Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomalaisten muinaisuskonto
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
271
Suomalaisten muinaisuskonto
272
luvulla alkoi keräily Virossa, missä J. W. Boecler
1685 julkaisi arvokkaan kokoelman.
Kansanuskoa ja pitämyksiä on kuitenkin tutkittava ja
arvosteltava vertailemalla niitä sukulais- ja
naa-purikansain vastaaviin käsityksiin ja menoihin.
Vertailevan uskonnontutkimuksen merkityksen
aavisti M. A. Castrén kirjoittaessaan „Luennoita
suomalaisesta mytologiasta", mitkä hänen
kuoltuaan ilmestyivät 1853. Paitsi vanhaa
sukulaiskansoillemme yhteistä omaisuutta tapaa
itämerensuomalaisten uskomuksista myös niiden
naapuruudessa eläneiden vierasperäisten kansain,
bal-tilaisten (liettualais-lättiläisten), skandinaavien
ja idässä vähän venäläistenkin vanhaa
uskonto-perua.
Kuten skandinaavien syrjäyttää
suomalaistenkin uskonnossa ukkosjumala
taivaanjuma-1 a n. Runoissa esiintyvä nimi Ilmarinen 1.
Ilmari (ks. t.) on alkuaan sama taivaanjumala
kuin votjaakkien Inmar (ks. Votjaakkien
mytologia). Epäilemättä sama merkitys on
aikoinaan ollut Jumala 11a (ks. t.), kuten
tseremissien Jumo (taivas, taivaanjumala, myös jumala,
ks. Tseremissien mytologia) osoittaa.
Suomalaisten taivaanjumalan palvonnasta ei
ole tietoja olemassa. Ilmari esiintyy Agricolan
luettelossa skandinaavien Njorrfrin muistuttavana
tuulen jumalana: ,,Ilmarinen rauhan ja ilman tei
ja matkamiehet edesvei". — Ukkosjumalaa
ovat itämerensuomalaiset nimittäneet usealla eri
nimellä. Henrik Lättiläisen mainitsemassa
virolaisten sotahuudossa: Tar avita piilee
mahdollisesti skandinaavien Thor, mikä nimi
suomalaistenkin keskuudessa Tuuri muodossa on ollut
tunnettu vienanpuolisesta runosta päättäen.
Epävarmaa on, onko Agricolan mainitsema
hämäläisten jumala Turisas, joka „antoi voiton sodasta",
ukkosjumala (Tur-isänen). H. Gösekenin
virolaisessa sanakirjassa v:lta 1660 on ukkosenvaaja
nimeltään Perchun nohl (nohl = nuoli).
Nykyis-virossa pörgu merkitsee helvettiä, samaa
sana-juurta on suomalaisten paholaisnimi perkele(ks. t.).
Että näissä nimissä piilee vanha ukkosjumala,
osoittaa liettuan Perkünas (ks. t.) ja
skandinaavien Fjorgyn. Virolaisten köu, köuk 1. köukne
(= ukkonen) näyttää myös olevan vierasperäinen
nimitys (vrt. liet. kaukas .kummitus’ ja
kauks-pennis = ukonvaaja). Samoinkuin baltilaiset ja
skandinaavit ovat itämerensuomalaiset
nimittäneet ukkosjumalaa yleensä vanhaksi mieheksi:
suom. ukko, ukkonen, isänen, vir. äi, äikene,
mitkä samalla merkitsevät itse ukkosilmiötä.
Kuvannollisia nimiä ovat pitkäinen, pitkämöinen,
vir. pitkne, pikene, piker y. m. Ukkosjumalau
palvonta on ollut siksi tärkeä, että Agricola sitä
muutamalla säkeellä kuvailee: „Ja kun
kevätkylvö kylvettiin, silloin Ukon malja juotiin,
siihen haettiin Ukon vakka, niin juopui piika
sekä akka, sitten paljon häpeää siellä tehtiin,
kuin sekä kuultiin että nähtiin". Ukkoa
palvottiin ahkerasti, hän kun „antoi ilman ja
vuoden-tulon". Vielä aivan viime aikoihin asti on
maassamme paikoittain vietetty ,,Ukon vakkoja".
Määrättynä päivänä kevätkesällä tapettiin Ukolle
uhriksi karjasta paras lammas. Sen keitettyä
lihaa ynnä kaikkia talon muitakin varoja
pantiin vähän kutakin lajia tuohisiin vakkasiin,
jotka kannettiin Ukonvuorelle. Sinne
jätettiin ruuat, niinkuin myös oluet ja viinat, koske-
matta yöksi. Mitä aamulla oli ruuista jäljellä,
sen söivät uhraajat itse. Samoin he tyhjensivät
juoma-astiat valettuaan ensin vähäsen vuorelle,
ettei tulisi ylen poutaista kesää.
