Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
3r>!>
Suomen kieli
ja kirjallisuus
3G0
satiirikko, joka on m. m. kirjoittanut opettavia
hist. runoelmia sekä laajan messiadin.
Muoto-taiturina Achreliusta etevämpi oli
ruotsinmaalainen Torsten Budeen (1661-1729, ks. t.),
joka Turussa ylioppilaana ollessaan sepitti
sujuvia lemmenlauluja sekä sittemmin professorina
jonkun hengellisen runon ja juhlarunoja.
Ruotsinkielinen hengellinenkin runous Suomessa karttuu,
ja siihen alkaa Mikael Rennerin kautta
1690-luvulla tulla elävää tunnetta, joka
voimakkaammin puhkeaa ilmi vasta Jakob Fresen
(n. 1690-1729, ks. b.) syvää alakuloisuutta ja
nöyrää kohtaloon alistumista huokuvissa
runo-tuotteissa. Frese on murroskauden runoilija,
jonka teoksissa kaarlelaisen ajan tunnelmat
yhtyvät ison vihan jälkeisiin vaikutelmiin. Hänen
uskonnollinen runoutensa on jossakin määrin
pietismin värittämää, se ilmaisee hengen kaipuuta
maallisista tuskista korkeampaan elämään, ja
hänen maalliset runonsa sisältävät sielukkaasti
värähtäviä säveleitä.
Niukassa suomenkielisessä kirjallisuudessa on
tällä aikakaudella huomattava ensinnäkin koko
Raamatun suomennoksen valmistuminen (1642)
komiteatyönä (ks.
Raamatunkäännökset), joka vakaannutti suomen kielen
oikeinkirjoituksen pitkiksi ajoiksi, sitten virsikirja
(v:lta 1701), joka semmoisenaan pysyi
käytännössä v:een 1886, ja koraalikirja (v:lta 1702).
Suom. kirjallisuuden merkittävin osa oli
muutenkin hengellistä laatua. Saarnoja kirjoittivat
ra. m. Laurentius Petri Aboicus 1.
Tamm el inu s (k. n. 1671, ks. t.), Tuomas
Rajalenius (k. 1688) ja Abraham I k
a-lensis (k. 1675); virrensepittäjistä ovat
mai-nittavimmat Juhana Cajanus (1655-81) ja
Erik Cajanus (1675-1737, ks. n.). Tämän
aikakauden ja saattaapa sanoa koko Ruotsin
vallan ajan etevin runotuote suomen kielellä on
Matias Salamniuksen (k. 1691, ks. t.)
kirjoittama messiadi »Ilolaulu Iesuxesta", jonka
eloisa ja keskitetty esitystapa sekä melkein
virheettömästi sujuva kalevalainen runomuoto
osoittaa sen tekijän erittäin hyvin tunteneen vanhaa
suom. kansanrunoutta ja hallinneen sen
ilmaisukeinoja. Vanhalla suom. runomitalla kirjoitettuja
ovat myös useimmat tämän aikakauden
suomenkielisistä tilapää- ja hist. runoista.
Tilapää-runoilijoista ovat huomattavimmat Erik
Justan-der ja Gabriel Calamnius (1695-1754,
ks. t.), joista viimemain. on tunnettu myös ison
vihan aikoja kuvailevien sururunojen tekijänä.
Hist. runojen sepittäjistä mainittakoon Laurentius
Petri (riimikronikka »Ajantieto Suomen maan
raenoist ja uscost", 1658), Anterus Aschelinus
(k. 1703), Sakari Lithovius (k. 1743) ja
Barthol-dus Vhael (1667-1723, ks. t.), joista kolme
viimemainittua on esittänyt Kaarle XII:n aikoja ja
Suomen kansan kärsimyksiä ison vihan vallitessa.
Pari suomenkielistä opetusrunoelmaakin syntyi
tällä aikakaudella vieraiden esikuvien mukaan.
Toisen niistä on kirjoittanut Gabriel
Tude-rus (1638-1705, ks. t.), tunnettu näppäränä
suomen- ja ruotsinkielisenä runoilijana sekä
innokkaana hengenmiehenä; toinen taas on
tuntemattoman tekijän kirjoittama ..Huonen-Speili"
v:lta 1690. — Harrastusta suomen kielen
tieteelliseen tutkimiseen alkoi ilmetä. Niin syntyivät
ensiraäiset suomen kieliopit (Eskil Petræuksen
1649, Mattias Martiniuksen 1689 ja Bartholdus
Vhaelin 1733), kaikki tyyni latinaksi. Edellämain.
