Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ranskan kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
149.1
Ranska—Ranskan kieli ja kirjallisuus
1504
julistaa tragedioissaan valtiollisia ja siveellisiä
käskylauseita, joilla on kristillinen väritys,
varsinkin yksityisen velvollisuutta uhrautua
ylei–u hyväksi. Moralisti vailla moista jyrkkä
leimaista tarkoituksellisuutta ou L a r o c h
e-foucauld (1613-80, ks. t.). — Kristillinen
ajatus persoonallisena uskonnollisuutena
menettää aikaa myöten melkoisesti merkitystäiiu.
H ase ai k. 1662, ks. t.) antaa tosin vielä
uskonnollisuudelle suuren kirjallisen ilmaisun
.PensAes"). Mutta suuresti katsoen
kristillinen ajatus klassisismin kirjallisuudessa
muuttuu oikeaoppisuudeksi, joka sopusoinnussa
klassisismin hengen kanssa kannattaa kaikkea
yleispätevää vastustaen vapauden yksilöllisiä
ilmauksia. Bossuet (1627-1704, ks. t.), suuri
heugel-liuen kaunopuhuja, ,,viimeinen kirkkoisä",
kuten aikalaiset häntä nimittivät, ja samoin
saarnaajat Bourdaloue (k. 1704) ja Massillon
k. 1742), edustavat tätä virallista klassillista
kristillisyyttä. — Renesanssilta perityssä
realis-tise-sj hengessä vaikuttavat ne lukuisat
mora-li-tit, jotka pyrkivät muodostamaan uutta
elämäntilannetta (..rhonnëteté", 1’houuëte homme") ja
ista mainittakoon Seuault ik. 1672) ja Chevalier
de Méré ik. 16851. samoin B o i 1 e a u-D e s p r
é-aux il636-1711. ks. t.), niinhyvin itse
runoilles–i.in kuin säätäessään lakeja hyvälle aistille ja
teroittaessaan oppiluuseita, että taiteen tulee
äljitellä luontoa", että ..ainoastaan tosi on
kaunista". Tämä käsitys ei jätä tilaa taiteelle
taiteen vuoksi; se vaatii taiteelta eräänlaista
siveellistä ryhtiä, ja esim. huvinäytelmälle se
säätää tehtäväksi ..parantaa tapoja". Tällaisen
kaavan toteuttaa Moliére (1622-73, ks. t.)
näytelmissä. joiden avara inhimillisyys ja ikuinen
kauneusarvo kohottaa ne yläpuolelle kaikkien
kaavojen. Moliéren runous kohoaa aikaansa
korkeammalle, mutta hänen kirjallinen
menetelmänsä on klassillisuudelle luonteenomainen.
Yksi tyi-tapauksista eritellään esikuvallinen tapaus;
kaikki erikoinen korvataan yleisellä, jolla
katsottiin olevan korkeampi pätevyys. Näin
syntyvät sellaiset melkeinpä kuvannolliset, tavallaan
abstraktiset hahmot kuin esim. ,.Saituri". —
Tämä pyrkimys yleisinhimillisyvden (,,1’homme
général"i synteettiseen ilmaisuun lähtee
seikkaperäisestä ihmistuntemuksesta. Psykologinen
mielenkiinto on klassillisen ajan ominaisimpia
piirteitä. Se ilmenee niissä muoto- ja
luonnekuvissa *ekä mietelmissä fjiorlraits, caractères,
tmirinteij, joihin kirjailijat kokoovat
ihmistut-ki-telun-a tulokset. Tämän erikoisalan
edustajina mainittakoon, paitsi Larocliefoucauld’ta,
jonka mietelmiin ..Maximes") jo viitattiin, La
Bruvére k. 1696, ks. t.), jonka „Caractöres"
tarkastelee loppuvan klas-isismin ihmistyyppejä
ja tapoja tähdäten ivansa niihin
hajaautumis-oireibin, joita hän yhteiskunnassa huomaa. Samu
yleinen tausta kuin muotokuva-kirjailulla on niillä
kirjeillä Im. m. M: me de S é v i g n é. k. 1696,
k» t.i ja muistelmilla (esim. kardinaali de Retz,
k- t i, joihin kootaan päivien tai elämän
havainnot. Ajas-a sellaises-a, kuin klassisismi oli
hen-ki-eltä olemuk -eltaan, ei runoudella nykyaikaisessa
merkityksi–., -’■tiiminkään
persoonallis-lyyrilli-sellä. -aata olla mitään huomattavampaa Bijaa.
