Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
3r>!>
Suomen kieli
ja kirjallisuus
3G0
minüä 1. mnää ’minä’; 8) osaksi (5:u, osaksi r:n
esiintyminen alkuperäisen <J:n (kirjak. d: n)
sijalla; 9) muotojen näljän, härjän esiintyminen
(= nälän, härän)-, 10) osittain ^ J>:u,
osittain tt i:n esiintyminen kirjakielen ts.n
sijalla, esim. me&dä 1. mettä ’metsään’: me&ääs
tai metääs ’metsässä’; 11) loppu-«:n katoaminen
enimmissä tapauksissa; 12) sen tyyppiset
imperfektimuodot kuin istusi ’istuin’. Näistä saatamme
1-7 (9, 11, 12) kohdassa mainittuihin löytää
vastineita, osittain ihmeellisellä tavalla yhtäpitäviä,
viron kielestä (jotavastoin 8 ja 10 poikkeavat),
eikä saata epäillä, että vanhat »suomalaiset",
joiden kielen jatkona nykyiset lounaismurteet
ovat, ovat puhuneet kieltä, joka on ollut lähellä
viron kielen vanhempaa muotoa, jollei aivan
sen kanssa yhtäpitävää. Todennäköisesti
lounaismurteiden alue on alkujaan ollut laajempi
ainakin itään ja luultavasti pohjoiseenkin päin; sen
saattaa päättää lounaissuomalaisia
ominaisuuksia sisältävien paikannimien sekä eräiden
lounaissuomalaisten murreominaisuuksien leviämisestä
ulommaksi lounaismurteiden nykyistä alaa.
Mutta tämä alue on pienentynyt ja katkennut
keskisten murteiden vaikutuksesta. 2)
Hämäläismurteiden voimme katsoa sisältävän
suurimman osan sitä aluetta, joka kartalla 1 ei
ole merkitty <5:n katoalueeksi, paitsi täten
jäljellejäävän alueen pohjoisinta ja lounaisinta osaa;
lounaisosa tätä aluetta on lounaismurteiden ja
pohjoisosa eteläpohjalaisten. Kumpaisellekin
taholle siirryttäessä tavataan siirtymämurteita.
Varmasti tunnusmerkillisinä ominaisuuksina
emme voi mainita muuta kuin 1) l:n tai r:n
esiintymisen alkuperäisen ö:n (kirjakielen d:n)
sijalla, esim. palan t. paran = padan; 2) muodot
sellaiset kuin nulään, härään, jalaat 1. nällään,
kärrään, jallaat = nälän, härän, jalat; 3) li-.n
katoamisen painottomista tavuista, esim. kylään t.
Icyllään = aik. kylähän-, 4) tt ^ tt:n
esiintymisen kirjakielen ts:n sijalla, esim. mettä. Nämä
ominaisuudet eivät ole tunnusmerkillisiä
ainoastaan hämäläismurteille, mutta kun samalla
pidämme silmällä toisten murteiden
erikois-tunnusmerkkejä ja hämäläismurteiden kielteistä
suhtaumista niihin, saattaa näitä pitää johonkin
määrin liittävinä. 3) Eteläpohjalaiset
murteet muodostavat Pohjanmaan eteläosassa
yhtenäisen kokonaisuuden, jonka pohjois- ja
itärajana kartalla 1 on <5:n kadon alueen raja.
Nämä erottaa hämäläismurteista etupäässä
painottoman ääntiön jälkeisen h:n säilyminen tai
sijavaihteinen asema, esim. tupahan t. tuphan,
toisaalta myös sananloppuisen s:n muuttuminen
?i:ksi määrätyissä tapauksissa, mikä
hämäläismurteissa rajoittuu aivan vähään alaan, esim. rikah
mies = rikas mies, sekä t-loppuisen
kaksois-ääntiön mukautuminen sanan ensi tavua
kauempana pitkäksi vokaaliksi, esim. punaanen <
punainen, lievoonen < hevoinen. Nämä murteet
ovat välimuotona toiselta puolen
hämäläismurteiden, toiselta puolen 4)
pohjoispohjalaisten murteiden välillä, jotka käsittävät
Pohjanmaan rannikon, ulottuen pohjoiseen päin Suomen
Lappiin, vieläpä Ruotsin ja Norjan puolelle asti.
