Tietosanakirja / 7. Oulun tuomiokunta-Ribes / 353-354 (1909-1922) Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Pella ...

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

353 Pella—Pellava 354

n. 1,500 ha. Tila on v:sta 1795 ollut
Wegelius-suvulla.
A. Es.

Pella, kaupunki Makedoniassa vanhalla ajalla;
Philippos II:n ajoista Makedonian kuninkaitten
asuntopaikka; Aleksanteri Suuren
syntymäpaikka.

Pellade ks. Pellagra.

Pellagra l. pellade, muudan etelämaissa
esiintyvä kroonillinen, pilaantuneen maissin ja
siitä valmistettujen tuotteitten liiallisesta ja
jatkuvasta nauttimisesta aiheutuva, enimmäkseen
kuolettava myrkytyksentapainen tauti. Taudin
oireista huomautettakoon: eryteemien,
punottumien, esiintyminen peittämättömien
ruumiinosien ihossa, mitkä taudilliset muutokset
hilsehtien jälleen katoavat; vatsa- ja suolihäiriöitä,
ynnä hermostoa koskevia, keskushermoston
toiminnassa sekä psyykillisellä alalla ilmeneviä
säännöttömyyksiä; yleinen huononeminen ja
voimattomuus. Taudin laatu on toistaiseksi vielä
kovin hämärä; useat ovatkin sitä mieltä, ettei
tässä ole kysymys mistään varsinaisesta,
yhtenäisestä taudista, vaan sairaloisista tiloista,
jotka voivat aiheutua monenmoisista
terveydenvastaisista tekijöistä.
M. O-B.

Pellava.

Pellava, joko kutomiseen käytettävät p.-kasvin
niinisyykuidut, tai itse kasvi (Linum usitatissimum),
yksivuotinen,
keskikokoinen, kalju
Linaceæ-heimon
ruoho. P:n lehdet ovat
kapeita, vuorottaisia, kukat
yksinäisiä tai
harvakukkaisessa viuhkossa, kauniin
sinisiä, harvoin valkeita,
5-lukuisia. — Etelä-Suomessa kasvaa
varsinkin kalkkiperäisellä
maalla pieni valkokukkainen
aho-p. (L. catharticum).
Puutarhoissa viljellään useita
kauniskukkaisia lajeja, yleisesti
algerialaista L. grandiflorumia. P:n sukuun kuuluu
n. 100 lajia, useimmat
Välimerenmaissa. P:aa viljellään
yleisesti koko Euroopassa,
Egyptissä, Itä-Intiassa, Austraaliassa ja
Pohjois-Ameriikassa kutomakasvina kestävien niinisäikeidensä
tai, varsinkin eteläisissä seuduissa,
öljyn-pitoisten siementen takia liinaöljyn (ks. t.)
valmistusta varten. Kantamuoto kasvaa
mahdollisesti villinä Mustanmeren seuduissa ja Persiassa
tai polveutuu p. Välimerenmaissa kasvavasta L.
angustifolium-lajista, jota muinoin on käytetty
kehruukasvina. P. on jo ammoisista ajoista ollut
tärkeimpiä kehruuaineiden tuottajia. Egypt. muumiot
ovat pellavaisissa kääreissä. Juutalaiset ja
roomalaiset käyttivät p:aa yleisesti, samoin jo
vanhat germ. kansat. Venäjä tuottaa nykyisin
suurimman p.-sadon. Korkeimmalla kannalla
viljelys on Belgiassa ja Hollannissa. Suomessakin
on p:n-viljelys hyvin vanha. Turun ja Karjalan
palttinat olivat kuuluja jo 1500-luvulla.
1800-luvun alussa Turun keis. talousseura harrasti
erityisesti p:n-viljelyksen levittämistä. Nykyisin
viljellään p:aa yleisesti eteläpuolella 63°. Tärkein
viljelysalue on Etelä-Häme, joka kauppaa tuotteensa
Tampereen p.-tehtaaseen.
K. L.

Ennen p:n käytäntöön tuloa näyttävät suomensukuiset
kansat valmistaneen rihmansa
nokkosesta,
josta mordvalaiset vielä tuonnoin, mutta
ostjaakit ja vogulit, samoinkuin monet muut
Siperian alkuasukkaat yhä edelleen tekevät
rihma-ainesta; Suomen p:n vastineet ostjaakissa ja
vogulissa merkitsevät nokkosta ja hamppua.
P. pääsi runsaaseen käytäntöön jo 1700-luvulla,
jolloin jo muutamat Hämeen pitäjät (Lampi,
Asikkala, Längelmäki, Orivesi, Padasjoki, Hauho,
Hollola, Vanaja, Janakkala, Hattula ja
Sääksmäki) olivat kuulut p:n ja hampun viljelyksestä.
Näissä pitäjissä talonpoika möi tähän aikaan
vuosittain n. 40 jopa 100 leiviskää p:aa ja
hamppua.

P:n valmistus. Rukiinleikkuun aikana
nyhdetään p:t maasta; syltyt l. hedelmät
ruohkotaan, riivitään pois ruohkuu- (riivi-)
laudalla (kuva 1). Vanhempi tapa lienee ollut,
että p:t tämän jälkeen (kuten paikoitellen
vieläkin Viipurin läänissä ja Tverin Karjalassa) levitettiin
nurmelle märkänemään ja valkenemaan;
myöhemmin lienee tullut tavaksi panna pellavaspiot
(vihkot, likoroivaat)
järveen likoamaan noin kolmeksi, joskus vain kahdeksi
viikoksi. Järvestä otettuina p:t saavat
monissa paikoin vielä olla muutamia päiviä
tukuissa hautumassa, minkä jälkeen ne levitetään
noin kolmeksi viikoksi nurmelle valkenemaan, tai
pidetään niitä myös aidalla tai aitovieressä
latvoillaan kuivamassa, minkä jälkeen ne kupoihin
pantuina viedään lopullista kuivumista varten
saunan, riihen tai tuvan orsille yhdeksi yöksi
tai puoleksi vuorokaudeksi. Seur. aamuna
varhain alkaa niiden muokkaus. Ensin niistä
loukutetaan luut irti loukulla, jonka
emäpuussa on kolme ja kannessa kaksi hammasta
(kuva 2). sitten niistä lipsutaan (lihdataan)
päistäret pois lipsulla l. lihdalla (kuva
3), jonka kannessa ja emäpuussa on vain yksi
hammas. Sekä loukutessa että lipsutessa hakataan
kannella pivo, jota samalla vedetään kannen
alitse. Lipsuttu p.-pivo vidotaan l. kalvitaan
kalpimella, vitimellä l.
vitiöveitsellä (kuva 4): pivoa vuoroin kalpimella
hakataan, vuoroin sitä kuljetetaan vidinalaista
vastaan painetun kalpimen alitse, jolloin
päistäret yhä enemmän siitä irtaantuvat. Vidotut
pivot puhdistetaan harjalla l. sualla
(kuva 5): ensin lähtevät päällysteet l.
tappurat, joista valmistetaan hurstikankaita,
sitten ruohisteet l. ruohtimet, joista
kudotaan paksuja työvaatteita. Vihdoin jää jäljelle

1. Ruohkuulauta.

2. Loukku.

3. Lipsu.

4. Vidin.

5. Harja.

6. Häkilä.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>