Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
3r>!> Suomen kieli
esim. suom. neula, kurj. niegla: goott. w’j>la,
jötavastoin skandinaavilaisella taholla 011 tässä
ollut vanhimpana aikana -a:n 6ijasta lopussa -ö;
tästä päättäen on todennäköistä, että vanhimmat
germaanilaiset lainat ovat semmoisesta
olennaisesti kantagermaanilaisesta kielimuodosta, joka
on edeltänyt gootin kieltä; aikaa myöten 011 tämä
germaanilainen kieli sitten yhä enemmän saanut
erikoisesti goottilaisen leiman ja ollut
kantasuomeen tulleiden nimenomaan goottilaisperiiisten
sanojen lähteenä. Tämän ohella on varmasti myös
lainasanoja, jotka varmasti polveutuvat
pohjois-germaanilaisesta eli skandinaavilaisesta
kantakielestä, esim. saatto ’heinäruko’ (alk.
kanta-skand. *sälön), napakaira = muin. ylisaks. nabagër,
muin.-isl. nafarr (kantaskand. *nabagaiRaR).
Nämä sanat ovat luultavasti lainatut Suomessa
senjälkeen kuin nykyisten suomalaisten esi-isät
(viimeistään 4:miellä vuosis. j. Kr.) alkoivat
muuttaa Suomenlahden poikki ja uudessa
kotimaassaan joutuivat yhteyksiin siellä asuvien
germaanien kanssa. Erillään näistä kosketuksista,
jotka tuskin nekään enää ovat katsottavat
nimenomaisesti kantasuomalaisiksi, on se myöhempi
suomessa (ei muissa itämerensuomalaisissa
kielissä) tavattava skandinaavilainen (ruotsalainen)
vaikutus, joka aiheutuu ruotsalaisten muutoista
Suomeen ja maan valtiollisesta yhteydestä
Ruotsin kanssa; tämä vaikutus näyttää alkavan
viikinkiaikana; se on sitten jatkunut uusimpaan
aikaan ja ollut erikoisen voimakas läntisimmissä
murteissa, etenkin Turun ja Porin ympäristöillä
(esimerkkejä tähän kuuluvista vanhemmista
lainoista: kaupunki muinaisgotlannin kielessä
kau-pungr, nyk. kielen köping; sunnuntai, vanli.
sunnudagher), — Myöhemmin kuin vanhempi
germaanilainen alkaa slaavilainen vaikutus.
Vanhimmat slaavilaiset lainasanat ovat muutamia
vuosisatoja vanhemmat kuin vanhimmat
kirjoitetut venäläiset muistomerkit, eräät viittaavat
suorastaan kantaslaavilaisiin ominaisuuksiin.
Joitakuita esimerkkejä: kimalainen, ies, suntio,
sontio, ven. sud’a, kuontalo, ven. kudel’
(kumpainenkin johtuvat muodoista, joissa u:n sijalla on
ollut aikaisempi nenävokaali); taltta = ven. doloto
(kantaslaav. *dolto), turku ’tori, kauppapaikka’
(siitä myös Turun kaupungin nimi), ven. torg
(vanh. tbrgb), tappara= ven. topor j. n. e. Tästä
erillään on runsas nykvisvenäläinen vaikutus
eräisiin itäsuomalaisiin lähellä ven. kielirajaa
oleviin suomen murteisiin.
Silmälläpitäen eri lähteiden antamia todisteita
saatamme päättää, että kantasuomi vielä kaikista
vanhimpana aikana, senjälkeen kuin sen ja
mordvan yhteys oli katkennut, oli useissa
suhteissa lähellä kantaugrilaista kielikantaa.
Äännerakenteen puolesta oli kieli silloin vielä melkoista
rikkaampi konsonanteista kuin myöhempi
kantasuomi ja nykyissuomen murteet (ks.
Suomalai s-u grilaiset kielet).
Suomalais-ugri-laisesta äännekannasta oli tallessa m. m. é, s, z,
ß, 6, y, mahdollisesti eräissä tapauksissa b, d, g,
kaksi eri ts: n tapaista äänneyhtymää
(merkitsemme niitä ts ja ff) j. n. e. Konsonanttien
astevaihtelu käsitti koko konsonantismin (m. m.
m, rj, m, n, T], l, v, j olivat vaihtelun alaiset,
jälkenä tästä semmoiset tapaukset kuin li ermo /v
hervoton; paan = panen, povi: vahvassa asteessa
aikaisemman v:n sijalla T)\ tuun =tulen j. n. e.) ;
ja kirjallisuus 3G0
konsonanttiyhtymien astevaihtelu enimmältä
osaltaan oli sellaista, että vahvassa asteessa edellinen
konsonantti oli mukautunut jälkimäisen
kaltaiseksi, heikossa asteessa taas oli heikkoasteinen kon
sonauttiyhtymä (esim. lakki- ^ latki- <
*laöki-’latkia’ j. n. e.). Todennäköisesti oli
vokalismikin nykyisen suomen vokalismia rikkaampi,
vaikkakin toisaalta nykyisen suomen
diftongi-rikkaus suureksi osaksi ja myöskin luultavasti
vokaalit ü (y) ja ö ovat myöhäsyntyiset.
