Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Puku
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1067
Puku
277
pienimmät olivat käytännössä Lemillä ja sen
naapuripitäjissä, joissa ne pantiin tikutteen
ympärille (kuvataulu IV, 3). Hämeessä oli pintelin
nimi v a 1 k k o ja Satakunnassa vaikku;
molemmissa maakunnissa se oli keilamainen ja
tuohisella alustalla varustettu: erään tiedon
mukaan Anianpellolta v:lta 1761 se oli ikäänkuin
torveton suppilo, joka koristettiin kaikenvärisillä
silkkinauhoilla ja lapuilla. Linnén mukaan oli
Pohjanmaankin tytöillä 1732 pinteli soikean
tikutteen ympärillä. — Säppälien ja piutelien
kadottua pois käytännöstä alkoivat tytöt (esim.
Kirvussa v:n 1821 vaiheilla) pitää punaisia
verka- (muutamissa Etelä-Karjalan pitäjissä) tai
värikkäitä silkkinauhoja (esim. Jääsken
kihlakunnan pitäjissä, Merikarvialla ja Siikaisissa,
Säkylässä. Punkalaitumella). Houtskärissä oli
tytöillä useita erivärisiä silkkinauhoja päässään
kuvataulu IV, 5); sama muoti levisi ainakin
paikoitellen idemmäksikin, aina Ruokolahdelle
asti. — Morsiamen päähineet olivat
kolmenlaisia: pääpyyhkeitä, tirkatteja
ja kruunuja. Kahta ensinmainittua
käytettiin ainakin viimeksi Etelä-Karjalassa ja
siihen rajoittuvissa osissa. Pääpyyhkeellä
(kuvataulu IV, 3) oli morsiamen pää peitettynä
mor-siusmatkalla eli sulhasen kotiin saatettaessa,
minkä tavan on selitetty
tarkoittaneen morsiamen
suojaamista pahansuovilta voimilta:
piiäpyyhe pantiin päähän joko
siten, että yksi kulmista
joutui kasvoille tai yksi sivuista
niiden eteen. T i r k a t t i
(kuvataulu III. 6) oli
morsiamen ja nuorikon huntu, joka
pantiin päähän joko jo
liik-siäistalossa tai vasta hääyön
jälkeen. M o r s i u s k r u u n u.
jonka metallilangoista tehty,
Kymin laaksossa tavallisesti
poikkiharjainen
(vehkalahtelainen kruunu kuva 1), muualla
useimmin ylöspäin levenevän
sylinterin muotoinen runko
koristettiin tinapapereilla, peililaseilla. helmillä
y. m., oli läntisellä Uudellamaalla käytännössä
jo 1778, mutta Pohjois-Savossa vielä silloin
tuntematon: Karjalaan ja Savon syrjäosiin se ei
lainkaan kotiutunut. Sen kehiin sisässä oli usein
erikoinen irtonainen osa, n. s. kunniakoppa.
Pohjanmaalla vastasi tätä paikoitellen 2 à 3
naulan painoinen hopeakruunu.
Viimeisinä satalukuina Suomessa käytetyt v a
i-mojen päähineet olivat neljää päälajia:
huntuja, harakkoja 1. sorokkoja,
ta-nuja ja tykkimyssyjä. Ensinmainitut,
joille allaolevat sykeröt antoivat muodon, olivat
säännöllisesti neliömäisiä, hienosta toimikkaisesta
palttinasta tehtyjä liinoja, jotka Jääsken
kihlakunnassa ja siihen idässä rajoittuvissa pitäjissä
pantiin päähän siten, että otsanpuolinen kulma
taitettiin päälaelle, peräkulma jätettiin selkään
riippumaan ja sivukulmat. yhdistettyinä
kär-kiensä yläpuolelta, vedettiin peräkulman päälle
(kuvataulu III, 4i : Lavansaarella ja Seiskarissa
pantiin huntu päähän taitettuna kaksinkerroin
huivin tapaan. Vanhalla äyrämöisalueella
käärittiin peräkulma yhdistettyjen sivukulmien sol-
Kuva 1. Vehkalahte
lainen morsian.
