Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomenmielisyys ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
433
Suomenmielisyys
434
kimaan kaikkea, mikii koski Suomenmaata ja
Suomen kansaa ja osasi oppilaissaankin herättää
intoa isänmaalliseen tutkimustyöhön ja myöskin
halua suomen kielen ja suomalaisen runouden
viljelemiseen.
Huolimatta ruotsin kielen yhä lujittuvasta
asemasta alkoi maakunnallinen erikoishenki
vapau-denajasta lähtien muutenkin jälleen voimistua
Suomessa. Suomalaiset huomasivat entistä
selvemmin, että Suomella oli omat erityiset etunsa,
joiden edistämisestä suomalaisten itsensä täytyi
pitää huoli. Voimakkaimmin ja selvimmin tämä
erikoishenki puhkesi esiin Yrjö Maunu
Sprengtporten^ ja hänen puoluelaistensa toiminnassa,
jonka tarkoituksena oli itsenäisen Suomen
valtion perustaminen. Mutta itsenäisyysmiehillä ei
ollut laajempaa kannatusta eikä heidän
pyrkimyksillään ollut varsinaisesti suomalaiskansallista
pohjaa.
Vv:n 1808-09 sota toi sitten mukanaan sen,
mitä Porthan ja moni muu suomalainen jo
aikaisemmin oli aavistanut. Suomi irroitettiin
kokonaan Ruotsin yhteydestä ja liitettiin Venäjään,
kuitenkin niin, että se sai pitää entiset lakinsa
ja oikeutensa, s. o. laajan valtiollisen
itsenäisyyden. Suomen kansa oli, niinkuin Aleksanteri I
Porvoon valtiopäiviä lopettaessaan lausui, nyt
korotettu kansakuntien joukkoon. Se ei ollut nyt
ainoastaan kansatieteellisesi vaan myöskin
val-tiollisesti erikoinen kansa. Mutta uuteen
asemaan joutuneessa Suomessa suomenkielinen
rahvas, joka oli kansakunnan valtavana
enemmistönä, yhä edelleen oli syrjäytetyssä lapsipuolen
asemassa. Sen kieli oli kirjallisesti vähän
viljelty ja kokonaan suljettu pois virastoista,
yliopistosta ja kouluista; kirkko oli ainoa julkinen
paikka, missä Suomen mies sai kuulla omaa
kieltänsä käytettävän. Sivistynyt sääty, joka
kuitenkin suurelta osalta oli lähtenyt
suomenkielisestä rahvaasta, oli kielellisesti siitä eristäytynyt
ja kaikkea supisuomalaisuutta kohtaan
kylmä-kiskoinen. Muutamat selvänäköiset
isänmaanystävät oivalsivat pian Porvoon valtiopäiväin
jälkeen, että tällainen asiaintila oli Suomen
uuteen valtiolliseen asemaan nähden luonnoton
ja tulevaisuuteen nähden vaarallinen ja että siis
perinpohjainen muutos oli saatava aikaan. Tästä
käsityksestä sai alkunsa uusi, valtiollinen s.,
joka ei enää tyytynyt pelkkään suomen kielen
tieteelliseen tutkimukseen, vaan asetti
päämääräkseen suomen kielen kohottamisen sivistys- ja
valtakielen asemaan kaikilla aloilla. Tämä riento
sai pian suomikiihkon, tennomanian (ks. t.)
nimen. Valtiollinen s. lähti, niinkuin
fennofiili-syyskin, yliopistopiireistä, joissa vielä eli
Porthanin henki. Sen ensimäisistä edustajista
mainittakoon nuoremmat yliopiston opettajat J. G.
Linsén ja F. Bergbom, jotka „Mnemosyne"
leh-dessään ajoivat tätä uutta suomalaisuutta.
A. I. Arwidsson, joka 1821 ilmestyneessä
lehdes-sään „Abo Morgonblad" voimakkaasti tähdensi
kansallisuusaatteen merkitystä teroittaen
sivistyneelle säädylle, että sen tuli rakastaa kaikkea
kotimaista ja ennen kaikkea suojella ja hoitaa
kotimaista kieltänsä ja E. G. Ehrström, joka
samassa lehdessä esitti, että suomen kieli oli
ennen pitkää otettava käytäntöön kouluissa,
yliopistossa ja virastoissa. Tämän ensimäisen [-kansa]-] {+kan-
sa]+} I isen herätyksen vaikutuksia lienee ollut, että
ylioppilaat 1820 tekivät anomuksen suomen
kielen opettajan asettamisesta yliopistoon; 1826
perustettiinkin siihen suonien kielen lehtorin
virka. Mutta yleensä Arwidssonin, Ehrströmin
y. m. esittämät kansalliset vaatimukset eivät
saavuttaneet vastakaikua. Niitä pidettiin
arvattavasti tyhjinä houreina, joihin ei edes katsottu
tarpeelliseksi julkisuudessa panna vastaväitettä.