Vokaalisointu varhaiskantasuomessa oli siinä suhteessa
nykyissuomen vokaalisointua täydellisempi, että
e ja i eivät olleet vokaalisoinnun suhteen
,,indiffe-rentit", s. o. ne eivät saattaneet esiintyä sekä
taka- että etuvokaalisissa sanoissa, vaan oli kaksi
eri e:tä ja i:tä, takainen ja etinen. Siinä
suhteessa vokaalisointu oli taas nykyissuomen
vokaalisointua epätäydellisempi, että edempänä
sanan ensi tavua tavattiin o etuvokaalisissakin
sanoissa (jälkenä siitä ovat semmoiset nyk.
muodot kuin elo, vrt. elää, pito, vrt. pitää). Peruna
suomalais-ugrilaiselta ajalta oli
konsonanttivartaloisten muotojen runsas käyttö (vennä = vetenä
j. n. e.) ; vokaalin esiintyminen monissa
tapauksissa on myöhäsyntyistä. — Kantasuomalaisena
aikana tapahtui sitten useita äänteenmuutoksia,
joiden johdosta kieli kantasuomalaisen ajau
lopulla esiintyy melkoisesti muuttuneena.
Tärkeimmät näistä muutoksista ovat seuraavat:
I; sanan loppu-m muuttui n :ksi (vrt. esim.
sydän: sydämen; täten muodostui alkujaan
-w-loppuinen akkusatiivi genitiivin kaltaiseksi:
kota paradigman genitiivi ja akkusatiivi tulivat
kumpikin kuulumaan *ko6an, sensijaan että
akk. alkujaan oli kuulunut *ko6am; samoin
verbin yks. 1 :sen pers. muoto tuli -re-päätteiseksi) ;
2) nit muuttui «t:ksi (esim. lunta, aik. *lumta,
vrt, lumi: lumen; tunte- aik. *fi<mie-) ; 3) n’
muuttui n.:ksi, V i:ksi (esim. nuole- < *n’öle-, vrt.
lap. njuollut, unk. nyal; Uikku- < *l’ikku-, vrt.
syrj. l’ik-) ; [nämä kolme muutosta tavataan myös
mordvassa (3:s kohta myös tseremississä) ja ovat
kenties hyvin vanhoja]; 4) alkup. é muuttui s:ksi
(esim. sala < *éata, vrt. mordv. éado) ; 5) s
muuttui fc:ksi (esim. happama- < *sappama-, vrt.
mordv. sapama; tämä muutos on myöhempi kuin
baltilainen vaikutus, koska baltilaiset lainat
ovat siinä mukana, vrt. ylemp. suom. halla, liett.
szalna); 6) -ti muuttui -si:ksi, esim. iHisi, vrt.
viiteen (tähän muutokseen ovat baltilaiset
lainat olleet osallisina, joten se siis on baltilaista
lainakautta myöhempi, vrt. yllä niisi < liett.
nytis) ; 7) ts ja f s yhtyivät toisaalta s:n ja s: n,
toisaalta (heikkoasteisissa muodoissa) t: n kanssa
(kuitenkin on jäänyt jälkiä alkup.
äänneylity-mästä, etenkin viroon ja karjalaan) ; 8) z
muuttui A:ksi (esim. mies: gen. miehen, jossa h on
2:stä syntynyt; tämä muutos on myöhempi
kuin vanhin germaanilainen vaikutus, koska
germaanilaiset sanat ovat siihen ottaneet
osaa, esim. suom. keihäs < germ. *gaizaz) ;
9) astevaihtelu tasoittui monella tavalla, niin
että laadun vaihtelu jäi yleensä aivan
harvoihin tapauksiin (vksinäisklusiilit, p, t, k,
vaihtelivat vastaavien spiranttien ß :n, 6: n, y:n
kanssa; klusiilien yhtymissä puheäänellisten
konsonanttien kanssa tavattiin samantapaista
vaihtelua, esim. kakla: gen. *lcaylan, mikä vaihtelu
osittain tässä muodossaan näkyy olevan myöhä-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
