Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ranskan kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
149.1
Ranska—Ranskan kieli
ja kirjallisuus
1498
Keskiaika. Vanhimmat muistomerkit
kuuluvat pikemmin kielen kuin kirjallisuuden
historiaan. Kirjallisuus sanan varsinaisessa
merkinnässä alkaa, mikäli sitä 011 säilynyt, 11 :nnen
vuosis. viimeiseltä kolmannekselta. Tältä ajalta
■011 peräisin ,,La Chanson de Roland"
(n. 1080), jota on tapana nimittää Ranskan
kansalliseepokseksi. Siinä ilmenee kristityn
läänitys-aatelin elämänkäsitys, jonka peruskohdat olivat
urhoollisuus ja usko molemmissa
ilmestymis-muodoissaan: antaumuksena taivaallisen
hallitsijan turviin ja uskollisuutena maallista vai
tiasta kohtaan, ja jo tässä eepoksessa astuvat
■eteemme ne aatteet, joilla aina on ollut niin
suuri merkitys ransk. elämänkäsityksessä:
rhonneur ja la gloire. Rolandinlaulu 011 sen
keskiaikaisen runolajin huomattavin edustaja,
jolle on annettu nimi „ehanson de geste", s. o.
runoelmia, jotka kuvaavat jonkin sankarin
urotöitä ja joita jongleurit (ks. t.) suullisesti
esittävät. Alkuaan ne kohdistuvat Kaarle Suureen,
mutta aikaa myöten sepitetään laajaperäisiä
eepoksia yksityisten sankarien tai kokonaisten
sukujen ympärille, esim. runoelma Raoul de
Cambrais’ta ynnä useita sukuja ja sukupolvia
esittävä „Les Lorrains"-sikermä. Eepillistä
aineistoa kehitellään, kunnes siitä muodostuu
pääasiallisesti kolme eri ryhmää: la geste royale,
joka on karolingeille omistettu; la geste de
■Guillaume eli de Garin de Monglane. joka
käsittelee erikoisesti saraseenien ja kristittyjen
taistelua, etelässä; la geste de Doon de
M a y e n c e. joka kuvaa kuningasvaltaa vastaan
"kapinoivaa läänitysaatelia. Kosketukset Bysantin.
Kreikan ja itämaiden kanssa, varsinkin
ristiretkien aikana, antavat uusia virikkeitä ja
aiheita kertojain mielikuvitukselle.
Ristiret-kistä saa aiheensa erikoinen „c y c 1 e de la
C r o i s a d e". Vastaavalla tavalla rakentuu
muinaisklassillisen historian pohjalle c y c 1 e
•de 1’ a n t i q u i t é. romaanit Aleksanteri
Suuresta. Æneaasta. Troiasta, Thebestä fantastisine
ja yliluonnollisine seikkailuineen. Mutta
Ranskan omallakin pohjalla oli maa. missä
haaveellinen mielikuvitus sai temmeltää, nimittäin
Bretagne. Kelttiläisen rodun saturunoudessa eli
lumottu maailma, missä kaikki oli mahdollista
ja missä ihme oli alati läsnäolevana
prinsiippinä. Ensimäisessä sepityksessä tällä taholla
Tristan- (ks. t.) motiivissa, ei fantastinen
aines sinänsä vielä ole ylimmällä sijalla;
..Tristan" on etupäässä rakkauden, sen
kaikkivallan ja suuruuden ylistys. Mutta hyvin pian
esiintyy toinen, seikkailumainen motiivi.
Feodaalinen. itämaisen mielikuvituksen piiriin
joutunut henki omaksuu kelttiläiset tarinat kuningas
Arturista ja hänen ritareistaan tervetulleena
aineksena, ja pyhän Graalin legendan ympärille
kutoutuu kokonainen kristillis-runollinen
symboliikka. Chrétien de Troyes (ks. t.)
runoilee. otaksuttavasti 1170- ja 1180-luvuilla,
romaaninsa ,,Le Chevalier au lion", ,.Erec et Enide",
..Le Romau de la Cliarrette", „Pereeval". Tämän
hovimaisen runouden ensimäisenä keskustana oli
Champagnen kreivittären Marian hovi Troyes’ssa.
— Mainittakoon vielä kaunis ,.laulunovelli"
<chante-fable) „Aucassin et Nicoletto" (n. 1200).
