Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomalais-ugrilaiset kielet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
303
mordv. azoro ’herra jumala’ (inuin.-int. asuran
’ihmevoimainen jumala’), sarajas ’meri’. Kaikki
nämä viittaavat indoiraanilaiseen kielimuotoon,
mikä ei ole ollut iraanilainen eikä intialainen,
vaan olennaisesti sellainen, joka on ollut kerran
näille kielille yhteinen. Myöskin myöhemmät
kosketukset indoeurooppalaisten kielten kanssa:
volgalaisten, permiläisten ja ugrilaisten kielten
kosketukset iraanilaisten kielten kanssa,
itämerensuomalaisten kielten kosketukset
baltilais-ten, germaanilaisten ja slaavilaisten kielten
kanssa sekä unkarin kielen kosketukset
slaavilaisten ja myöskin germaanilaisten kielten kanssa
ovat näyttäytyneet runsaaksi lähteeksi
suom.-ugrilaiselle kielentutkimukselle (ks. Suomen
kieli, Unkarin kieli); samaa myös
voidaan sanoa yksityisten s.-u:n k:n kosketuksista
turkkilais-tataarilaisten kielten kanssa, jotka
kosketukset osittain ovat melkoisen vanhoja (ks.
Syrjäänin kieli, Votjaakin kieli,
Tseremissin kieli, Mordvan kieli,
Unkarin kieli, Vogulin kieli,
Ost-jaakin kieli).
Suom.-ugrilainen kantakieli oli
rakenteeltaan olennaisesti samanlaatuinen kieli kuin sen
nykyään elävät jälkeläiset. Paitsi että lauseen
yksityissanat (1. ,.saneet") saattoivat eri tavoin
yhtyneinä muodostaa sanaliittoja 1. sanayhtymiä
(sellaisia kuin suom. vanha mies) ja että
itse-näismerkityksiset sanat saattoivat yhtyä
yhdyssanoiksi (semmoisiksi kuin käsipuoli), tavattiin
suom.-ugrilaisessa kantakielessä olennaisesti
samanlainen sanojen johto ja taivutus itsenäistä
merkitystä vailla olevien johto- ja taivutusp ä ä
t-teiden (siis jälkiliitteiden 1. suffiksien, ei
esi-liitteiden 1. prefiksien) avulla kuin esim.
nykyisessä suomessa. Nominin taivutukseen tosin ei
kuulunut semmoista sijamuotojen runsautta kuin
nykyjään esim. suomessa ja unkarissa; suomen
nykyisistä yleisessä käytännössä olevista sijoista
ovat -ra-Ioppuinen genitiivi, -n- (alk. -m-)
loppuinen akkusatiivi, -na-loppuinen essiivi (alk.
paikallinen olosija, esim. talca-na, koto-na), -ta-,
-o-loppuinen partitiivi (alkuaan paikallinen
ero-sija, esim. ai-ta, taka-a) perua suom.-ugrilaisesta
kantakielestä (ja vielä kauempaakin, ks.
Uralilaiset kielet); edelleen on ollut
tulosija-1. latiivimuotoja (vastaavat kysymykseen:
mihin?), joilla päätteenä on ollut todennäköisesti
osittain r\ (suom. -n esim. Agricolan muodossa
tarjhan ja illatiivin päätteessä esim. maa-ha-n),
osittain -k (esim. suom. alemma[k]). Edelleen
tapahtui nominin taivutus kolmessa luvussa:
yksikössä, kaksikossa (joka on säilynyt lapissa,
vogulissa ja ostjaakissa, huomattavin
muodostus-aines: -y-) ja monikossa (jonka suomessa
tavattavista muodostusaineista ainakin -i- ja -t ovat
suom.-ugrilaisia). Tämän taivutuksen ohella oli
omistusliitteinen 1. possessiivinen taivutus, jossa
päätteet osoittavat, mikä (ja missä luvussa oleva)
persoona on omistajana. Omistettavan moneutta
osoitettiin tässä taivutuksessa erityisellä
merkillä (-n- omistusliitteen edellä, niin esim. suom.
poika-n-sa alkujaan on merkinnyt: hänen [-[heidän]-] {+[hei-
dän]+} useammat poikansa). Suomen
omistusliitteet — tietenkin jonkun verran muuttuneina —
polveutuvat kaikki suom.-ugrilaisesta
kantakielestä. Verbin taivutus tapahtui persoonamuodoissa,
niinkuin nykyjään (suom. 1 pers. pääte -n, alk.
