Henrikinpoika
(k. 1790), pappi, perunanviljelyksen levittäjä,
vihittiin papiksi 1740, nimitettiin Asikkalan
kappalaiseksi 1744. Helsingissä käydessään
muutama vuosi Pommerin sodan jälkeen L. sai
eräältä engl. laivurilta kapallisen perunoita, mistä
sai alun viljelvksiinsä. Matkusteli laajalti opettamassa sekä talonpojille että säätyläisille perunanviljelystä, minkä oppaan „Lyhykäinen kirjoitus potatesten eli maan-päronain viljelemisestä”
hän julkaisi 1773 (2:nen pain. 1776, myös
ruotsiksi). J. A. W.
Laurén [-e’n], Ludvig Leonard (1824-84).
koulunopettaja ja kirjailija. Ylioppilaaksi
tultuaan L. opiskeli useita vuosia yliopistossa
suorittamatta kumminkaan tutkinnoita. Siitä huolimatta hän sai ranskan kielen opettajanviran
Vaasan lukiossa ja nimitettiin 1867 lehtoriksi. L oli
jäsenenä 1861-62 v:n kansakoulukomiteassa sekä
osallisena monissa yleishyödyllisissä pyrinnöissä.
Hän julkaisi useita ruotsinkielisiä oppikirjoja,
joissa tulee näkyviin tekijän laajat tiedot ja
kasvatusopillinen äly. L. on myös kirjoittanut
joukon lentokirjasia yhteiskunnallisista
kysymyksistä sekä toiminut sanomalehtimiehenä. Hänen
sivistyshistorialliset tutkielmansa ansaitsevat erityisen mainitsemisen (m. m. „Wasa trivialskola
1684-1884”, „Minnen från skolan och
universitetet”), eikä sovi unohtaa hänen kaunokirjallisia
yritvksiäänkään. [Kasvatusopill. yhd.
aikakauskirja 1884.] O. M-e.
Laurens [lora’], Jean Paul (s. 1838), ransk.
taidemaalari; opiskeli Toulousessa ja Cogniet′n
johdolla Pariisissa. L. on viime vuosisadan huo
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
