Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen ruotsinkielinen väestö - Suomenselkä ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
467
Suomenselkä—Suomen seurakunnat
468
sentähden, että läntisen ja itäisen asutusalueen
erityyppiset muinaisesineet eivät ainoastaan
edusta eri kulttuurialueita, vaan myöskin eri
kansallisuuksia. Ja siinä tapauksessa meidän
täytyy, silmälläpitäen Pohjanlahden kummallakin
puolella löydettyjen muinaistyyppien täydellistä
yhtäläisyyttä, pitää Lounais-Suomen aikaisempia
asukkaita skandiuaavilaisperäisinä. Tätä nykyä
lienevät muinaistutkijat siitä yksimielisiä.
Yllämainittujen skandinaavilaisteu luonnonnimien
esiintyminen tällä alueella vahvistaa vielä tätä
mielipidettä. Paikannimitutkimus ei tosin vielä ole
voinut määrätä näiden nimien ikää, mutta se
voi kuitenkin todeta, että ne saattavat olla
syntyneitä ennen vanhemman rautakauden
loppua. Ne ovat näet kaikki hyvin vanhoja ja
edustavat n. s. alkuskandinaavilaista kielikantaa,
millä nimityksellä tarkoitetaan sitä
pääkohdissaan yhtäläistä kieltä, jota ennen viikinkiaikaa
puhuttiin koko Skandinaaviassa; viittaavatpa ne
välistä hyvinkin aikaiseen tämän kielen
asteeseen. Kielitieteellisten tuntomerkkien nojalla
voidaan olettaa, että muutamat niistä ovat
suomalaistuneet jo ajanlaskumme ensi vuosisatoina,
mutta skandinaavilaisina ne tietysti ovat paljoa
kin vanhemmat. Sellaisia ovat esim. Teutjärvi,
joka mahdollisesti palautuu skand.
nimivarta-loon peuff (vrt, isl. pjéifd = pääjoki, kymi;
Teutjärvi laskee Kymijokeen), Vaania (= alkuskand.
vänia-, josta nykyinen ruots. järvennimi Vänern),
Lohja (= alkuskand. Fluhja-, josta nykyinen ruots.
fly = lieju), Hauho (muin.-ruots. liör = korkea).—
Kysymys suomalaisten siirtymisestä maahamme
ei ole lopullisesti ratkaistu, mutta useimmat
tutkijat otaksuvat sen tapahtuneen vanhemmalla
rautakaudella; luultavasti se alkoi jo ainakin
Kristuksen syntymän aikana. Maa oli vielä
harvaan asuttua, ja uudet tulokkaat asettuivat
asumaan jokseenkin samoihin seutuihin, missä ennen
asui skandinaavilaisia. Muinaislöydöissä
tavataan näet nyt esineitä, joissa on huomattavissa
toinen, itäbaltilainen vaikutus, ja nämä ovat
nähtävästi maamme lounaisosaan
Itämeren-maakunnista muuttaneiden suomalaisten muistoja.
Suomalaiset näyttävät sitten vähitellen yhä
enemmän voittaneen alaa ja skand. asutusala
näkyy sen mukaan supistuneen, niin että
nuoremmalla rautakaudella Länsi-Suomen vanhat
sivistysseudut ainakin suurimmaksi osaksi olivat
suomalaisten asumia. Muinaislöydöt eivät
kuitenkaan osoita mitään jyrkkää kehityksen muutosta,
ja mahdollista, jopa luultavaa on sentähden, että
skandinaavilaiset muutamissa seuduissa jossain
määrin olivat säilyttäneet kansallisuutensa aina
siihen asti, jolloin viikinkiajan loppupuolella tai
kohta sen jälkeen ruotsalaisia alkoi siirtyä
maahamme. Skand. kansallisuuden heikontumiseen
nuoremmalla rautakaudella viittaa sekin
tosiseikka, että noista lukuisista
alkuskandinaavilai-seen kielikantaan palautuvista suomalaisista
paikannimistä vain aniharvat ovat säilyneet ruots.
muodossa. Sellaisia ovat esim. Airisto: Erstan,
Perniö: Bjämå, Taasia: Tessjö. Mutta näiden
harvojenkin nimien säilyminen näyttää todista
van, että suomalaisten ja skandinaavilaisteu
yhteensulautuminen ei vielä ollut, täydellisesti
tapahtunut, ennenkuin uusia elinvoimaisia ruots.
siirtoloita syntyi maahamme. -— Kysymys on
kuitenkin vielä riidanalainen. Useat suomalaiset
muinais- ja kielentutkijat (J. 11. Aspelin y. m.)
olettavat, että maamme vanhemmat skandinaavi
laiset n. v. 700 j. Kr. olivat kokonaan
hävinneet tai sulautuneet suomalaisiin. Toiselta
puolen ruots. muinaistutkija O. Montelius on
esittänyt mielipiteen, että Suomen nykyinen
ruotsinkielinen väestö suoraan polveutuu vanhemman
rautakauden skandinaavilaisista, ja hänen kun
taansa ovat muutamat kielentutkijatkin (K. B.
