Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomalais-ugrilaiset kansat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
291
Suomalais-ugrilaiset kansat -»98
hehko) oli jo näin varhain tunnettu,
mahdollisesti kuuluu myös sana hevonen
suom.-ugrilai-seen sanavarastoon — kesyiikö vai kesytöntä
hevosta tarkoittava, ei voi tietää. Myös
mehiläinen ja mesi olivat tunnettuja; tämä ei vielä
kuitenkaan todista mehiläishoidon olemassaoloa,
vaan mesi saatettiin koota metsämehiläisten
pesistä. Mitä karjantuotteiden käyttämiseen tulee,
niin on todennäköistä, että maidon käyttäminen
on vanha. Kuinka vanha voin valmistus on —
suom.-ugrilainen sana voi merkitsee myös rasvaa
yleensä, eikä siis todista mitään voin
valmistuksen iästä — ei voi varmaan sanoa, mutta ei
ole mahdotonta, että alkukantainen voin
valmistus (hiertämällä, suom.-volg. pettää, pyöhlää) voisi
ulottua ikivanhoihin aikoihin. — Oliko
suom.-ugrilaiselle kantakansalle maanviljelys tai jokin
sen tuotteista tunnettu, on kysymys, johon
aikaisemmin on näkynyt olevan syytä vastata
kieltämällä. Huomattava kuitenkin on, että sana jyvä,
joka ou indoeurooppalainen laina ja luultavasti
alkujaan on merkinnyt ’ohraa’, on
suom.-ugrilainen sana, niinikään on unkarissa ilmeisesti
vanha sana (köles, vrt. suom. kylvää), joka on
merkinnyt ’hirssiä’. On siis oletettava, että
suom.-ugrilaiset ainakin ovat indoeurooppalaisilta
naapureiltaan saaneet viljaa, tai myös että he ovat
harjoittaneet jonkinlaista liikkuvaa
maanviljelystä, s. o. kaskenviljelystä (suom.-ugrilaisia
maanviljelysnimityksiä ovat mahdollisesti
kar-hita ja kynsi ’eräänlainen käsihara’).
Ruokalajien nimistä on suom.-ugrilainen rokka, jonka
vastine ostjaakissa merkitsee ’kalanrasvan
keittämisessä muodostunutta pohjasakkaa’, mutta joka
on saattanut merkitä jauhamattomasta viljasta
keitettyä ruokalajia, sekä liemi. ■—-
Asuntojen nimistä ovat suom. ugrilaisia kota =
’keilan-muotoinen kota’, kylä, joka varmaankin on
merkinnyt yksityistä rakennusta — erimuotoistako
kuin kota, ei voi sanoa — sekä lakka = ’risuista
tehty yksipuolinen viistokatos’, josta myöhemmin
vähitellen on kehittynyt alkukantainen
hirsi-asunto. Asuntona käytettiin myös maakorsua.
Vanhin säilytyspaikka oli nimeltään talas, jolla
tarkoitettiin elävän puun tai patsaiden
kannatukselle asetettuja orsia ruokatavarain
säilyttämistä varten. Asunnon sisustuksesta on
erittäin mainittava pöytä, jolla alkujaan
tarkoitettiin asunnon peräosaan maasta tehtyä
koho-ketta, jota käytettiin makuulavana ja istuimena;
siihen kuuluivat sitäpaitsi vuode, kätkyt ja
pihti. — Puvut olivat epäilemättä
eläintennah-koja; mahdollisesti nimitettiin soraksi
jonkinlaista paitaa, s. o. kaiketi ainoata lähinnä ihoa
pidettyä karvattomaksi kulunutta tai kulutettua
(tai myös kalannahasta tehtyä?) pukua; sääriä
suojelivat säärvkset ja kaiketi jaloissa olivat
jonkinmoiset jalkineet. Kiinnipirlikkeinä olivat
vyö ja paulat. — Mitä käsiteollisuuteen tulee,
niin varmaan suomalais-ugrilaiset osasivat
muokata nahkoja, valmistaa tuohesta erinäisiä
taidokkaita esineitä (rasioita, kontteja) sekä tehdä
erinäisiä punoma- ja palmikoimateoksia, joita
tarvittiin sekä kalanpyydyksiä että kotia varten.
