Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Pappenheim ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Pappenheitn—-Pappissääty
yleisiä, koko maata käsittäviä p:ia, joilla ei ole
virallista luonnetta. E. K-a.
Pappenlieim
on Iiii im J, Gottfried [-Heinrich von (1594-1632), saks. kreivi, kuuluisa
päällikkö kolmikymmenvuotisessa sodassa;
taisteli urhoollisesti liigan armeiassa ja haavoittui
Yalkovuoren tappelussa 1620. Sai sitten
keisarin palveluksessa mainetta kyrassieerirykmentin
päällikkönä (v:sta 1623), soti Italiassa,
Itävallan talonpoikia vastaan (1626) ja
Pohjois-Sak-sassa ensin Wallensteinin, sitten Tillvn
ylijohdolla; tuli ratsuväen kenraaliksi. Otti
huomattavaa osaa Magdeburgin valloitukseen 1631;
myötävaikutti Breitenfeldin taistelussa sara. v.
uhkarohkeudellaan Tillvn tappioon. Lützenin
tappelussa 1632 P:n osasto, saavuttuaan myöhemmin
taistelutantereelle, suojeli Wallensteinin
peräytymistä; itse P. täällä kuolettavasta haavoittui.
G. R.
Pappenheim
anhäimj, Max (s. 1860), saks.
oikeusoppinut, v;sta 1888 professorina Kielissä;
on m. m. tutkinut skand. oikeutta ja [-oikeushistoriaa ; teoksia: ,,Die altdänischen Schutzgilden"
(1885), „Die schwedisehen Gesetzentwürfe vom
Jahre 1890 betreffend das Gesellschaftsrecht"
(1892), „Handbueh des Seerechts", I (1906).
Papperslyktan, Helsingissä 1859-61
ilmestynyt ruotsinkielinen viikkolehti. Kaksi ensimäistä
vuosikertaa toimitti Aug. Schauman, viimeisen
Edv. Bergh ja Rob. Lagerborg.
Pappi, jumalanpalvelusmenoja
kutsumuksenaan toimittava henkilö. Alkeellisissa
yhteiskunnissa on tavallisesti jokainen perheen päämies
oikeutettu uhraamaan ja suorittamaan muita
uskonnollisia toimituksia, mutta
jumalanpalvelus-muotojen rikastuessa ja uskonnollisen
käsitepiirin kehittyessä käy erityinen ammattitaito
tarpeelliseksi. Usein p:lta vaaditaan sitä paitsi
luonnollisiin taipumuksiin perustuvaa tai
harjoituksen kautta saavutettavaa kykyä langeta
hurmos-tilaan, jotta voisi siten tulla läheisempään
yhteyteen henkimaailman kanssa. Siinä
tapauksessa p. on sama kuin noita tai ennustaja. Usein
p:n toimi kulkee perintönä määrätyissä suvuissa,
jotka säilyttävät taitoaan kalliina salaisuutena.
Ainoina henkilöinä, jotka tietävät miten
jumalolentoja on lähestyttävä, p :t tulevat kaikille muille
välttämättömiksi välittäjiksi jumalain ja
ihmisten välillä ja nauttivat erityistä arvoasemaa sekä
taloudellisia etuja. Useissa maissa, kuten vanhassa
Kreikassa ja Roomassa sekä Kiinassa on kunin
kailla ja muilla valtion virkamiehillä papillisia vei
vollisuuksia. Israelissa erityinen pappissääty
juontaa juurensa Mooseksen ajoista asti. mutta
kehittyi täydelliseksi järjestöksi vasta Baabelin
vankeuden jälkeen. P:n tehtäviin kuului oraakkelien
antaminen, uhraaminen ja lain opettaminen,
johon sisältyi myöskin lainkäyttöä. Virkansa
merkkinä p :t kantoivat erityistä pukua ja olivat
velvollisia noudattamaan tarkkaan määrättyjä
puh-taussääntöjä. Katolisessa kirkossa p.
armonväli-kappaleiden, nimenomaan sakramenttien
hoitajana käsitetään Kristuksen lunastustyön
jatkajaksi, joka voi tuomarina ratkaista sielun ja
Jumalan välisiä asioita; virkaan tarvittavan
erityisen luonteen p. saa papiksivihkimisen
välityksellä. Evankelisessa kirkossa on vallalla yleisen
pappeuden aate. Virkapappeja tarvitaan
ainoastaan järjestyksen vuoksi, ja heidän kaikki vai
8. VII. Painettu 4/i 15.
226
tansa rajoittuu sanan saarnaamiseen ja sakra
menttien hoitamiseen. A. J. l’-ä.