1820-luvun ahtaissa taantumuksellisissa oloissa
herättäjäin omakin innostus pian laimeni. Innok
kain heistä, Arwidsson, erotettiin yliopistosta ja
huomasi olevansa pakotettu poistumaan maasta.
Julkinen keskustelu suomen kielen
kohottamisesta taukosi parin vuosikymmenen ajaksi.
Näytti siltä kuin valtiollinen s. olisi sammunut
heti alkuunsa.
Sillä aikaa jatkui kuitenkin hiljaisuudessa työ
suomen kielen kehittämiseksi kirjallisuuden
alalla. Tämän työn keskukseksi tuli 1831
perustettu Suomalaisen kirjallisuuden seura (ks. t.),
joka jo samalla vuosikymmenellä saattoi ruveta
julkaisemaan Lönnrotin keräämiä suomalaisen
kansanrunouden tuotteita. Samaan aikaan J. L.
Runebergin runoelmat ja hänen kuvauksensa
Keski-Suomen maisemista ja rahvaasta alkoivat
herättää sivistyneessä nuorisossa lämpimämpiä
tunteita omaa maata ja kansaa kohtaan. V. 1840
yliopiston dosentiksi tullut M. A. Castrén sytytti
Kalevalasta pitämillään luennoilla oppilaisiinsa
rakkautta suomen kieleen ja suomalaisuuteen.
Näin olivat mielet alttiimmat kuin ennen
ottamaan vastaan sitä uutta kansallista herätystä,
jonka J. V. Snellman aloitti 1844
kirjoituksillaan „Saima" lehdessä. Arkailematta hän niissä
osoitti, mitenkä Suomen kansa oli sekä
henkisessä että aineellisessa suhteessa jäänyt muista
jäljelle ja mitenkä tähän oli syynä se, että täällä
ei ollut kansallishenkeä; kansallishenkeä taas ei
voinut olla niin kauan kuin kansan oma kieli
ei ollut sen sivistyskielenä. Tärkeintä oli, että
saatiin syntymään suomenkielinen
kansalliskirjallisuus. Etupäässä sen avulla oli kasvatettava
uusi sukupolvi, jolla paitsi rakkautta
suomalaiseen nimeen ja suomen kieleen myöskin oli taito
käyttää tätä kieltä. Myöskin virastoissa ja
kouluissa suomen kieli oli korotettava sille tulevaan
asemaan, mutta tässä kohden Snellman tyytyi
aluksi paljon vähempään kuin ensimäisen
kansallisen herätyksen miehet: toistaiseksi oli vain
ala-alkeiskouluissa umpisuomalaisille oppilaille
annettava tilaisuus lukea muutamia aineita
suomeksi.
Snellmanin sanat eivät niinkuin Arwidssonin
y. m. kaikuneet kuuroille korville, vaan
vaikuttivat sytyttävästi monella taholla. Osassa
sivistynyttä nuorisoa heräsi nyt elävä harrastus
oppia suomen kieltä ja toimia suomalaisuuden
hyväksi. Työ suomenkielisen kirjallisuuden
kartuttamiseksi sai suurempaa vauhtia, ja
suomenkielisiä sanomalehtiä alkoi ilmestyä useampia.
Mutta kohtasivatpa Snellmanin vaatimukset
eräillä tahoilla jyrkkää vastustustakin. Ruotsin
kielisessä sanomalehdistössä ilmestyi
kirjoituksia, joissa koetettiin osoittaa, että suomen kielen
kohottaminen sivistyskieleksi oli mahdotonta,
tarpeetonta, kohtuutonta, vieläpä vahingollistakin:
niissä ilmeni jo se kanta, joka sitten kauan oli
maamme ruotsinmielisille ominainen. Kun eräs
näiden kirjoitusten sepittäjistä oli viitannut sii-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
