Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Pohjois-Ameriikka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
729
Pohjois-Ameriikka
730
nikkomeri lCaraibin-meri. — P.-A:u
länsirannikko on Panaman-kannakselta Kap
Flattery-uiemeen Kanadan rajalla jotenkin eheää,
harva-lahtista ja -saarista, enimmäkseen korkeaa
pit-kittäisrannikkoa. Lahtia: Panamau-lahti,
Fou-seca-laliti, Kalifornian-lahti (jonka merestä
erottaa Kalifornian niemimaa), San Franciscou-lahti.
Saaria: Tres Marias, Tiburon, Revilla
Gigedo-saaristo. Kap Flatterystä alkaa tavattoman
vuonoja saaririkas poikittaisrannikko: San Juan de
Fuca-salmi, Puget sound-lahti, Vaneouver-saari,
Kuningatar Charlotten saaret, Aleksanterin
saaristo sekä vihdoin Alaskassa: Kenai-niemi,
Kadiak-saari. Alaskan-niemi, Aleutit. jotka ovat
Beringin-meren etelärajana. Beringin-meren
rannikko on niinikään poikittaisrannikkoa, jossa
Bristolin-lahti, Kuskokwim-lahti, Norton-lahti,
Sewardin-niemi (vastapäätä Tsuktsien
niemimaata Aasiassa), joka on vain 92 km leveän
Beringin-salmen itärantana. Kotzebuen-lahti.
Alaskan pohjoisrannikko on eheää pituusrannikkoa
(Kap Barrow’n niemi), idempänä on paljon
lahtia: Bathurst inlet. Elliotin-laliti. Bocthian-lahti
y. m. ja edustalla on arktinen saaristo.
Rakenne ja pinnanmuodostus. P.-A.
oli todennäköisesti aikoinaan Grönlannin.
Islannin ja Huippuvuorten kautta manneryhteydessä
Euroopan, sekä Beringin-salmen poikki
yhteydessä Aasian kanssa. Edellinen silta katkesi
keskisenä tertiäiirikautena, jälkimäinen
viimeistään kvartäärikautena. Yhteys Etelä-Ameriikan
kanssa sitävastoin syntyi vasta nuorempana
ter-tiäärikautena muutamien suurten saarien
maa-tuulisen kautta. Vain vähän vanhempi kuin
yhteys Pohjois- ja Etelä-Ameriikan välillä on itse
P.-A:n manner: liitukauden loppupuolelle asti
P.-A. oli jakaantunut kahteen, laajan meren
toisistaan erottamaan osaan, itäiseen ja läntiseen.
Edellinen on synnyltään vanhempi: sen ytimenä
on Hudsonin-lahden ympärillä oleva, melkein
yksinomaan kiteisistä aineksista, etupäässä n. s.
laurentilaisesta gneissistä syntynyt
Laurentilai-nen kilpi, joka aikanaan oli mahtavaa
vuoristoa. mutta sittemmin on niin kulunut, että siitä
vain perusta on jäljellä. Siitä ulottui
eteläänpäin pitkä niemimaa, jonka ympärillä olevaan
mereen kerrostuneet siluuriset. devoniset ja
kivi-hiilikauden kerrokset jo paleozooisena
maailman-kautena poimettuivat lounaasta koilliseen
kulkeviin poimuihin muodostaen Appalakki-vuoriston,
tämän P.-A:n osan ainoan huomattavan
vuorijonon. jonka mukaan koko itäosaa nimitetään
appalakkiseksi. Myöhemmät siirrokset ja
murrokset edelleen jäsentelivät vuoristoa ja
maankohoamisen kautta (se on nyttemmin muuttunut
vajoamiseksi, joka on synnyttänyt esim.
Labra-dorin merkillisen vuonorannikon) siihen liittyi
kaakossa ja etelässä tertiiiärikauden kumpuinen
tasankomaa. n. s. Piedmont-alue. Georgian- ja
Meksikon-lähtien rannikolla sekä Mississippi’n
alajuoksun laaksossa sen päällä on vielä nuorempia
aineksia. Appalakkisen alueen pohjoisosan
pinnan viimeiseen muovailuun kvartäiirikauden
jääkausi vaikutti erittäin huomattavasti
(seurauksina Kanadan vesistöjen reittiluonto. soraharjut
v. m.). — P.-A:n läntinen osa oli siluurikauden
alkuaikana muutamina suurina arkeisina
saarina. joiden ympärille sittemmin liittyi
kerrostuneista ja purkautuneista aineksista syntyneitä.
ajoittain veden peittoon vajonneita alueita.