Lankaa valmistettiin — niinkuin vielä tänään
ostjaakeilla ja voguleilla — poronjänteistä, mutta
todennäköiseltä näyttää, että sitä osattiin tehdä
myös nokkosista, joita silloin mahdollisesti
nimitettiin sanalla, joka on suomessa säilynyt pel-
lavan muodossa. Ompelemisessa käytettiin —
todennäköisesti luusta tehtyä — äimää, ja
naskalia vastaavaa työkalua oraa. Jo aikaisemmilta
ajoilta oli tietenkin käytetty kirveitä, veitsiä,
talttoja, alkujaan kivestä tehtyjä. Mineraaleista
olivat vaski ja suola tunnettuja, vaikka
pelkästään kielellisten todisteiden nojalla on vaikea
sanoa mitään niiden käyttämisestä. Verrattain
varhaisena aikana tapahtui tutustuminen myös
kultaan, hopeaan ja tinaan, vaikkei näillä
suomessa ole vanhoja nimiä. — Kulkuneuvoina
käytettiin talvella suksia, varmaan myös oli
jonkinlainen reki (ihmiseu vedettävä, kenties myös ajo
reki) tunnettu. Vesillä osattiin soutaa aiuakin
hirsistä nidotulla lautalla (suom.-ugr. Iparvi tai
’’.purra). — Kaupankäynnistä on todis
tuksena suom.-ugrilaiselta ajalta oleva kauppa
tavaran nimi, jonka „juuri" on säilynyt suom
ostaa sanassa. Tietenkin nahat olivat
tärkeimpiä kauppatavaroita ja myöskin arvon mittana.
— Lukujärjestelmästä on mainittava,
että suom.-ugrilaisissa kielissä ovat lukusanat
1-6 yhteiset; kuitenkin oli kymmenjärjestelmä
vallassa (kymmentä nimitettiin nimenomaan
luvuksi), yhteinen nimi oli olemassa sataa var
ten, vieläpä ’tuhannellakin’ on vanhoja nimityk
siä. Ajanlaskuun kuuluvia nimityksiä oli esim.
suvi, syys, talvi, touko ’kevät’, vuosi, kuu. —
Perheen ja suvun kehittymistä todistavat
sukulaisnimistöt, jotka muodostavat laajanlaisen
järjestelmän sisältäen tarkkoja nimityksiä eri
sukulaisuussuhteille [isä, emo, poika, setä, eno.
anoppi, miniä, kyty, nato, käly; huomattakoon
myös vävy — useimmat näistä nimityksistä ovat
suom.-ugrilaista aikaa vanhemmat). Yhteiselämä
perustui isänpuoliseen sukulaisuuteen,
jotavas-toin äidinsuku jäi syrjemmälle. Naitu nainen
joutui naimisensa kautta miehensä sukuun,
joskaan ei täysin samalle sukulaisuusasteelle kuin
hänen miehensä; kuvaavaa on, että naitua naista
nimitettiin orvoksi (orpanaksi), josta vaimon
nimityksestä on todisteita ainakin myöhemmältä
ajalta. Todennäköisesti oli n. s.
suurperhejärjes-telmä vallassa, s. o. perheen pojat, pysyivät
kanta-perheen yhteydessä naituansakin. Paitsi
suku-laisuusnimiä ei ole olemassa vanhaa
yhteiskunnallisen elämän alalle kuuluvaa sanastoa; tosin
on kunta (jonka vastineilla eräissä kielissä 011
sotajoukonkin merkitys) suom.-ugrilainen sana,
mutta on epävarmaa, onko sillä vanhimpana
aikana ollut yhteiskuntaoloihin kohdistuvaa
merkitystä. Todennäköiseltä kuitenkin näyttää, että
sukua, ehkä heimoa sitomassa jo oli ainakin
uskonnollisia siteitä, jotka helposti saivat
yhteiskunnallisen luonteen. — Uskonnon pääosa
oli vainajain palvontaa (johon läheisesti myös
liittyi karhunpalvelus —- eläimensielun palvonta).
Sen käsityksen rinnalla, että ihmisen sielu oli
ytimessä tai veressä tai että ennen kaikkea
hengitys oli sielun näkyvänä ilmauksena, näkyy
vallinneen myös toinen käsitys: ihmisen
ruumiissa oli myös toinen sielu, jolla oli ihmisen
ulkonaiset piirteet, varjosielu, joka saattoi
ajoittain irtautua ruumiista ja jatkaa elämäänsä
ihmisen kuoltuakin — siitä syystä vainajalle
annettiin haudantakaiselle matkalle mukaan tämän
elämän tarve-esineitä. Vainajain henkien
katsottiin voivan vaikuttaa jälkeenelävien oloihin,
minkä tähden niitä oli uhreilla suosioitettava.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
