Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Preussi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
973
Preussi
974
neil, muutti alueensa maalliseksi
herttuakun-uaksi (P :ii herttuakunta).
A 1 b r e k t (k. 1568) toi myös
uskonpuhdistuksen maahan ja perusti Königsbergin yliopistou
1544. Aatelille ja kaupungeille hiin myönsi
edustusoikeuden, mutta hänen hallitustaan häiritsivät
kuitenkin riidat säätyjen kanssa. Albrektin
mielisairaan pojan Albrekt Fredrikin kuoltua
1618 peri maan hänen sukulaisensa,
Brandenburgin vaaliruhtinas Juhana Sigismund (k. 1619),
joka jo ennen oli hoitanut P:n hallitusta.
Hänen poikansa ja seuraajansa Yrjö Vilhelmin (k.
1640) ja tämän pojan Fredrik Vilhelmin
11640-88) aikana jatkuivat riidat P:n säätyjen
kaussa, jotka saivat tukea Puolalta. Mutta
sittenkuin viimemainittu, n. s. Suuri
vaaliruhtinas. oli saanut P:n herttuakunnan itsenäisyyden
1. suvereniteetin tunnustetuksi Wehlaun
sopimuksessa Puolan kanssa (1657 ; vahvistettu Olivan
rauhassa 1660), täytyi säätyjen alistua.
Hajanaisista alueistaan hän muodosti yhtenäisen, hyvin
jäljestetyn ja kukoistavan valtion, jota hän
myös menestyksellä puolusti ulkovihollisia
vastaan. voittaen esim. ruotsalaiset Fehrbelliniu
taistelussa 1675. Varsinkin kehittämällä
elinkeinoja sekä luomalla kelvollisen virkamiehistön ja
sotajoukon Fredrik Vilhelm laski perustuksen
Brandenburg-P:u vastaiselle suuruudelle. Maassa
kehittyi luja valtiontajunta ja yhteishenki,
joten P. saattoi kohota protestanttisen Saksan
johtavaksi valtioksi (vrt. Brandenburg, liist.).
Tosin hänen poikansa, heikko ja turhamainen
Fredrik III (liall. Brandenburgin
vaaliruhtinaana ja P:n herttuana 1688-1701) saattoi isänsä
työn vaaraan: laiminlyöden valtionsa sisällistä
kehittämistä hän otti osaa sotiin Ludvik XIV :tä
vastaan voittamatta siitä mitään etuja;
turhamaisuus oli hänellä myös vaikuttimena
puuhatessaan itselleen ja suvulleen kuninkaanarvoa.
Saatuaan siihen keisarin suostumuksen hän 1701
omaksui P:n kuninkaan nimen. Vaikka
kuningaskunnan arvo oikeastaan kuuluikin vain entiselle
P:n herttuakunnalle (jossa Fredrik oli
suvereeni) , tuli se kuitenkin käytännössä kuuluinaan
kaikille Hohenzollern-suvun hallitsemille maille
(P:n kuningaskunta).
Fredrik, kuninkaana nimeltään Fredrik I,
saattoi tuhlaavalla hovielämällään valtion raha-asiat
rappiolle. Ihan toisenluontoinen oli hänen
poikansa Fredrik Vilhelm I (1713-40),
joka jatkoi Suuren vaaliruhtinaan työtä. Hän
poisti isänsä lukuisan liovilaisjoukon; sensijaan
hän pani huolta armeian lisäämiseen ja
harjoittamiseen. Hän vältti yleensä sotia, ottaen
kuitenkin osaa Suureen pohjoismaiseen sotaan,
jossa hän Tukholman rauhassa 1720 sai
Ruotsilta Etu-Pommerin Peeneen saakka sekä Oderin
suut. Valtiotaloudessa Fredrik Vilhelm pani
toimeen ankaran järjestyksen ja saattoi siten lisätä
tuloja alamaisia liiaksi rasittamatta. Hän edisti
elinkeinoja, varsinkin maanviljelystä.