mun ympärille (kuvataulu IV, 2). Tämän alueen
hunnut olivat suurimmat Koivistolla,
Kuolema-jiirvellä ja Uudellakirkolla, missä ne peittivät
hiukset: Heinjoella, Muolaassa, Kivennavalla ja
Valkjärvellä ne pantiin takaraivolle ja
otsanpuolinen kulma suunnattiin eteenpäin; Raudussa,
Sakkolassa ja Metsäpirtissä ne supistuivat
lopulta viiden pennin rahaa pienemmiksi ja
pantiin hiusrajasta otsalle riippumaan. Aivan
erikoista muotoa, pitkulaisia, ne olivat Pyhäjärvellä,
missä ne asetettiin pitkin päälakea
(kuvataulu III, 3). Viipurin ympäristön savakkojen
natsi, hattu 1. myssy tehtiin vielä
1850-luvulla ripsusyrjäisestä silkkihuivista samaan
tapaan kuin suurimmat äyriimöishunnut;
myöhemmin ne valmistettiin neulomalla, jolloin ripsut
kiinnitettiin laki- ja laitakappaleen väliin.
Huntuja pitivät suom. vaimot jo pakanuudenajan
lopulla : Etelä-Karjalassa, missä ne lienevät
peittäneet pään hartioita myöten, ne nähtävästi
pantiin hevosenkengän muotoisella soljella rinnan
kohdalta kiinni; Lounais-Suomessa ne olivat
nelikulmaisia, toimikkaasta villakankaasta
leikattuja liinoja, jotka nauhoilla sidottiin päähän
kiinni. 1700-luvun puolivälissä oli
Pohjois-Sata-kunnan vanhanaikainen vaimojen päähine valkea
päähän sidottava verka, mahdollisesti viimeinen
jäännös muinaisesta länsisuomalaisesta hunnusta
— Päähän sidottava, suorakaiteen muotoinen,
kahdesta osasta, hiukan leveämmästä
otsalli-s e s t a ja kapeammasta lakim uksesta
kokoonpantu palttinainen päähine oli myös Inkerin
Soikkolan kreikanuskoisten k ukkeli ja
Narvan lähiseutujen s a p a n a. Kun otsallinen leveni
ja jatkettiin kiilamaisilla, niskan taa
solmittavilla korvallisilla ja lakimus lyheni,
syntyi se kreikanuskoisten vaimojen Suomen
puolella käytetty päähinemuoto, jota Raudussa,
Sakkolassa ja Metsäpirtissä sanottiin harakaksi
(kuvataulu III. 2) ja Räisälässä. Hiitolassa.
Kurkijoella ja Jaakkimassa sorokaksi.
Vanhemmissa muodoissa oli otsapuolella kolme
toisistaan erotettua, ompelukirjauksilla koristettua
alaa, nim. otsallinen keskessä. otsa
ala-syrjässä ja patsaat sivuilla. Lakimus oli
samaan tapaan kirjaeltu. Sorokan seuraaja oli
Laatokan luoteis- ja pohjoisrantamilla Venäjältä
lainattu säpsä (tsnptsri), jonka pyöreää
laki-kappaletta ympäröivät yhteenkasvaneet otsallinen
ja korvalliset. Harakan tapainen etuosa oli myös
Heraan kreikanuskoisten vaimojen sapanassa 1.
sappanossa, jonka lakimuksen muodosti pitkä,
kapea, aina nilkkoihin asti ulottuva pussi
(kuvataulu III, 1) ; molemmat osat. mutta erittäin
otsallinen, olivat runsailla kirjauksilla koristetut.
Sapana palautui keskiajalla Länsi-Euroopassa pai
jon käytettyyn. Saksassa Kögel. Kugel. Gugel
nimiseen suippopäiseen päähineeseen, joka pænulo
nimisenä oli jo muinaisilla roomalaisilla.
Tultuaan ylhäisön keskuudessa 1300-luvun lopulla
muotiin, sen huippu piteni aina maahan asti
ulottuvaksi. Suippopäinen. paslikkamainen
metsämiehen päähine oli tai on myös vienan- ja
rajakarjalaisten kukkeli. mikä on säilyttänyt
päähineen ranhan. saksalaisperäisen nimen. Sama
päähinemuoto oli Etelä-Pohjanmaan ruots.
pitäjissä käytännössä naisten matka- ja
surupäähi-neenä (ruots. grdlufva) vielä 1700-luvun lopulla.
— T a n u a kärtettiin vielä 1700-luvun alulla
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