Näiden murteiden alue käy varmaankin yhteen
vanhan kainulaisheimon alueen kanssa;
todennäköisesti ovat vielä eteläpohjalaisetkin murteet
alkuperin kuuluneet samaan ryhmään, jonka
alkuperäisiin tunnusmerkkeihin näyttää
kuuluneen painottoman ääntiön jälkeisen h:n
säilyminen tai sijavaihde ja ri:n säilyminen.
Pohjoispohjalaiset murteet ovat suuressa määrin olleet
itäisten murteiden vaikutuksen alaisena, niin että
itäisten murteiden ominaisuudet paikoin
ulottuvat rantaan asti ja raja itään päin on aivan
häilyvä. 5) Savolaismurteille
tunnusmerkillisiä ominaisuuksia on ennen kaikkea
kato, muodot sellaiset kuin nälän, härän,
jalan, sulen, sären, oa t. ua, eä tai iä
länsimurteiden aa:n öä:n sijalla, enimmäkseen ht (osaksi
kuitenkin myös ss) kirjak. ts-.n sijalla,
preesensin 3:nnen persoonan muodot sellaiset kuin
tulloo,- männöö, painottoman ääntiön jälkeisen
h:n kato (kyttään = kylään), selvän väliääntiön
esiintyminen sellaisissa tapauksissa kuin kolome
= kolme, muita mainitsematta. Tämän
murrealueen länsirajan voidaan sanoa kulkevan kar
tan 1 ö: n katoalueen länsirajaa. Pohjoiseen käsin
nämä murteet ulottuvat ainakin Kajaanin
seuduille asti häipyen pohjoiseen ja länteen
vähitellen pohjoispohjalaisiksi murteiksi. Itään päin on
mitään rajaa mahdoton edes lähimainkaan
osoittaa, sillä itään mennessä savolaiset murteet
aivan vähitellen siirtyvät 6)
karjalaismurteiksi, jotka savolaismurteista itään jatkuvat
toiselle puolen Suomen valtiollisen rajan Venäjän
karjalan ja aunuksen murteina. Semmoiset
ominaisuudet kuin ts (Karjalan-kannaksella) ja ts
Laatokan luoteispuolella sekä semmoisten
äänne-yhtymien kuin fcr:n, kl:n j. n. e. tiheämpi
esiintyminen alkavat jo olla nimenomaan
tyypillisiä karjalaisia ominaisuuksia sanan
ahtaammassa mielessä. Mutta epäilemättä ei eroa
savolaisten ja karjalaisten murteiden välillä ole
varsinaisesti tehtävä, vaan nämä murreryhmät,
jotka ilman rajaa liittyvät toisiinsa, ovat vanhan
karjalaisheimon kielen jatkajina. —
Huomattavien murre-eroavaisuuksien olemassaoloa jo
1500-luvulla todistaa M. Agricolan lausunto („neisse
Canssoisa [s. o. Suomen heimoissa] ovat
moninaiset kielet eli puhentauat. niti, että cuki neiste
iotakin murta toisen Maankielistä") ; sen mukam
kuin edellä on esitetty, ovat eräät erokohdat
vieläkin paljoa vanhemmat, ja on mielenkiintoista
että Agricolan lausunto nimenomaisesti näyttää
■viittaavan eri heimojen kielen erilaisuuteen.
Suoranaiset tiedot paikallismurteiden
vanhemmista vaiheista ovat niukat, joten
paikallismurteiden historia kovin paljon jää päätelmien
varaan. Miltei yksinomaisina lähteinä ovat
asiakirjoissa säilyneet eri murrealueiden
ominais-niinien merkinnät, joiden todistusvoima on
kuitenkin kussakin eri tapauksessa harkinnan
alainen, sillä ne saattavat kuvastaa myös
mahdollisesti eri paikalta olevan kirjoittajan
paikallis-murretta tai yleiskieltä tai kirjoitustapa saattaa
ilman muuta kopioida vanhempia kirjoitustapoja.
Useat yleiskieltä käyttäneet kirjailijat ovat
kielessään säilyttäneet kotimurteensa piirteitä, jotka
voidaan murteiden nykyisten olojen perustalla
tuntea; toisilla on murteellinen väritys erittäin
tuntuva (esim. Mathias West, Ljungo Thomæ,
Maskun Hemminki, ks. alemp.). —
Viimeksimainittu soveltuu uudempiinkin aikoihin.
Puhumatta siitä, että alkujaan määrätty
paikallis-murre on tehty yleiskieleksi sekä että
myöhemmin on yleiskieltä tahdottu syrjäyttää paikallis-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
