Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomalais-ugrilaiset kielet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
303
Suomalais-ugrilaiset kielet
:i302
Muutamat seikat viittaavat siihen, että
uralilainen kantakieli johtuu samasta lähteestä kuin
indoeurooppalainen, ja toisaalta taas on oletettu,
vaikka ei vielä tieteellisellä tavalla riittävästi
todistettu, että uralilaiset kielet ovat
sukulaisuudessa n. s. altailaisten kielten kanssa (ks.
Uralilaiset kielet, Urali-altailaiset
kielet).
Suom.-ugrilaisen kielihistorian pääasiallisena
lähteenä ovat nykyjään elävät s.-u. k.
nykyisissä murteissaan, sillä ainoastaan harvoista on
kirjallisia muistomerkkejä olemassa, eivätkä
nämäkään ole vanhoja: vanhin yhtenäinen
unkarilainen muistomerkki on 1200-luvun
alkupuoliskolta, syrjäänin kielestä on semmoisia olemassa
1300-luvun loppupuolelta (ks. Syrjäänit),
suomesta 1500-luvulta, virosta ja lapista
1500-ja 1600-luvuilta, enimmistä muista vasta
1300-iuvulta (lukuunottamatta niitä — etupäässä
erisnimiä — joita tavataan muunkielisissä
asiakirjoissa). Vanhemmat kielimuodot, sekä lähinnä
vanhemmat että suom.-ugrilaisen kantakielen
muodot ovat siis selville saatavat vertailevan
menetelmän avulla, tekemällä päätelmiä niistä
yhteisistä aineksista, jotka ovat säilyneet eri
s.-u:ssa k:ssä. Nämä yhteiset ainekset ovat
etupäässä sitä laatua, että ne viittaavat n. s.
sukulaisuuteen", läheisempään tai kaukaisempaan, eri
s.-u:n k:n välillä, ja katsoen siihen, että eri
kielet ovat eri määrässä säilyttäneet
kantakieli-siä piirteitä, on niiden avulla mahdollista
enemmän tai vähemmän täydellisesti uudelleen
rakentaa sekä läheisemmät että kaukaisemmat
kantakielet. S.-u:n k:n lisäksi tulee kuitenkin vielä
erinomaisen tärkeä lähde: samojedilaisten ja
<-u:n k:n yhteiset ainekset, jota lähdettä
käytettäessä tietenkin aina on silmällä pidettävä,
etteivät samojedilaiskielet semmoisinaan ole
verrannolliset nykyisiin s.-u:iin k:iin, vaan ainoasti
vastaavat kantakielet toisiinsa.
Samojedilaiskielet saattavat s.-u:iin k-.iin verrattuina antaa
tärkeitä lisiä suom.-ugrilaisen kantakielen
tarkempaan tuntemiseen, koska täten se, mikä
osoittautuu alkuyhteiseksi samojedin ja vain
yhdenkin suom.-ugrilaisen kielen kanssa, on
ehdottomasti sekä suom.-ugrilaiseen
kantakieleen että vielä kaukaisempaankin aikaan
kuuluva (samojedilaiskielistä saamme täten tärkeitä
vahvisteita tietoihimme suom.-ugrilaisesta
äännejärjestelmästä, m. m. astevaihtelusta, samoin
9uom.-ugrilaisen kantakielen muotorakenteesta
tietoja, joita emme muuten voisi saada — niin
esim. siten saamme tietää, että -n-loppuinen
geuitiivi on kuulunut suom.-ugrilaiseen
kantakieleen —, samoin myös tärkeitä tietoja
yksityisten sanojen historiasta, sellaisia kuin että esim.
suom. pivo on suom.-ugrilainen sana ja on
kuulunut *pt7Jo, että sivistyssana äimä on
suom.-ugrilainen sana y. m.). Toisaalta tämän lisäksi
samojedilaiskielet auttavat meitä pääsemään
vieläkin kauemmaksi taaksepäin suom.-ugrilaisen
ja samojedilaisen kantakielen takana olevan
uralilaisen kantakielen rakentamiseen (ks.