Keskisenä tertiäärikautena voimakas poimettuminen
nosti ilmoille mahtavat vuoristojonot,
siirrokset ja vajoamiset muovailivat aluetta edelleen ja
halkeamista tulvivat tuliperäiset ainekset
peittivät laajat alat. Täten syntyneen vuoriston,
Kordillieerien. mukaan P.-A:n läntistä osaa
nimitetään kordillieeriseksi. Laajalle ulottunut
jääpeite sekä voimakkaat virrat vaikuttivat
sittemmin huomattavasti kordillieerisen P.-A:n
pinta-muotoiluun (caüouit v. m.). Yhdyssiteeksi
kordillieerisen ja appalakkisen P.-A:n välille
syntyi mesozooisista ja tertiäärisistii aineksista
muodostunut poimuttumaton tasankoalue. —
Varsinaiselle P.-A:lle vieraita vuoristojensa
kulkusuunnan ja niiden ainesten puolesta ovat
Länsi-Intian saaret (ks. esim. K u b a) ja
Keski-Ame-riikka (ks. t.).
Nyk. pintasuhteissa on suuri erotus
appalakkisen ja kordillieerisen osan välillä. Edellinen on
paljon matalampaa (Mount Mitchell 2.048 m yi.
merenp.) kuin jälkimäinen (Mac Kinley-vuori
6,187 m yi. merenp.. P.-A:n korkein vuori),
mutta kuitenkin tavattoman vaikeakulkuista. Ne
yhdistää toisiinsa ilman huomattavaa rajaa
lännestä itään aleneva preeriatasanko. johon Llanos
Estacados, Bad Lands, Coteau-du-Missouri ja
Coteau-des-Prairies myös kuuluvat. Lähemmin
pinnanmuodostuksesta ks. Kordillieerit,
A p p a 1 a k i t.
Vesistöt. Pitkin Atlantin ja Ison
valtameren rannikkoja kulkevat vuoristot pakottavat
suurimman osan P.-A:n vesistä etsimään
itselleen pääsyä mereen pohjoisessa tai etelässä.
Atlantin valtamereen laskevien jokien vesialue on
11%, Isoon valtamereen laskevien 24,s %,
Poh-jois-Jäämereen ja Meksikon-lähteen laskevien
34% ja 25,5% P.-A:sta; lisäksi n. 5% on
laskujoetonta aluetta. Itärannikon joet ovat
verraten pieniä rannikkojokia. lukuunottamatta St
Lawreuee-virtaa. joka kiertämällä Appalakkien
pohjoispään pääsee Atlantin valtamereen.
Meksi-kon-lahteen laskee Appalakkien ja Kordillieerien
väliseltä suunnattomalta tasangolta tuleva
Mississippi-Missouri, maailman pisin virta, Rio
Grande y. m. Mahtavissa Canoneissa pääsevät
Kordillieerien lävitse Isoon valtamereen Colorado
ja Columbia nimiset virrat. Pohjois-Jäämereen
laskevista suurimmat ovat Mackenzie ja
Sas-katcheuan-Nelson. — Luonteeltaan idän, lännen
ja pohjoisen joet kokonaan eroavat toisistaan.
Ensimäisissä vesimäärä on verrateu tasainen, ne
ovat pitkät matkat kuljettavia suuremmilla
joki-aluksilla ja niissä ylempänä olevia koskia on
helppo käyttää teollisuustarkoituksiin. Lännen
joet ovat selviä vuoristovirtoja: alueen
omituisista sääsuhteista riippuen niiden vesimäärä
vaihtelee jyrkkien äärimäisyyksien välillä,
suurimman osan vuotta ne kuitenkin ovat sangen
vähävetisiä. Ne ovat ennemmin liikenteenesteitä kuin
-edistäjiä. Jäämereen laskevilla virroilla on
erikoinen reittiluontonsa, koskia on pitkin koko
juoksua, joten niidenkin liikennemerkitvs on
paljon vähäisempi kuin itäisten jokien. —
Järviä on paljon etenkin ent. maajiiän alueella (Iso
Karhujärvi, Iso Orjajiirvi. Athahasca-järvi.
Win-nipeg-järvi y. m.). Kordillieeri-vuoristossa on
useita suuria jätejärviä ilso Suolajärvi. Klamath
y. m.). Maapallon mahtavimman järviryhmän
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