Rotevaa voim • > on Mnthurin Régnier’n (k. 1613.
ks. t.) satiiri-i -a runokirjeissil. Muista klassi-
sisinin alkukauden runoilijoista toiset kuuluvat
salonki ma iseeu kirjallisuuteen Voiture (ks. t.),
liiu-an ja Benserade —, toiset runoilevat
burleski-ja tiukkauttiseeu tyyliin, esim. Scarron (ks. t.).
Yritykset sepittää kansalliseeposta (esim.
Ch&pe-lain’in „La Pucelle") eivät onnistuneet.
Tosi-runoutta kohtaamme oikeastaan vasta
aikakauden jälkipuoliskolta. Sitä edustaa ensisijassa
La Fontainen (1621-95, ks. t.) fahula ja
Rae itien (1639-99, ks. t.) traagillinen runotar,
luuttu myöskin Boileau’n realistisessa
ruuou-dessa on tositniteellisin kohtia. ITerkkä luonnon
tuntemus, voimakas elontunne ja lion sens’mainen
arkipäivilisfilosofia antavat La Fontainen
tarinoille niiden vahvan elävän elämän sävyn.
Samoin on Racinen tragedioin runoudella
edellytyksenään läheinen suhde elämään. Muutamien
sukupolvien ihmistutkimus oli vähitellen lisännyt
intohimon tuntemusta. Racinen näytelmät
liikkuvat intohimojen maailmassa, ja tuutuu siltä
kuin omakohtaisesti tunnettu ristiriita luonnon
viettymysten ja kristillisen vaatimuksen välillä
olisi lisännyt luinen tunteeseensa sitä väräjävää
eloa, joka kuvastuu hänen otteessaan ihmiseen ja
hänen murhenäytelmäinsä säkeissä. — Romaanin,
jota vuosisadan alussa viljelee d’Urfé (ks. t.) ja
sitten ajan mieltymystä psykologiseen erittelyyn
kuvaavalla tavalla m:lle de Scudéry (,,Le grand
Cyrus" romaanissa kehitellään oikea rakkauden
metafysiikka), saattaa vuosisadan
jälkipuoliskolla m :me de la Fayette (1634-96)
nykyaikaisessa merkityksessä pätevään muotoon („La
prin-cesse de Clèves", 1678). Ajan utilistisen
taidekäsityksen läpitunkema on Fénélon* in
(1651-1715, ks. t.) opettavainen romaani „Télémaiiue"
(1699), (sama henki on myös Perraulfn saduissa).
Porvarillinen realismi kannattaa Furetièren
romaania „Le romun bourgeois" (1666).
Vuosisadan vaihteessa alkaa liikkua virtauksia,
joissa klassisismi yhteiskunnallisena ja
valtiollisena järjestelmänä joutuu arvostelun alaiseksi;
Fénélon, Vauban. Boisguilbert (ks. t.) esittivät
pa-rannusehdotuksiaan. Pierre Bayle (ks. t.)
ko-koo „Dictionnnire"iinsä runsaan aineksen
alkavalle filosofiselle kritiikille. Samoin ilmenee
kaunokirjallisuudenkin alalla oireita klassisismin
kirjallisten kehysten avartumiseen. 1700-luku pyrkii
uuteen maailmankatsomukseen, uusiin valtiollisen
ja yksityisen elämän muotoihin. Tästä aiheutuva
ajatustenpohdinta lähtee tosin suoraan päivän
tilanteista ja oloista ja tarkoittaa — paljoa
useammissa kohdin kuin aivan viime aikoihin asti on
otaksuttu — eräitä aivan määrättyjä
uudistuksin, mutta se askartelee suuresti katsoen
kuitenkin sellaisilla käsitteillä, jotka olennaisesti
kuuluvat ajatiiskokeilujen alalle ja joille ei vielä ole
olemassa kirjallista muotoa. Tämä uusi. eräässä
merkityksessä abstraktinen sisällys antaa
hajaantumistaan kohti kulkevan klassisismin
kirjallisuudelle suuressa määrin älyperäisen leiman.
Kuvaavaa on. että runous tällä ajalla on
milteipä olematonta; runomuodon viljelyä edustaa
epigrammi, salonkiruno, lyhyt rivosisältöinen
kertomus se, mille on annettu nimeksi 1 a
p o é s i e 1 é g é r e.
Näytelmärunouden alalla tragedia jättää
sijansa komedialle. Crébillon’in murhenäytelmältä
puuttuu plastillinen sävy, hän muuttaa tragedian
juoninäytelrnäksi, jossa jännitys on kaikki kai-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
