Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
3r>!>
Suomen kieli
ja kirjallisuus
3G0
tomusten kirjoittajana. Runebergin piiriä, lähellä
olivat myös Lars Jakob Stenbäck
(1811-70, ks. t.) ja Zakarias Topelius
(1818-98, ks. t.). Edellinen heistä oli syvästi
palava ja rikaslalijainen runoilijaluonne, mutia
jouduttuaan pietismin valtaan hän eristäytyi
maailmasta ja hylkäsi runouden. Topelius taas on
Suomen tuotteliaimpia runoilijoita, luonteeltaan
vieno ja uneksiva romantikko, jonka tuotteiden
suurin viehätys on niiden välittömässä ja
puhtaassa lyyrillisyydessä. Hän on kirjoittanut paljon
kauniita, hopealle helähtäviä lauluja,
seikkailuja väririkkaita historiallisia kertomuksia ja
näytelmiä sekä viehättäviä lastensatuja. Kaikissa
hänen tuotteissaan ilmenee ihanteellinen mieli,
lämmin isänmaallisuus ja harras uskonnollisuus.
Runebergin ja Topeliuksen ohella eli ja vaikutti
samaan aikaan kokonainen parvi nuorempia
ruotsinkielisiä runoilijoita, joista ei yksikään
saavuttanut huomattavaa nimeä. Emil von
Qvanten (1827-1903) kirjoitti sointuvia
lyyrillisiä runoja, Fredrik Berndtson
(1820-81) novelleja ja näytelmiä, Jakob
Gabriel Leistenius (1821-58) hilpeitä lauluja,
Aksel Gabriel Ingelius (1822-68)
epätasaisia romanttisia kertomuksia, Karl Robert
Malmström (1830-1900) ja Anders
Teo-d o r Lindh (1833-1904) vienoja
topeliusmai-sia runoja sekä Vilhelm Gabriel Lagus
(1837-96, ks. n.) runoja, näytelmiä,
kirjallisuushistoriallisia ja historiallisia teoksia. Lahjakkain
nuoremman sukupolven keskuudessa oli Josef
Julius Week s eli (1838-1907, ks. t.). Hänen
runonsa säteilevät nuoruutta ja innostusta, mutta
ne kuvastavat myöskin tuskaa ja murtuneita
toiveita; hänen näytelmänsä ..Daniel Hjort" on
täysitakeisinipia hist. draamoja, mitä Suomessa
on syntynyt. Mutta jo aikaisin puhjennut
mielisairaus teki tyhjiksi ne suuret toiveet, joita
Weck-sellin runouteen syystä kiinnitettiin. Tähän
aikakauteen kuuluvista ruotsinkielisistä kirjaili joista
mainittakoon vielä Sara Elisabet
Wack-1 i n (1790-1846, ks. t.j, joka kuvaili
lapsuudenmuistojansa Pohjanmaalta, runoilijatar Vilh
olmina Nordström (1815-1902) ja Karl
Vilhelm Törnegren (1817-60), tunnettu
etenkin runojen kääntäjänä. Myöhemmän
jälkipolven kirjailijoita, jotka henkisesti liittyivät
Runebergin ja Topeliuksen aikaan, olivat m. m.
Emil Nervander (1840 1914), Rafael
Hertzberg (1845-96) ja Odo M oran nai
Reuter (1850-1913, ks. n.), joka
eläintieteellisten ja maantieteellisten teostensa ohessa on kir
joittanut runoja ja kertomuksia. Vuosisadan
alkupuolella vähitellen elpyneet
näyttämöliarras-tnkset, joita ylläpitivät suurimmissa kaupungeissa
vierailevat saks. ja ruots. teatteriseurueet,
johtivat vihdoin 1860-luvulla pysyvän kotimaisen
ruots. teatterin perustamiseen.