Korkeamman sivistyksen merkitystä hän sensijaan ei
käsittänyt. Kuollessaan hän jätti seuraajalleen
lujasti järjestetyn valtion, harjaantuneen
sotajoukon ja täyden rahaston. Hänen poikansa,
hallitsijana ja sotapäällikkönä yhtä etevä
Fredrik II (1740-86), päätti kohottaa P:n
kaikissa suhteissa suurvallaksi. Ajaen
häikäilemättömän itsekästä ulkopolitiikkaa hän käytti
hyväkseen Itävallan hallitsijattaren Maria
Tere-sian ahdinkotilaa n. s. Itävallan perimyssodassa
vaatiakseen osia Sleesiasta; n. s. Sleesian
sodissa (1740-42 ja 1744 45) hän valloitti
mainitun maakunnan. Mutta Fredrikin tavaton
menestys herätti muissa valtioissa kateutta ja
pelkoa; he tahtoivat ehkäistä P:n suurvallaksi
kohoamista. Maria Teresia sai sentähden helposti
toimeen Fredrikiä vastaan tähdätyn suuren liitto
kunnan, johon paitsi Itävaltaa yhtyivät Ranska
ja Venäjä sekä useat pienemmät valtiot.
Seitsenvuotinen sota (1756-63, ks. t.) vaati tosin P:lta
suunnattomia uhrauksia ja hävitti monen
rauhanvuoden työn hedelmät, mutta P:n alue jäi
entiselleen, ja sen suurvalta-asema oli turvattu.
Sankarillinen taistelu ylivoimaisia vihollisia vas
taan kohotti myös suuresti preussilaisten kan
sollistunnetta, ja muussakin Saksassa alettiin
toivoa P:sta tulevan kansallisen uudistuksen
johtajaa. Myöhemmin Fredrik II liitossa Venäjän
ja Itävallan kanssa otti osaa Puolan ensimiiiseen
jakoon 1772, voittaen siinä Länsi-P :n, paitsi
Danzigia ja Thornia, sekä Netze-alueen
Suur-Puolasta. Baierin perimyssodassa (1778-79) Fred
rik jälleen esiintyi Itävallan vastustajana,
samoin myös asettumalla 1785 saks. ruhtinasliiton
etupäähän. Innolla hän puuhasi sodan
tuotta-main vaurioiden korvaamiseksi. Vaikka armeiaa
suuresti lisättiin, sai hän säästäväisyydellään
syntymään vuotuisen ylijäämän. Maanviljelystä,
teollisuutta ja kauppaa edistettiin,
viimemainitulta merkantiilijärjestelmiin periaatteiden
mukaan. Kuitenkin alamaisten täytyi suorittaa
rasittavia veroja, varsinkin korotettua tullia ja
aksiisia. Vaikka Fredrik II itse innokkaasti
harrasti sivistystä, ei kuitenkaan jäänyt varsin
paljon varoja käytettäviksi koululaitoksen,
tieteiden ja taiteiden hyväksi. Valtiollisia
oikeuksia ei kansalle suotu, sensijaan se sai nauttia
täydellistä uskonvapautta sekä oivallista
oikeudenkäyttöä. Fredrikin veljenpoika ja seuraaja,
heikko ja hölläluonteinen Fredrik Vilhelm
II (1786-97), antoi oikkujensa ja
mieliteko-jensa vaikuttaa valtion johtoon, josta
muuten ministerit pitivät huolta. V. 1788 säädettiin
jälleen uskonpakko sekä painotarkastus.
Sekaan-nuttuaan turhaan Alankomaiden asioihin (1786)
Fredrik Vilhelm II, estääkseen Turkin jakoa,
asettui Itävaltaa vastaan tähdätyn liiton etupäähän
1790, mutta jo 1792 P. ja Itävalta tekivät
puolustusliiton. jonka johdosta P. sekaantui Ranskan
sam. v. Itävaltaa vastaan julistamaan sotaan,
ja 1793 P. yhtyi ensimäiseen suureen
liittokuntaan Ranskaa vastaan. Sota, jossa P. ei
voittanut sanottavaa etua, päättyi Baselin
rauhaan 1795. Fredrik Vilhelm oli ensin antanut
tukensa niille uudistuksille, jotka puolalaiset
tekivät maansa pelastamiseksi, mutta sitten hän
pelosta, että Venäjä anastaisi koko Puolan, jätti
puolalaiset pulaan, yhtyi Venäjään ja sai siten
Puolan toisessa jaossa 1793 Danzigin ja Thornin
sekä Suur-Puolan. V. 1795 hän yhdessä Venäjän
ja Itävallan kanssa toimeenpani Puolan
kolmannen jaon; P. sai siinä Masovian, Varsovan ja
Bialystokin. P. oli siis Fredrik Vilhelmin halli
tessa kasvanut laajuudeltaan, mutta raha-asiat
olivat joutuneet epäjärjestykseen, armeia oli
rappeutunut ja alamaisissa vallitsi
tyytymättömyyttä. Hänen poikansa Fredrik Vilhelm
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