Pappila ks. Papiston virkatalot.
Pappiskirja, näin nimitetään myöhäisintä
niistä neljästä päälähteestä, joista pentateukki
(ks. t.) on kokoonpantu. Ar. H.
Pappissääty on papisto määrätyitä erioikenk
sia nauttivana kansalaisryhmänä. Sittenkuin jo
marttyyrikirkon aikana papisto oli alkanut erot
tautua „maallikoista" nioniasteiseksi säädyksi (ks.
Kleerus ja Hierarkia), sai se kirkon
tultua valtiokirkoksi monenlaisia etuoikeuksia;
papit vapautettiin enimmistä yleisistä rasituksista
ja piispat saivat tuomarintehtäviä ja
vaikutusvaltaa kaupunkien ja maakuntien hallintovirkojen
täyttämiseen. Aikaisemmalla keskiajalla tekivät
hallitsijat useissa maissa p:n valtiovallan tueksi,
antamalla piispoille ja apoteille, joiden nimitys
oikeus oli heidän hallussaan, läänityksiä, jotka
eivät menneet perintönä kuten maallisten
vasallien, vaan voitiin edellisen haltian kuollessa
antaa uusille luotettaville miehille. Mutta
sittenkuin paavit investituurariidassa olivat riistäneet
hallitsijoilta nimitvsoikeuden. kumminkin
edelleen pitäen kiinni p:n saavuttamista ulkonaisista
eduista, tuli p. valtiovallalle vaaralliseksi. Kirkon
verovapaus ja tuomiovalta rajoittivat valtiovallan
toimipiiriä tavattomasti. Mutta keskiajan
lopulla ahdisti p:yä toisaalta paavius, joka pyrki
keskittämään omiin käsiinsä kaiken kirkollisen
vallan, toisaalta uudelleen vahvistunut
kuningasvalta.
P :n asema Ruotsissa ja Suomessa keskiajalla
liittyy tähän yleiskirkolliseen kehitykseen.
Ruotsin kirkon perustamisajalla (9-12 vuosis.) oli
kotoinen kansanvaltainen yhteiskuntajär jestys vielä
niin voimakas, ettei p. saanut hierarkkisten
ihanteiden mukaisia oikeuksia, vaikka sillä
kirkon ja sivistyksen edustajana oli suuri
moraalinen arvovalta. 1100-luvun paavit kehoittivat
ruotsalaisia nostamaan papistoa tästä
,,alennustilasta", ja 1200-luvun niittaan p. todella saavutti
suunnilleen samat oikeudet kuin muuallakin.
P:Ilä oli verovapaus (,,hengellinen rälssi") sekä
oikeus vastata asioistaan vain omain esimiestensä
edessä. Piispo>en ..hengellisen tuomiovallan"
alaisia olivat papit, kirkon alustalaiset sekä
eräänlaisissa asioissa, joiden katsottiin läheisesti
koskevan uskontoa (m. m. avioliittoasioissa), kaikki
maallikot. Tärkeimmät erioikeuskirjat olivat ne.
mitkä kuninkaat Maunu Ladonlukko 1281 ja
Birger Maununpoika 1304-05 antoivat. Kaikista
näiden eduista tuli Suomen kirkko jo syntyaikoinaan
osalliseksi. P:n eristymistä muista
yhteiskuntaluokista lisäsi yhä velvoitus naimattomuuteen
(Skenningen kirkolliskokouksessa 1248), joka
katkoi silloiset vahvat sukusiteet, ja määräys,
etteivät piispat saaneet tehdä uskollisuusvalaa
maalliselle esivallalle. P. vaati itselleen
yksinoikeutta säätää kirkollisia lakeja, ja sillä oli oma
eduskuntansa (synodit). Kun p:llä rikkauden ja
vallan lisäksi oli hallussaan kaikki kirjallinen
sivistys, oli sillä erinomaisen suuri valtiollinen
merkitys. Ruotsin vanhojen lakien kirjaanpano
tapahtui pappien myötävaikutuksella, hallitsijain
..kanslerit" olivat miltei poikkeuksetta pappeja,
ja kuninkaan neuvostossa sekä ^’herrainpäivillä"
olivat piispat itseoikeutettuja ja arvossa ylimpiä
iäseniä. Yhdessä aatelin kanssa oli korkeampi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
