Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
3r>!>
Suomen kieli
ja kirjallisuus
3G0
Kustaa Weman (1740-1803, ks. t.), kaikki
vailla varsinaista alkuperäisyyttä.
Uudempi aika (vista 1809). Suomen
erottamisen jälkeen Ruotsista elettiin
kirjallisuudessa jonkun aikaa entiseen tapaan, vieläpä
kirjalliset suhteet vanhan emämaan kanssa näytti
vät hetkeksi lujittuvan. Vasta vähitellen alkoi
kansallinen erikoishenki herätä ja S. k.
saada omintakeista muotoa ja sisällystä.
Upsalasta tuleva uusromanttinen virtaus sai aluksi
Turussa joukon kannattajia, joista
useimmat ryhmittyivät „Aura" nimisen kalenterin
(1817-18) ja ..Mnemosyne" lehden (1819-23)
ympärille: Axel Gabriel Sjöström
(1794-1846), Johan Gabriel Linsén (1785-1848)
ja Adolf Ivar Arwidsson (1791-1858,
ks. n.), joista viimemainittu oli ryhmän johtava
sielu, huomattavampi sanomalehtimiehenä ja
historiantutkijana kuin runoilijana. Heidän
vaikutuksensa kirjallisuuden alalla oli ohimenevää
laatua, sillä heiltä puuttui alkuperäisyyttä ja
tuoreutta. Sitävastoin Arwidssonin isänmaallinen
into sekä Mnemosynen herättämät kansalliset
kysymykset vaikuttivat siihen nuoreen
sukupolveen, joka 1820-luvulla opiskeli Turun yliopistossa
ja jonka keskuudesta myöhemmin nousi moni
Suonien kansan merkkimiehistä. Tällä välin oli
suomenkieliselläkin taholla tehty alustavaa työtä
Porthanin ajan hengessä ja osittain Skandiuaa
viasta päin tulleiden uusien herätteiden alaisena.
Kielen tutkijoina vaikuttivat Kustaa
Renvall (1781-1841), suom. sanakirjan ja kieliopin
tekijä, Reinhold von Becker (1788-1858).
..Turun Viikkosanomien" toimittaja ja niinikään
kieliopin tekijä, sekä Antti Juhana
Sjögren (1794-1855, ks. n.), tutkimusmatkailija.
Näihin aikoihin oli myös n. s. „murteiden
taistelu", joka koski varsinkin suomen kielen
oikeinkirjoitusta sekä kysymystä, oliko itä- vai
länsimurre oleva kirjakielen pohjana; vasta Lönnrot
sovitti tämän riidan yhdistämällä kirjakieleen
aineksia molemmista päämurteista. Suom.
kansanrunouden keräily vilkastui, ja siihen ottivat osaa
m. m. Sjögren. Arwidsson, v. Becker sekä
Kaarle Akseli Gottlund (1796-1875,
ks. t.), joka toimi myös monipuolisena
kirjailijana, ja Sakari Topelius vanh. (1781-1831,
ks. t.). Vuosisadan ensi kymmenillä esiintyi myös
muutamia runoilijoita, jotka taivuttelivat suomen
kieltä uudenaikaisiin runomittoihin. Tuotteliain
heistä oli Jaakko Juteini (1781-1855, ks. t.),
joka käsitteli runoissaan ja suorasanaisissa
teoksissaan erilaisia aineita valistusajan järkeilevässä
ja opettavassa hengessä. Abraham Poppius
(1793-1866, ks. t.) ja Samuli Kustaa
Bergh (1803-53, kirjailijanimeltään Kallio,
ks. t.) kirjoittivat lyyrillisiä kappaleita, joista
varsinkin viimemainitun ovat sangen
muotokau-niita ja tunnelmallisia. Suoranaisena jatkona
näille kielentutkimusta, suom. kansanrunoutta ja
kirjallisuutta koskeville pyrkimyksille on Elias
Lönnrotin (1802-84, ks. t.) harvinaisen
hedelmärikas elämäntyö, joka alkaa jo
1820-luvulla ja ulottuu vuosis:n lopulle asti. Hän toi
ilmi Suomen kansan rikkaat runoaarteet, liitteli
kertovat muinaisrunot kansalliseepokseksi
^ale-valaksi" (1 :nen pain. 1835, 2:nen 1849),
julkaisi lyyrillisiä runoja, sananlaskuja,
arvoituksia, loitsuja ja keräili myös satuja. Hän kehitti
ja vakiinnutti suomen kirjakieltä, toimi sanoma
lehtimiehenä, kääntäjänä, kielentutkijana,
sanakirjan tekijänä, jopa (virsi-)runoilijanakin. Näin
muokkautui maaperä, josta omintakeinen
kaunokirjallisuus saattoi versoa. Mutta kesti aina
lS60-luvulle, ennenkuin huomattavia alkuperäisiä
teoksia alkoi ilmestyä suomen kielellä. Jonkun
laisena vanhan kansanrunouden jälkilaihona
voidaan pitää sitä kalevalaisella runomitalla sepi
tettyä, mutta sisällykseltään omauaikaista
runoutta, jota Paavo Korhonen (1775-1840),
Olli Kymäläinen (1790-1855), Antti
Puhakka (1816-93, ks. n.) y. m.
