Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomensukuiset kielet
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
47!t
Suomensukuiset kielet
480
sesta" sanan laajimmassa mielessä, s. o.
siirtymisen tietä. Todellisuudessa ei olekkaan, mikäli
vain siirtymis t a p a a silmällä pidetään, mitään
periaatteellista eroa toiselta puolen
»sukulais-ainesteu" eli „perun" ja toiselta puolen »lainan"
välillä, mutta historialliselta kannalta, kielten
suhteita selvitettäessä, on tässä ero tehtävä,
olivatpa sitten tavallisesti käytetyt nimitykset
täysin asian ytimeen tapaavia tai ei. On
muistettava, että kieli ei ole ainoastaan kokoelma
yksinäisiä kieliaineksia, vaan se muodostaa myöskin
kokonaisuutena yhtenäisen rakennuksen eli
järjestelmän. Se, mitä sanotaan »sukulaisuudeksi",
syntyy siten, että tapahtuu kielen siirtyminen
ei ainoastaan yksityisaineksissa, vaan
kokonaisena rakennuksena; ja tällöin on
samantekevää, tapahtuuko siirtyminen uudelle
(kielettömälle) sukupolvelle vai toiskieliselle
kieliyhteisölle: esim. romaanilaiset kielet ovat
aivan epäilemättä indoeurooppalaisten kielten
»sukulaisia" aivan riippumatta siitä, mitä
alkuperää ovat olleet ne kielet, jotka romaanilaisten
kielten kantakieli, rahvaanlatina, on työntänyt
tieltään. Vaikkakin sukukielissä vuosisatojen
kuluessa on saattanut tapahtua niin suuria
muutoksia, ettei kenties ainoakaan kantakielen aines
ole jäänyt täysin koskemattomaksi, on
kuitenkin tämä muuttuminen tapahtunut kokonais
rakennuksen puitteissa: kaikki se mikä
määrätyltä asteelta lähtien kulkee ja muuttuu itse
järjestelmän mukana, se on kielihistorialliselta
kannalta katsottava ..peruksi". Sitävastoin
semmoinen kieliaineksen siirtyminen, joka on
ainoastaan osittaista, olkoonpa sitten määrältään
kuinka laajasuuntaista tahansa, perustaa tältä
kannalta katsottuna ainoastaan
»kielensekoi-tusta" eli »lainaa", ei kielisukulaisuutta. »Peru"
siis johtuu olennaisesti yhteisestä
läheisem-mästä tai kaukaisemmasta kantakielestä, »laina"
lyhyempi- tai pitempiaikuisesta kosketuksesta
toisistaan määriteltävästi eroavien
kielimuotojen välillä. Näin ollen eräät kieliainekset,
jotka määrätyn kieliasteen kannalta ovat
katsottavat »peruksi", ovat toisen kieliasteen
kannalta ..lainoja"; niin esim. suom. sata ja samaa
merkitsevät lapin cuötte, mordvan iado, syrj. éo
j. n. e. ovat näissä kielissä perusanoja
suomalaisugrilaisesta kantakielestä, mutta
suomalaisugrilaisessa kantakielessä näiden kaikkien
sanamuotojen kantamuoto on vuorostaan arjalainen
lainasana, joka sittemmin eri
suomalais-ugrilai-sissa kielissä on joutunut samanlaisen
äännekehityksen alaiseksi kuin kaikki muukin
suomalaisugrilaisesta kantakielestä polveutuva aines (vrt.
Ti a i n a t).
Kielisukulaisuuden toteamiseksi on tietystikin
huomio kiinnitettävä yhtäläisyyksiin ja
eroavaisuuksiin asianomaisten kielten välillä, mutta,
niinkuin edellisestä käy selville, eivät kaikki
yhtäläisyydet ja eroavaisuudet ole ratkaisevia,
vaan ne ovat arvonsa puolesta tarkoin
punnittavat kielihistoriallisen menetelmän avulla.
Ensinnäkin ovat tälle tutkimukselle aivan
merkityksettömät kaikki pelkästään satunnaiset sana- tai
muut yhtäläisyydet, joilla kylläkin
harrastelija-kielentutkijat niin usein harjoittavat leikkiä.