Henrik Florinus toimittaa 1678 vaatimattoman
suom. sanakirjan ja julkaisee 1702 kokoelman
suom. sananlaskuja, ollen siten ensimäisiä, jotka
kiinnittävät huomiota suom. kansanrunouteen.
Daniel Juslenius (1676-1752, ks. t.), jonka
toiminta pääasiallisesti kuuluu seur. aikakauteen,
ylistelee nuoruudenteoksissaan »Aboa vetus et
nova" (1700) ja »Vindieiæ fennorum" (1703)
Suomen maata ja kansaa liioittelevalla
isänmaanrakkaudella. Mutta suomen kielen kirjalliselle
viljelylle ei näistä harrastuksista vielä koitunut
suurtakaan hyötyä. Iso viha tukahdutti joksikin
aikaa kirjallisuuden kehityksen, jopa kaiken hen
kisen sivistyksen. Yliopisto suljettiin,
kirjapainot hävisivät, suuri osa sivistynyttä väkeä pakeni
maasta, ja Suomen kansan olemassaolo näytti
uhatulta. Ainoastaan joku yksinäinen suru- tai
valitusruno ilmaisi maan huolenalaista tilaa tuona
koettelemusten aikana. Ruotsiin paenneiden
joukossa tulkitsivat semmoiset miehet kuin E.
Gestri-nius, Sakari Lithovius, Karl Serlachius ja ennen
kaikkea Jakob Frese kansan kärsimystä, hätää,
epätoivoa ja paremman ajan odotusta ruots.
säkein; Pohjanlahden tältä puolen vastasi siihen
suomeksi Vhaelin, Calamniuksen ja eräiden
muiden runous kalevalaisin säkein.
Vapauden aika (1720-72) lupasi paljon,
mutta antoi Suomelle verraten vähän. Maamme
sai ensin maksaa tuntuvan osuuden pikku vihan
menoista 1740-luvulla, ennenkuin se pääsi
vähitellen vaurastumaan taloudellisesti ja
sivistyksellisesti. Henkisessä elämässä oli tapahtunut
jyrkkä muutos. Valistus tuli nyt ajan
tunnussanaksi ja käytännöllinen hyöty tarkoitusperäksi.
Tieteet alkavat vapautua kirkon holhouksesta ja
kehittyä omia teitään. Niin tekee ensi sijassa
filosofia, joka noudattaa nyt Deseartes’in,
Thoma-siuksen ja Wolffin oppeja. Varsinainen uudistus
tulee kuitenkin luonnontieteiden alalta. Linnén
herättävä vaikutus ulottuu Suomeenkin ja ohjaa
teorian rakentumaan havaintojen pohjalle. Hänen
kannattajiaan ovat luonnontieteilijöinä m. m.
Johan Brovallius (1707-55, ks. t.) ja
Karl Fredrik Mennander (1712-86,
ks. t.), joista edellinen suunnitteli myös pitkälle
meneviä uudistuksia kouluopetuksen alalla
valistusajan hengessä ja jälkimäinen taas oli tunnettu
yliopistollisena juhlarunoilijana sekä
taloustieteen harrastajana, molemmat myöhemmin
piispoja. Luonnontieteillä ja taloustieteellä oli
Suomessa muitakin huomattavia edustajia:
Pietari Kalm (1716-79, ks. t.), taloustieteen
ensimäinen professori Turun yliopistossa,
kuuluisa Ameriikan-matkustaja, Pietari Adrian
Gadd (1727-97, ks. t.), kemian ensimäinen
professori, tuottelias ja moniharrastuksinen mies,
sekä Pietari Forskàl (1732-63, ks. t.),
tunnettu poliittinen kirjailija ja luonnontutkija,
joka m. m. kiinnitti huomiota
kasvimaantieteeseen (Arabian-matkallaan). Nerokkain ajan
taloustieteellisistä kirjailijoista oli Antti
Chydenius (1729-1803, ks. t.), joka
lukuisissa mestarillisissa kirjoituksissaan ja Ruotsin
valtiopäivillä pitämissään puheissa ajoi
kauppa-ja elinkeino-, paino- ja uskonvapauden asiaa
sekä teki itsensä tunnetuksi omintakeisena,
rohkeana ja kaukokatseisena taloudellisen liberalis-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