Suom. kansallistunnon voimakas herätys
1840-luvulia lähti etupäässä Juhana Vilhelm
Snellmanista (1806-81, ks. t.), joka vaikutti
sanomalehtimiehenä („Saima", 1844-46,
„Littera-turblad" v:sta 1847), ajattelijana, yliopiston
opettajana ja valtiomiehenä. Tämä herätys
kosketti ensin vain ruotsinkielistä sivistynyttä
säätyä, mutta levisi sitten suomeksi tulkittuna
taajoihin riveihin, valveuttaen koko kansaa
vireäm-pään toimintaan ja itsetietoisuuteen. Huomat-
tuina tiedemiehinä toimivat viiosis:n alkupuolella
ja puolimaissa myös oikeusoppinut Johan
Jakob Nordström (1801-74), joka muutti
1846 Ruotsiin; kielentutkija ja
tutkimusmatkailija Matias Aleksanteri Castrén
(1813-52); itämaisten kielten tuntija Yrjö
Aukusti Wallin (1811-52);
historiantutkijat Gabriel Rein (1800-67) ja Matias
Aki ander (1802-71); lakit, professori
Vilhelm Gabriel Lagus (1786-1859) ja hänen
poikansa Jakob Johan Vilhelm Lagus
(1821-1909); lisäksi myöhemmin esteetikko Carl
Gustaf Estlander (1834-1910),
kasvientut-kijat William Nylander (1822-99) ja
S ex t.us Otto Lindberg (1835-89),
napaseutujen tutkija Adolf Erik
Nordenskiöld (1832-1901), joka vista 1857 vaikutti
Ruotsissa, tähtitieteilijä Johan August
Hugo Gyldén (1841-96), joka 1871 muutti
Ruotsiin, muinaistutkija Juhana Reinhold
Aspelin (1842-1915, ks. n.).
Suom. kirjallisuuden luonnollista kehitystä
ehkäisi melkoisesti 1850 annettu sensuuriasetus,
joka kielsi kaikkien muiden suomenkielisten
kirjoitusten paitsi uskonnollisten ja taloudellisten
painattamisen. Tämä asetus peruutettiin
virallisesti vasta 1860. Kun tähän aikaan
yhteiskunnallinen ja valtiollinen elämä vilkastui, koitti
kirjallisuudellekin ripeän kehityksen aika.
Kansan tiedonhalua koetettiin tyydyttää niin hyvin
käännöksillä kuin alkuperäisteoksilla.
Kirjallisuuden painopiste alkaa nyt siirtyä
suomenkieliselle taholle, osoittaen siten kansan suuren
enemmistön valveutumista, ja teosten
taiteellinen taso kohoaa. Runoilijat A. Oksanen
(August Engelbrekt Ahlqvist, 1826-89, ks. t.) ja
Suonio (Julius Leopold Fredrik Krohn,
1835-88, ks. t.) taivuttelevat suomen kieltä
voitollisesti uudenaikaisempiin, taiteellisempiin
runomuotoihin. Oksasen kokoelma „Säkeniä" sisältää
miehekkäitä, ajatuspitoisia runoja, joilla on
suom. taiderunoudessa perustava merkitys.
Suonion runoudessa vallitsee vienompi, hempeämpi
sävy. Molempien näiden miesten luonne ja
toiminta kallistui kuitenkin pikemmin tieteen kuin
taiteen puoleen: Ahlqvist oli huomattava
kielimiehenä, Krohn taas tutki kirjallisuushistoriaa ja
perusti suom.. kansanrunouden tutkimuksen.
Heidän aikalaisensa Yrjö Koskinen (Georg
Zachris Forsman, 1830-1903, ks. t.) käytti kykyänsä
vielä yksinomaisemmin tieteeseen ja valtiolliseen
toimintaan, saavuttaen mainetta varsinkin
Suomen historian tutki jana. Ensimäinen suom.
runoilija, joka kokonaan eli taiteilijakutsumukselleen,
oli Aleksis Kivi (1834-72, ks. t.).
Alkuperäisellä nerollaan hän avasi uusia väyliä S. k: n
kehitykselle. Hänen mainioilla luonnekomedioillaan
(„Nummisuutarit", „Kihlaus"), synkillä
tragedioillaan (..Kullervo") ja lyyrillisvärisillä
draama-runoelmillaan (,,Lea") on perustava merkitys
suom. kirjallisuudessa, ja ne vaikuttivat
välillisesti suom. teatterin syntymiseen (1872). Hänen
romaaninsa „Seitsemäu veljestä" taas on
suurisuuntaisin humoristinen kuvaus, minkä S. k.
tähän asti on synnyttänyt. Lyyrikkonakin
Kivi on jättänyt pysyviä merkkejä väkevästä
alkuperäisyydestään. Kivi kehitti realismia
pitemmälle kuin Runeberg ja hän toi suomalaiseen
kirjallisuuteen mehevän ja voimakkaan huumo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
