Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen maanviljelystaloudellinen koelaitos ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
433
Suomenmielisyys 232
1,000 mk. vuodessa. V. 1014 seura sai
kauppaneuvos O. A. Malmin lahjoitusrahastosta 25,000 mk:n
apurahan Suomen eteläpuoliskon metsien kasvun
tutkimista varten, joka tutkimus on parhaillaan
käynnissä. Puheenjohtajina ovat 1909-17
peräkkäin toimineet P. W. Hannikainen, J. E. Rosberg,
T. A. Heikel, Th. Homén, K. Lindberg, P. W.
Hannikainen, E. Nylander ja Th. Homén.
Jäsenluku 80. A. K. C.
Suomenmielisyys, mikäli sillä tarkoitetaan
voimakkaan suomalaisen kansallishengen
ilmausta, pyrkimystä saattaa suomalaisuus ja
suomen kieli kaikissa suhteissa vallitsevaan asemaan
Suomenmaassa, on verraten myöhäinen, vasta
19:nuellä vuosis. esiintyvä ilmiö. Epäilemätöntä
on kuitenkin, että suomalaisissa jo
aikaisemminkin on ollut jonkinlaista, jos kohta usein
heikkoakin kansallisen erikoisuuden tuntoa ja
kiintymystä omaan kansallisuuteen. Se erikoishenki,
joka oli ominainen Ruotsin valtakunnan
maakunnille keskiaikana, ilmeni varmaan jossakin
määrin myöskin Suomessa, joka maantieteellisen
asemansa puolesta oli kaukana valtakunnan
keskuksesta ja jossa väestön suurella enemmistöllä
oli oma erikoinen kielensä ja omat tapansa.
Päättäen siitä, että suomalaiset sukunimet ylemmissä
säädyissä: aatelistossa, papistossa ja
porvaristossa, olivat sangen yleiset keskiajan lopulla, oli
luontainen suomalaisuus tähän aikaan sangen
vankassa asemassa, ja suomen kieli
todennäköisesti yleisenä puhekielenä kaikissa säädyissä.
Mutta uskonpuhdistuksen ajoista lähtien
kuningasvallan varttuessa valtakunnallinen yhteishenki
alkoi vahvistua ja maakunnallinen erikoishenki
heikontua. Tämä tuntui Suomessakin. Ylemmät
virkamiehet ja aateli, jotka virkatointensa ja
naimisliittojen kautta joutuivat enimmin
tekemisiin Ruotsin ja ruotsalaisten kanssa, alkoivat jo
10:nnella vuosis. kieleltään ruotsalaistua, jos
kohta suomeakin osasivat; samalla alkoivat
hävitä suomalaiset aatelisnimet — Karpalaisista
tuli Carpelaneja, Renkosista Finckejä,
Särkilali-dista Stiernkorseja j. n. e. Uskonpuhdistuksen
aikakaudella laskettiin tosin perustus
suomenkieliselle kirjallisuudelle, mutta tämä tapahtui
uskonnollisista syistä, eikä myöskään sen
hallinnollisen Ruotsista eristäytymisen, mikä tapahtui
Juhanan ollessa Suomen herttuana 1560-luvulla
ja joka esiintyy vielä jyrkempänä Sigismund
kuninkaan aikana 16:nnen vuosis. lopulla,
jolloin Suomi tosiasiallisesti oli muutamia vuosia
Ruotsista valtiollisestikin erillään, voi huomata
johtuneen tietoisesti suomalais-kansallisesta
pyrkimyksestä. Seuraavalla vuosis. kehitys sai
sellaisen suunnan, että heikko kansallistunto miltei
häipyi olemattomiin. Kaarle IX saattoi Suomen
jälleen Ruotsin yhteyteen ja Kustaa II Aadolfin
aikana toimeenpantu hallinnon uudesti-järjestely
ja keskitys teki Suomen entistä riippuvammaksi
Ruotsista. Myöskin kirkollisella alalia vallinnut
erilaisuus poistettiin, kun Suomen ja varsinkin
Turun hiippakunnan piispoiksi asetettiin
ruotsalaisia miehiä. Yhä enemmän alkoi ruotsalaisia
maallisiakin virkamiehiä asettua Suomeen.