:i04
-m ja 2 pers. pääte -t ovat suom.-ugrilaisia, 3
pers. oli päätteetön tai oli sillä pääte, jonka
jälkeläinen on säilynyt esim. imperatiivin
muodoissa semmoisissa kuin saakaan, saakoon, aik.
sankahan, saako-hon, vielä aikaisemmin
*säka-zcn j. n. e.) ; persoonamuodot samalla
ilmoittivat toimivain persoonain lukua (yksikköä,
kaksikkoa, monikkoa). Tempukset muodostuivat
osittain ilman tunnusta, osittain tunnuksilla, jotka
näyttävät alkujaan olleen tekijännimen
johtopäätteitä (suomen preesenstunnuksista -k-, joka
ilmestyy esim. semmoisissa refleksiivimuodoissa kuin
pese-k-scn tai semmoisissa kielteisissä muodoissa
kuin en pese, alk. pese-k, ja imperfektin -i- esim.
muodoissa usko-i polveutuvat suom.-ugrilaisesta
kantakielestä). Modusmuodostus tapahtui
osittain ilman tunnusta (niin on indikatiivi, osaksi
myös imperatiivi muodostunut ilman tunnustai,
osittain taas erikoisilla tunnuksilla (suom. -ne-)
potentsiaali näkyy polveutuvan
suom.-ugrilaisesta kantakielestä, sen tunnus on oikeastaan
verbiämuodostava johtopääte; suom. imperatiivi
ei ole yhteissuomalaisugrilaincn eikä sen
tunnus todennäköisesti alkujaan ole mikään
mo-dus-, vaan tempus- s. o. preesenstunnus).
Edellisen mukaan saattoivat siis verbin
taivutusmuodot uiuodostustavaltaan olla: 1) sellaisia, jotka
muodosti vain verbin vartalo (esim. unkarin yks.
3 pers. vär ’odottaa’, lapin lokka ’lukee’,
eteläviron and ’antaa’; tämmöisiä myös imperatiivin
2 persoonan muodot eräissä kielissä) ; 2)
sellaisia, jotka muodostaa jokin tempustunnuksella
muodostettu tempusvartalo yksinään (esim. suom.
usko-i) ; 3) sellaisia, joissa persoonapääte
liittyy suorastaan verbi nvartaloon (esim. unk.
vär-jon ’odottakoon’, jossa -jon on 3 persoonan
pääte, vrt. suom. h-n esim. muodossa saako-hon-,
mahdollisesti suom. pese-n, jos siinä ei ole ollut
tempustunnusta) ; 4) sellaisia, joissa
persoonapääte on liittynyt tempustunnuksen jälkeen
(esim. suom. tuli-n, usko-i-n, pese-k-sen). Suom.
ugrilainen on myös suomen -(fa-loppuinen pas
siivi (usko-tta-koon), ja tämän rinnalla
toinenkin -ifl-aineksinen (saa-ta-koon); passiivimuodot
ovat olleet luonteeltaan refleksiivisiä, täysin
persoonallisia. Varmaankin on suom.-ugrilaiseksi
katsottava sellainen verbin kielteisten muotojen
muodostus, että kieltosana on taivutettuna
persoonamuodoissa (tempus-, osittain
modusmuodois-sakin), mutta itse verbi taivuttamaton. —
Johto-opin alalle olennaisesti kuuluu
kompara-tiivimuodostus (suom. komparatiivipääte -mpi,
-mpa- on varmasti suom.-ugrilainen, mutta
tämän muodostuksen käyttäminen komparatiivina
on nähtävästi nuorempi), myös superlatiivipääte
on vanha, vaikka sen käytäntö yleisenä
superla-tiivimuodostuksena varmaankaan ei ole
suom.-ugrilainen. Niinikään on verbin
..nominaalimuotojen" muodostus oikeastaan johto-opin alalle
kuuluvaa. Melkoinen joukko niitä
johtopäätteitä, jotka tavataan nykyisessä suomessa,
polveutuu jo suom.-ugrilaisesta kantakielestä
(mainittakoon esim. vain, että suom. -eZe-päätteiset
frekventatiivi-, -ta- ja -tta- päätteiset
faktiivi-ja kausatiiviverbit, -fe7e<i-loppuiset deminutiivit,
-mrc-loppuiset teon tulosta osoittavat
johdannaiset, -s- fkse-J loppuiset johdannaiset ynnä monet
muut polveutuvat suom.-ugr. kantakielestä).
Suom.-ugrilaisen kantakielen äännejärjestelmä
Suomalais-ugrilaiset kielet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