Historiankirjoituksellakin on samat yleiset
edellytykset; niinpä syntyvät anglonormandia-
laisella alueella Wacen sepittämät „La geste des
Bretons" 1. ,,Le roman de Brut" ja ,.La geste
des Normands" 1. ,,Le roman de rou" (1160- ja
1170-luvuilla). Askelta eteenpäin merkitsi
suorasanainen kuvaus. Geoffroy de Ville ha
r-d o u i n (k. 11. 1213) kuvaa kronikassaan neljättä
ristiretkeä ja latinalaisen keisarikunnan
perustamista tavalla, jossa on vielä paljon Chrétien
de Troyes’n romaanirunoelmain sävyä.
Toisenlainen tausta on Jean de Joi n vii 1 en
(1224-1319) kirjoittamalla Ludvik Pyhän
elämäkerralla. Se liittyy pyhimystarinaan, mutta saa
oman luonteensa siitä raikkaasta
todellisuudentajusta ja iloisesta mielenkiinnosta maisen
elämän tapahtumiin, joka kirjoittajassa yhtyy
vilpittömään hurskauteen. Satavuotissotien aikana
luo Jean Froissart (1337-1410)
kronikoissaan myöhäisen ritariajan elämästä taistelujen,
turnajaisten ja myöskin valtiollisten
neuvottelujen kiistämöllä häikäisevän komeita kuvia.
Rene-sanssikauden alussa vihdoin tulee Ludvik XI :n
ajan kuvaaja Philippe de Commynes
(n. 1447-1511), jonka kronikkaa („Chronique de
Louis XI") elähyttää se valtiollinen harrastus
ja realistinen intellektualismi, joka oli ominaista
niin hänelle kuin hänen kuninkaalliselle
herralleen, vallankeskittämis-aatteen esitaistelijalle.
Lyyrillinen runous ei Pohjois-Ranskassa
saavuta likimainkaan samaa merkitystä kuin mikä
sillä oli Etelä-Ranskassa. Provencessa (ks. P r
o-vencen kieli ja kirjallisuus) oli
ll:nnen vuosis. lopulla trubaduurien
lemmen-lyriikka saavuttanut korkean taiteellisuuden ja
hienostuksen, joka vähitellen muuttui siroksi
muotoleikiksi. Tätä hovimaista runoutta
jäljittelivät Conon de Béthune, Blondel de Nesles,
Gace BrQlé, Couey’11 linnanherra, Thibaut
Navar-ralainen (12:nnen vuosis. loppu-, 13:nnen
alkupuoli), mutta se muuttui hyvin pian täälläkin
keinotekoiseksi runoudeksi.
Tähän saakka puheenaollut kirjallisuus on
kohdistunut feodaalisen yhteiskunnan ylempiin
kerroksiin ja sillä on ollut ylimyksellinen sävy.
Alemmatkin kerrokset saavat kirjallisen
ilmaisunsa. Porvariston iroonisesta ja positiivisesta
hengestä puhkeaa esiin rehevä ja rohkeasävyinen
lyriikka, joka kohoaa huippuunsa 13 :nnella vuosis.
Se käsittää varsinaisesti kaksi aihepiiriä. Niissä
kertomuksissa Kettu Repolaisesta, joista
sommitellaan yhtenäinen „Le roman de Renart",
vallitsee porvarihengen materialistinen
siveyskäsi-tys, samalla kuin ylempiä säätyjä pilkataan ja
niiden kirjallisuudesta tehdään ilvemukailuja.
Niissä runonovelleissa, jotka käyvät nimellä
fabliau (ks. t.), nämä piirteet kärjistyvät
julmaksi komiikaksi. Porvariston kateus molempia
ylempiä säätyjä kohtaan, porvarien
rahvaan-halveksiminen, sentimentaalisuuden puute, heidän
luontainen itsekkyytensä puhuu repolais- ja
fabliau-tarinoista. joiden muodon määrää se
..gallialainen henki", joka alkuperäisimpänäiin
ja kirpeimpänään elää porvareissa. Varsinaiselle
lyriikalle antaa porvarien todellisuudentaju ja
satiirinen sävy verrattain persoonallisen ryhdin,
se on elävämpää kuin hovityylinen runous.
Monista eri lajeista, joita viljeltiin,
mainittakoon pastourelle (ks. t.). Porvarillisista
runoilijoista on erikseen huomattava pariisilainen
Rute-beuf (ks. t.).
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