Wiklund ja pääkohdittain T. E. Karsten)
yhtyneet. YMläesitetylle välittävälle kannalle ovat
asettuneet muinaistutkija A. Hackman ja
kielentutkija R. Saxén. [E. Gylling, „Statistiska bidrag
tili deij svenska folkstammens historia i Finland";
R. Saxén, ,.Suomea puhuvat ja ruotsia puhuvat
asukkaat" (Suomen maantiet, seuran julkaisema
„Suomen kartasto", karttalehti n :o 46, teksti);
„Svenskt i Finland"; O. Montelius, ,,Niir kommo
svenskarna tili Finland?" (Finsk tidskrift 44):
E. N. Setälä, „Milloin ovat ruotsalaiset tulleet
Suomeen" (Valvoja, 1900); K. B. Wiklund, „När
kommo svenskarna tili Finland"; A. Hackman,
„Die ältere Eisenzeit in Finnland"; R. Saxén.
■„Den svenska befolkningens ålder i Finland"
(Finska fornminnesföreningens tidskrift XXI.
H), sama, „Språkliga bidrag tili den svenska
bo-sättuingens historia i Finland" (Suomen
tiedeseuran ,,Bidrag tili kännedom af Finlands natur
och folk", 63), sama. ..Finländska
vattendrags-namn" (Studier i nordisk filologi 1:3);
„Germa-nisch-finnische Lehnwortstudien" (Tiedeseuran
Aeta-sarja XLV: 2). R. 8.
Suomenselkä, halki Suomen kulkeva, vuorien,
mäkien, harjujen, kankaiden sekä myös rämeiden
ja soiden muodostama suuri vedenjakaja,
joka erottaa Pohjanmaan jokialueen n. s. Suomen
suuresta järvi alueesta. S. eroaa Maanselän
vedenjakajasta Kuhmoniemen pitäjässä Suomen rajalla
n. s. „Miinoan kiven" seudulla, muodostaa
(Maanselän jäätyä Venäjän puolelle) sitten Suomen
rajan Möntönvaaraan, Kuopion ja Oulun läänien
rajaristeykseen asti, jossa suuntautuu länttä
kohti, erottaen Sotkamon reitistä ja Oulujärvestä
Vuoksen vesistön latvavedet, kääntyy
Saaresten-mäessä jyrkästi etelälounatta kohti, muodostaen
Kymijoen ja Kokemäenjoen vesialueiden pohjoi
sen ja luoteisen rajareunustan, laskeutuen lopuksi
Pohjanlahteen Siipvyn ja Merikarvian seuduilla.
— vrt. Suomi, pinnanmuodostus ja vesistöt. -—
S:ää myöten kulkee ammoisista ajoista
Pohjanmaan ja muun Suomen raja. L. Tl-nen.
Suomen senaatti ks. Senaatti.
Suomen seurakunnat, itsehallintoon oikeutet
tuja kirkollisia yhdyskuntia, kirkollisen jaoituk
semme ensimiiisiä (alimpia) asteita. Nykyjään
(31 p. jouluk. 1915) on Suomessa 514 seurakun
taa, joista 439 kirkkoherrakuntaa, 58
kappeliseurakuntaa ja 17 saarnaajalla varustettua
tehdas- y. m. seurakuntaa. Useimmat
kappeliseurakunnat tulevat nykyisten viranhaltiain
poistuttua muodostumaan kirkkoherrakunniksi. Suomen
ensimäiset seurakunnat olivat alaltaan varsin
laajoja, usein käsittäen koko sen asutun seudun,
johon kristinoppia kulloinkin oli levitetty, ja
ulottuen ilman varsinaisesti määrättyjä rajoja
asumattomiin erämaihin asti. Ennen 1300-luvun
alkua oli Suomessa 20 tunnettua seurakuntaa
(Lemland. Räntämäki, Nousiainen, Turku, Masku,
Uskela, Kokemäki. Karkku. Pirkkala, Mustasaari,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