Sukulaisuutta todistamaan eivät myöskään
kelpaa sellaiset todellisetkaan yhtäläisyydet, jotka
eri tahoilla ovat saattaneet syntyä aivan toisis-
taan riippumatta ihmisen yleisen henkisen ja
ruumiillisen yhtäläisyyden nojalla. Niinpä eivät
riitä sukulaisuuden todistimeksi pelkät sanonta
tavalliset ja merkitysopilliset yhtäläisyydet eri
kielten välillä (yhtäläisyydet n. s. »sisäisessä
kielimuodossa", ks. t.), eipä edes yleinen yhtä
Iäisyys äännejärjestelmässä (kielet, joissa
äännejärjestelmä 011 jotenkin samanlainen, joissa
painoja korkosuhteet ovat samat, esim. paino aina
sanan ensi tavulla, saattavat olla toisillensa aivan
vieraita, sitävastoin kielet, joissa
äännejärjestelmä on hyvin erilainen, niinkuin esim.
ruotsissa ja tanskassa, aivan läheisiä sukulaisia), ei
myöskään kielten rakenteen yleinen aatteellinen
yhtäläisyys (esim. se seikka, että määrätyissä
kielissä kielellinen muodostus tapahtuu jälkiliit
teiden eli suffiksien avulla) ole mikään suku
laisuuden todistus. Mutta niistäkään yhtäläisyyk
sistä, jotka perustuvat todelliseen historialliseen
ja maantieteelliseen yhteyteen eri kielten välillä,
ei sillä, mitä on luettava »lainoihin" (sanan
ahtaammassa merkityksessä), ole todistusvoimaa.
Kielissä saattaa ilmaantua yhteistä sanavaras
toa, vieläpä erinomaisen runsaassa määrässä,
erinäisiä yhteisiä äänteitä, vieläpä pääasiallisesti
yhteinen äännejärjestelmäkin, yhteyttä n. s.
sisäisessä kielimuodossa, jopa yhteisiä
muoto-aineksia, eikä tämän kaiken vielä tarvitse olla
yhteisestä kantakielestä johtuvaa »perua", vaan
se saattaa olla »lainaa" (ks. Lainat).
Ainoastaan semmoinen äänneaines, joka
määrätyssä muodossa ja määrätyssä m e r
kityksessä on johdettavissa
yhteisestä kantakielestä kelpaa sukulaisuu
den todistimeksi. Mitä erittäin äänteisiin
tulee, ei niiden samuus ole tätä varten
tarpeellinen, vaan pikemmin on sääntönä, että äänteet
sukukielissä, etenkin jos kantakieli on ajassa
kaukana takanapäin, eriävät toisistaan, mutta
eriävät säännönmukaisella tavalla:
sukulaisuuden todistamiseksi täytyy voida osoittaa
määrättyjä »lakeja" (ks. Äännelaki), joiden
mukaan sukukielten yhteisen kieliaineksen
yhtäläisyys ja eriäväisyys ilmenee, joiden mukaan
yhteiset ainekset kuvastavat yhteistä kantakieltä
(esim. unkarissa tavataan määrättyä laatua ole
vissa sanoissa sanan alussa h vastaamassa
suomen fc:ta: unk. Aoi = suom. kala, unk. häz ’talo*
= suom. kola, samoin f sanan alussa vastaamassa
suom. p:tä: unk. fal-at: suom. pala, unk. faz-ék:
suom. pata, niinikään määrätynlaisissa
tapauksissa z vastaamassa suom. t:tä: unk. /idz = suom.
kota, unk. †az-%k = suom. pata). Täten siis
näennäisesti hyvin erilaiset sanamuodot saattavat olla
yhteisen kantakielen perua (esim. suom. kota =
unk. häz), näennäisesti suuri yhtäläisyys voi
perustua joko pelkkään sattumaan (esim. unk.
liäz ’talo’ ja saks. haus sanoilla ei ole toistensa
kanssa mitään tekemistä, ei lainan, saati suku
laisuuden perustuksella, mikä jo selviää
kielihistoriastakin: saks. haus on aikaisemmin ollut hüs:
niinikään saks. Feuer ja ransk. feu ’tuli’ eivät
millään tavoin kuulu yhteen, jotavastoin jälki
mäinen kylläkin 011 lat. focus sanan sukulainen)
tai myös siihen, että kielet ovat samoista tai
läheisistä lähteistä lainanneet (esim. suom. pappi
ja unk. pap sanojen suuri yhtäläisyys johtuu
siitä, että kumpainenkin ovat myöhempiä
slaavilaisia lainoja). Ainoastaan tällä tavoin har-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
