Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kirkkohistoriallinen seura - Suomen kirkkokunnat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.’587
Suomen kirkkokunnat
388
taina, jolloin esitetään tiedonantoja sekä
lahjoituksia seuran arkistoon ja kirjastoon. Arkistossa
on m. in. seuran stipendiaattien laatimia
luetteloita ja kopioita lukuisain kirkonarkistojen
asiakirjoista, vanhoja saarnoja, muistiinpanoja
uskonnollisten liikkeiden historiasta y. m.,
kirjastossa vanhempaa, etupäässä kotimaista
uskonnollista ja teologista kirjallisuutta. Ne
säilytetään Tieteellisten seurojen talossa Helsingissä.
Seura julkaisee kahta kirjasarjaa: „Pöytäkirjat
liitteineen" (I-X 1898-1910), joka v:sta 1911 käy
..Vuosikirjan" nimellä (I-V 1911-15) ja sisältää
lyhempiä tutkimuksia ja tiedonantoja, sekä
„Toi-mituksia", joihin sijoitetaan laajempia teoksia
(I-XIII 1895-1916), osaksi lähdejulkaisuja, osaksi
tutkimuksia. Jäsenluku (1916) 570, rahavarat
31 p. jouluk. 1915 Smk. 15,581:79, jonka jälkeen
seura on saanut kirkkoherra V. Brusilan
lahjoittaman 5,000 Smk:n rahaston.
Puheenjohtajana on kaiken aikaa toiminut piispa H. Råbergh,
sihteereinä past. Ad. Neovius ja (v:sta 1902) prof.
Jaakko Gummerus.
Suomen kirkkokunnat. Suomi on
kirkollisessa suhteessa maailman ylitenäisimpiä maita;
suurimpaan kirkkokuntaan,
evankelisluterilaiseen, kuuluu 98,15 o/o väestöstä (31 p.
jouluk. 1913 3,171,497 henkeä). Muut laillistetut
kirkkokunnat ovat
kreikkalaiskatolinen, metodisti-episkopaalinen ja
baptistinen.
Historiaa. 1. Katolinen aika.
Suomen ev.-lut, kirkko on historiallisesti
roomalaiskatolisen kirkon perillinen. Tämä kirkko tuli
maalian likeisessä yhteydessä ruots. valloituksen
kanssa, mutta lähetys- ja järjestämistyö on
osittain tapahtunut Ruotsin valtiomiesten
toiminnasta riippumatta. Paavit kehoittivat 1170-luvulta
lähtien ja varsinkin 1200-luvulla innokkaasti
Skandinaavian maiden ja Pohjois-Saksan
kristi-tyitä kannattamaan tätä lähetystyötä, jolla
paavillisen maailmanpolitiikan kannalta oli
merkitystä Novgorodista käsin Suomea valtapiiriinsä
tavoittelevan kreikkalaiskatolisen kirkon
vastapainona. Lähetystyön paikallisina johtajina
olivat piispat, jotka alun pitäen asustivat Turun
tienoilla, ensin mahdollisesti Nousiaisissa, sitten
Räntämäellä 1. Maariassa ja 1200-luvun lopulta
Turussa. Tuomiokirkon ja vastaisen piispauistui1
men paikaksi näkyy Turun valinneen piispa
Tuomas (ks. t.), Suomen kirkon ensimäinen
tunnettu järjestäjä (n. 1220-45, kuoli 1248). Jo
ennen Eerik Pyhän (ks. Eerik IX) ja Henrik
Pyhän (ks. t.) ristiretkeä näyttää kristinusko —
Agricolan antamien viittauksien mukaan, joita
muutkin seikat tukevat — saaneen jalansijaa
Ahvenanmaan ja Turun saariston ruots.
asutuksen keskuudessa. Manterella se parin miespolven
työn jälkeen lopullisesti vakaantui
Varsinais-Suomessa ja Kokemäen jokilaaksossa piispa
Tuomaan aikana, joka myös pani alulle Hämeen
rintamaiden käännytyksen, mikä kuitenkin vasta
Birger jaarlin ristiretken jälkeen (1249)
saatettiin päätökseen. Jo sitä ennen olivat
novgorodi-laiset (1227) lähettäneet pappeja kastamaan
karjalaisia, ja vaikka Karjalan ristiretki (1293)
liitti osan tätä maakuntaa Ruotsiin ja
roomalaiskatoliseen kirkkoon, jäi Karjalan heimon
itäi-sempi osa kreikkalaisen kirkon valtapiiriin.