Vakkue-juh-lasta on eniten tietoja säilynyt Inkerinmaalla,
missä se liittyy Petron ja Iilian päivään (29 p.
kesäk., 20 p. heinäk. v. 1.). Hedelmöittävän sateen
saamiseksi on ukko-olutta kaadettava maahan tai
toimitettava taijanomainen vesikastelu.
Ilärkä-uhreistakin on tietoja olemassa, Virosta jo v:lta
1644, jolloin on muistiinpantu seuraava rukous:
,.Vooda (?) Piker, härän annamme rukoillen,
kaksisarvisen, nelisorkkaisen, kynnön ja kylvön
tähden: olki vaskinen, terä kultainen! Muuanne
työnnä mustat pilvet, yli suuren suon, korkean
korven, laajan lakean; simaiset ilmat, metiset
sateet meille kyntäjille, kylväjille! Pyhä Piken,
hoida meidän peltojamme: hyviä olkia alle, hyviä
tähkiä päälle, hyviä teriä sisään!" — Agricola
mainitsee vielä ukkosenjumalan puolison: .,Kun
Rauni Ukon naini (!) härskyi, jalosti Ukko
poh-jasti (!) pärskyi". Suomen Lapissa palvottiin
Raudnaa Ukon puolisona. Sille olivat p i h 1 a
jan m arjat pyhitetyt. Myös suomalaisissa
runoissa puhutaan ,,pyhistä" pihlajista. Rauni
nimessä onkin nähty muinaisskandinaavilainen
pihlajaa merkitsevä sana (vrt. muinaisisl. reynir).
Pihlajan rinnalla on tammi (esim.
liettualaisilla) ollut ukkosjumalau pyhä puu (vrt.
mordvalaisten tumo-pas - tammijumala). — Tuulen
jumalaa ovat virolaiset nimittäneet
tuulc-cm aksi. Suomalaisissa loitsuissa puhutellaan tuulta
monin nimityksin : tuulen ukko, tuulen akka tai
tuuliämmä. Vieläpä itse tuultakin sellaisenaan
rukoillaan: „Nouse, tuuli, tuulemahan, ahavainen,
ammumahan, ilman rinta, riehumahan".
Erityisesti on tuulta puhuteltu vesillä ollessa.
Luultavasti on tuulenjumalalle entisaikoina uhrattu;
vielä nykyään on tuulennostantataikoja olemassa.
Koivuihin toisinaan muodostuvaa tiheätä
oksa-sikermää, jonka lappalaiset voitelivat teuraan
verellä ja asettivat tuulenjumalan uhrialttarin
ääreen, ovat suomalaisetkin nimittäneet
tuulenpesäksi. Tuulen tuottama tauti on sekä
Suomessa että Virossa tunnettu. — Auringon
ja kuun palvonnasta uhrilahjoin ei myöskään
ole varmoja tietoja. Suomen Itä-Karjalassa on
ollut tapana mennä aamulla varhain pellon
päi-vänrinteelle, ,,puhtaalle maalle" ja kumarrella
päivän nousuun päin. lukien kolmasti: „armas
päiväseni syöttäjä, anna rauliutta, tervehyttä
päivän aluksi, kaikessa katso, vartioitse".
Yleisempi tapa on uuden kuun tervehtiminen
onnen-toivotuksineen. — Mitenkä sitten lienee tulen
palvonnan laita? Loitsuissa puhutellaan joskus
tulen isää ja emää ynnä lapsia: „Tulen isä, tulen
emä, tulen isä kultahattu, tulen emä kultasäpsä,
tulen lapset kultarinnat". Virossa on
muistiinpantu tule-ema. Tiedot uhrin heittämisestä tuleen
ovat niukkoja. Samoinkuin Volgan
sukulaiskansat ovat suomalaisetkin koettaneet rajoittaa
tulipaloa ympärikulkemalla: virolaiset uhrasivat
tällöin mustan kukon tulelle. Ensimäisen
tulen virittäminen uudessa kodissa on ollut niin
tärkeä toimitus, että sen tekijästä on uskottu
tulevan uuden kodin haltia. Helka- ja
juhannus-tulilla, jotka aikaisemman tavan mukaan
viritettiin kitkatulella, on ollut puhdistava merkitys.
— Virolaisten veden palvonnasta on tietoja
I
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