„talonpoikais-runoilijat" tuottivat. Suom. kirjallisuus vuosis:n
puolimaissa oli vielä sangen köyhää. Sitä kar
tutti edellämainittujen lisäksi Jaakko
Fredrik Lagervall (1787-1865, ks. t.) kömpelöillä
näytelmäsepustuksillaan, Pietari
Hannikainen (1S13-99, ks. t.) vaatimattomilla huvinäy
telmillään ja novelleillaan, Antero Varelius
(1821-1904, ks. t.) luonnontiet, jutelmillaan.
Juhana Fredrik Granlund (1809-74,
ks. t.) käännöksillään ja runomukaelmillaan,
Eerik Aleksanteri Ingman (1810-58.
ks. t.) eräillä runoillaan, Juhana
Fredrik Cajan 1. Kajaani (1815-87, ks. t.)
Suomen historiallaan, Eerik Kustaa Eurén
(1818-72, ks. t.) suomen kieliopillaan ja
suom.-ruots. sanakirjallaan, Voima ri Styrbjörn
Schildt 1. Kilpinen 1810-93, ks. t.)
sana-sepitelmillään ja Eero Rudbeck 1.
Salmelainen (1830-67, ks. t.) julkaisemillaan
Suomen kansan saduilla ja tarinoilla. Suom.
sanomalehtikirjallisuuskin alkoi saada hiljoilleen eloa
siitä päivin, kun Viipurissa 1845-47 ilmestyi
,.Kanava" ja Helsingissä v:sta 1847 „Suometar".
Suomen kieli pyrki vähitellen tyydyttämään
muitakin kuin kansan uskonnollisia tarpeita.
Suomen ruotsinkielisen runouden paras
loistokausi sattui 1830-1860-lukujen väliin. Sen
keskeisin henkilö oli Johan Ludvig Rune
berg (1804-77, ks. t.). Sulattaen yhteen eri
tahoilta saamansa vaikutukset hän kehitti
itselleen esitystavan, joka parhaissa kohdissaan
lähentelee kansanlaulun tapaista yksinkertaisuutta ja
klassillista puhdasviivaisuutta. Runeberg on
realismin ensimäisiä edustajia Pohjoismaissa, mutta
hänen realisminsa on ihanteista, aatepohjaista,
sitä kannattaa voimakas eetillinen paatos ja
miehekäs isänmaallinen henki. Tämän korkean
taiteen jaloon asuun hän pukee Suomen kansan
ja sen mainehikkaat muistot, näin kohottaen kan
sallista itseluottamusta ja tulevaisuudenuskoa.
Runebergin ympärille muodostui 1830-luvulla
Helsingissä n. s. Lauantaiseura (ks. t.), jonka
jäsenistä monet ovat tehneet itsensä tunnetuiksi
S. k-.n historiassa. Tähän piiriin kuului m. m.
Johan Jakob Nervander (1805-48, ks. t.).
varhain kuollut nerokas fysiikan tutkija, joka
nuoruudessaan kirjoitti joukon terävää älyä ja
herkkää tunnetta todistavia runoja, Fredrik
Cygnaeus (1807-81, ks. t.), estetiikan profes
sori, runoilija ja kaunopuhuja, joka humaanisen
olemuksensa lämmöllä harrasti taidetta, mutta
jonka omat lyyrilliset ja draamalliset tuotteet
sekä suorasanaiset kirjoitelmat ovat
aaterikkan-dessaan raskaita ja seestymättömiä, sekä
Runebergin puoliso Fredrika Runeberg
(1807-79, ks. t.). tunnettu novellien ja hist. ker-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