Pähkinäsaaren rauhan valtiollinen raja tuli myös-
kin kirkkokuntien rajaksi. Uutisasutuksen kautta
laajeni Suomen 1. Turun hiippakunnan alue
1200-luvun jälkipuoliskolla myöskin
Uudellemaalle ja Pohjanmaalle saavuttaen siten piispu
Maunu I:n aikoina (1291-1308) keskiaikaisen laa
juutensa. Käännytyksen vaikutus kansan
mielialaan on ilmeisesti ollut varsin hidas —
luonnollinen seuraus sekii siitä vastahakoisuudesta,
mitä kristinuskon levittämisen yhteys vieraan
valloituksen kanssa oli omiaan synnyttämään
että maamme ylen harvasta ja hajanaisesta asu
tuksesta. Kirkon kasvattavan työn tuloksien
laatu käy välillisesti selville siitä omituisesta
kristillisten ja pakanallisten käsityksien ja
mielikuvien sekoituksesta, mikä vallitsee vanhassa
kansanrunoudessamme, jota K. Krohn pitää pää
osaltaan keskiajan viime vuosisadoilla
syntyneenä (ks. Kalevala, Loitsurunot). Agri
colan Psalttarin esipuheessa oleva luettelo liämä
Iäisten ja karjalaisten pakanallisista jumalista
osoittaa, että vielä 1500-luvulla vanha pakanuus
oli tuoreessa muistissa. Toiselta puolen ehti
katolinen kirkko varsinkin maan lounaisosissa paina»
syvät jäljet kansan uskonnollisuuteen ja luoda
kirkollisia perintätapoja. Keskiaikaista perintöä
on vieläkin suurelta osalta kirkon ulkonainen
rakenne, jonka luominen olikin katolisen kirkon
erityisen huomion esine. Tärkeä tässä suhteessa
oli 1300-luvun alkupuoli, varsinkin Pentin
(1321-38) ja Hemmingin (ks. t.; 1338-66)
piispuus-ajat. Silloin järjestettiin seurakuntien talous yli
koko maan kymmenyssopimuksilla (ks.
Kymmenykset), 1276 muodostettuun tuomiokapituliin
(ks. t.) lisättiin uusia virkoja, pappien toimin
nasta annettiin säädöksiä, pappeinkokouksia ja
piispantarkastuksia pidettiin j. n. e. Näinä
aikoina mainitaan ensi kerran Turun koulu ja
kirjasto sekä suomalaisten opintomatkoja
ulkomaille; kivikirkkoja rakennettiin ja kirkollinen
taide koteutui maassa. Pitäjäjako ja
pappila-laitos (ks. Papiston virkatalot)
kehittyivät, Suomen kirkko tuli osalliseksi niistä
yleisistä etuoikeuksista, joita keskiajan kirkolla oli
Ruotsissa (,,hengellinen rälssi" eli verovapaus,
oma tuomiovalta pappien ja osaksi maallikkojen
yli y. m.) ja sen omaisuus, varsinkin
piispanistuimen, tuomiokirkon ja sen papinvirkojen
karttui suuresti lahjoituksista. Turun piispoilla
oli kuninkaan neuvoston jäseninä paljon
vaikutusvaltaa valtiollisiin asioihin ja he
näjttii-vät sitä usein käyttäneen valvoakseen kansamme
etuja. Hemmingiin saakka olivat piispat, yhtä
(Maunu I:tä) lukuunottamatta, vierassyntyisiä,
enimmäkseen ruots. miehiä; 1300-luvun lopulla
on pari heistä peräisin saksalaisista Turun
por-varissuvuista, mutta sitten he ovat miltei
poikkeuksetta lähteneet etevimmistä suom.
aatelissuvuista (Bero II Balk 1385-1412, Maunu II
Tavast 1412-50, Olavi Maununpoika 1450-60,
Konrad Bitz 1460-89, Maunu III Särkilahti
1489-1500, Arvid Kurki 1510-22). Tämäkin on
todistus kirkon kansallistumisesta keskiajan
lopulla. Luostarilaitos ei kehittynyt rikkaasti;
Suomessa oli vain 2 dominikaani- ja 3
fransis-kaaniluostaria sekä Naantalin birgittalaisluostari
(ks. Naantalin luostari), joista
viimemainittu oli rikkain ja muutenkin
merkitykseltään suurin. Kirkon sisällisen elämän muodot
- jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset. —
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