Sensijaan Suomen aatelin jäsenet ja muistakin
säädyistä lahjakkaimmat siirtyivät Ruotsiin, missä
oii loistavampi tulevaisuus saavutettavissa,
varsinkin sittenkuiu Ruotsista oli tullut
eurooppalainen suurvalta. Tosin se seikka, että suoma-
laisetkin olivat olleet luomassa tätä
suurvalta-asemaa, jossakin määrin kohotti suomalaisten itse
tuntoa, mutta ajan oloon Ruotsin suurvalta
asema saattoi Suomen ja suomalaiset syrjään ja
hämmensi ylemmissä säädyissä erikoista suoma
laista isänmaantunnetta. Kun parhaimmat
paikat omassakin maassa tavallisesti annettiin
ruotsalaisille, ruvettiin omaa kansallisuutta
halveksimaan. Oman kansallisuuden halpana pitämistä
osoittaa myöskin se, että suomalaiset sukunimet
alkavat hävitä papistonkin keskuudesta ja että
myös porvariston keskuudessa ruvetaan ottamaan
suomalaisten nimien ohella ruotsalaisia. Myöskin
oppilaitoksien kautta alkoi ruotsalaisuus levitä
sitä myöten kuin ruotsin kieli 1640-luvulta läh
tien alkoi kouluissa saada jalansijaa latinan rin
nalla. Mutta Porthanin tiedonannon mukaan
papisto ja useimmat muut lierrassäätyiset vielä
1700 luvun alussa keskinäisessä puheessaan
käyttivät enimmäkseen suomea. Kovin tuhoisaksi suo
malaisuudelle tuli sitten ison vihan aika
seurauksineen. Suurin osa sivistyneitä pakeni Ruotsin
puolelle, niistä eloon jääneet palasivat usein
ruotsalaistuneina, ja heidän mukanaan tuli
puhtaita ruotsalaisia täyttämään virkamiesten riveissä
syntyneitä aukkoja, joihin ei ison vihan
hävitysten jälkeen riittänyt oman maan miehiä.
Virkamiehistön ruotsalaistuessa oli yhteisen
kansan pakko tuon tuostakin anoa, että virkoihin
nimitettäisiin suomen kieltä osaavia tuomareita,
y. m., joita anomuksia vain vähässä määrin
otettiin huomioon. Porvaristossakin alkoivat
suomalaiset nimet hävitä, ja 18:nnen vuosis. kuluessa
ruotsi tuli sivistyneen säädyn yleiseksi
puhekieleksi, mihin seikkaan suuresti vaikutti myöskin
ruotsinkielisen kirjallisuuden huomattava,
varsinkin vuosisadan loppupuolella tapahtunut nousu.
Tehtiinpä Ruotsissa mainitun vuosis. kuluessa jo
ehdotuksia suomalaisen rahvaankin ruotsalaistut
tamiseksi ja suomen kielen täydelliseksi
hävittämiseksi.
Mutta samaan aikaan kuin luontainen
suomalaisuus Suomen sivistyneen säädyn keskuudessa
18:nnen vuosis. kuluessa taantumistaan taantui,
syntyi yksityisissä tämän säädyn jäsenissä elävä
harrastus kaikkeen sellaiseen, mikä oli suoma
laista. Ajan käytännöllisen luonteen mukaisesti
se kohdistui maamme luonnon tutkimiseen ja sen
talouteen, mutta myöskin Suomen historiaan ja
kieleen, varsinkin jälkimäiseen. Nämä
ensimäi-set suomalaisuuden ja suomen kielen harrastajat
ovat tunnetut nimellä f e n n o f i i 1 i t.
Fenno-fiileillä ei ollut mitään valtiollista päämäärää
eivätkä he tahtoneet asettaa suomen kieltä
ruotsin sijalle. Heidän harrastuksensa oli etupäässä
tieteellistä laatua, mutta samalla he kuitenkin
myös tahtoivat edistää suomen kielen
käytännöllistä viljelemistä. Mainittavimmat fennofiileistä
ovat Taneli Juslenius ja Henrik Gabriel Porthan
(ks. n.). Edellinen ylisteli nuorempana
julkaisemissaan latinankielisissä teoksissa miltei
kerskaillen kaikkea, mikä oli suomalaista, mutta teki
kuitenkin arvokkaamman palveluksen
suomalaisuudelle ja suomen kielelle julkaisemalla
ensi-mäisen varsinaisen suomen kielen sanakirjan
Juslenius oli myöskin niitä, jotka suomen kielen
arvoa korottaaksensa koettivat todistaa sen
olevan läheistä sukua heprean ja kreikan kielille.
Porthan antautui suurenmoisella hartaudella tut-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