Uralilaiset kielet). Vielä melkoista
kauemmaksi kävisi pääseminen, jos onnistuisi
täysin todistaa toiselta puolen uralilaisten ja
toiselta altailaisten tai indoeurooppalaisten
kielten alkusukulaisuus, mihin tarjoutuva
vertailuaines toistaiseksi on vielä liian vähäinen. —
Eräät toiset, joko useammissa s.-u:ssa k.ssä tai
ainoastaan parissa tai yhdessä esiintyvät
ei-suom.-ugrilaisten kielten kanssa yhteiset
ainekset eivät viittaa alkusukulaisuuteen, vaan
ainoastaan osittaisiin kosketuksiin, jotka ovat
tapahtuneet selvästi toisistaan eriävien kiel
ten välillä. Erittäin huomattavat ja kielihis
toriallisesti tärkeät näistä ovat ne, jotka viit
taavat indoeurooppalaisiin kieliin, koska
näiden historia on, vanhojen suoranaistenkin
muistomerkkien avulla, melkoisen hyvin
tunnettu indoeurooppalaista kantakieltä myöten. Eri
s.-u:ssa k:ssä tavataan nimittäin aineksia,
nimenomaisesti sanoja, jotka osoittautuvat
olevan peräisin eri-ikäisistä indoeurooppalaisista
kielistä; näiden sanojen leviäminen osoittaa, että
ne ovat tulleet „lainoina" osittain jo
suom.-ugrilaiseen kantakieleen, osittain myöhempiin
s.-u:iin k:iin, jotka vuorostaan ovat olleet
kantakielinä erinäisille aliryhmille. Kun me siis
nykyjään elävissä s.-u:ssa k:ssä tapaamme
näiden sanojen jälkeläiset, niin me osittain
indoeurooppalaisten kielten avulla voimme tarkoin
määrätä sen muodon, mikä niillä on ollut
suora.-ugrilaisella taholla asianomaisessa kantakielessä;
toisaalta taas, koska lainasanat, kerran kieleen
tulleina, ovat olleet samanlaisen kehityksen
alaisena kuin kielessä ennestäänkin olevat
sanat, saatamme lainasanain avulla saada tietoa,
miten ja milloin eräät muutokset ovat
tapahtuneet s.-u:ssa k:ssä (esimerkki: siitä että liett.
szalna [lue: salna] esiintyy suomessa muodossa
lialla, saamme todistuksen siihen, että s on ollut,
olemassa vielä kantasuomessa ja sittemmin muut
tunnt /i:ksi ja että tämä on tapahtunut vasta
sen jälkeen kuin puheenalainen sana on
suoma-laistaholle tullut.; niinikään näemme siinä ln:n
muuttumisen Ii:ksi; vrt. alla aik. *alna). Eräät
lainat näyttävät viittaavan indoeurooppalaiseen
kantakieleen asti, niin esim. se ’kymmenen’
nimitys -delcsan, joka esiintyy lukusanoissa
kahdeksan ja yhdeksän = ’se määrä, johon on lisättävä
2 tai 1, jotta tulisi kymmenen’, mahdollisesti
erästä jumaluusolentoa merkitsevä koljo
(kenties vielä samaa laatua oleva sana kouko) sekä
ostaa (indoeur. *uosno- ’kauppatavara’). Eräissä
tapauksissa, kun on puhe sellaisista sanoista
kuin orpo, orpana (’serkku’, oik. ’kuolleen
veljen lapsi’ tai myös ’kodistaan poisnaitu tytär’),
onki, ora, jyvä (indoeur. *jevo-, *jevä, alk. ’ohra’),
on vaikea tietää, ovatko nämä asetettavat
edellisten tasalle, vai ovatko ne katsottavat lainatuiksi
arjalaisesta 1. indoiraanilaisesta kantakielestä,
siitä, joka kerran on ollut yhteinen intialaisille
ja iraanilaisille kielille. Indoiraanilaisissa kielissä
on nimittäin vanha indoeurooppalainen o ja e
muuttunut kumpainenkin a:ksi, mutta suom.
ugrilaiselle taholle on tehty lainoja niin varhain,
ettei tämä muutos vielä ollut tapahtunut; täro
raöisiä lainoja, jotka varmaankaan eivät ole indo
eurooppalaisesta kantakielestä saatuja, ne kun
osoittavat nimenomaan indoiraanilaisia
erikoisominaisuuksia, ovat esim. porsas
(suom.-ugrilaiset muodot edellyttävät indoiraanilaisella ta
holla muotoa *por(os), mehiläinen, rihma. Muista
lainoista, jotka osoittavat vanhoja indoiraani
laisia tuntomerkkejä, mainittakoon sata, oras
’urospuolinen’, vasara, marras
(alk.’kuollut’muin.-int. mrtas ’kuollut’), mordv. pavas ’onni. jumala’,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
