Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomi - Kasvi- ja eläinmaailma
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
539
Suomi (Kasvi-
ja eläinmaailma) 524
käärme, tavattu vain Ahvenanmaalla, ja rupi
lisko.
Kaloja tunnetaan Suomen meri- ja
maavesistä yhteensä n. 70 eri lajia; näistä monet
ovat runsaan esiintymisensä vuoksi melkoisen
kalastuksen esineenä. Ominaista merivesillemme
niiden kalastoon nähden on, että niiden
heikko-suolaisessa vedessä viihtyvät sekä monet
meri-ja vaelluskalat että lukuisat makeanveden lajit.
Erikoisen leiman tämä kalasto saa myös siitä,
että siilien kuuluu erinäisiä arktisia lajeja,
luultavasti jäännöksinä entisestä yhteisestä
arktis-baltisesta eläimistöstä. Sellaisiksi reliktilajeik.si
on selitetty sarvisimppu ja pullokala sekä myös,
vaikka vähemmällä varmuudella, limakala ja
silakka. Varsinaisia merikaloja on meille
kuuluvissa Itämeren osissa tavattu Hl lajia. Näistä
ovat kotiutuneita (pysyviä, täällä kutevia) 19,
joista yleisiä m. m. silakka 1. haili, kilohaili,
kuore, tavallinen kampela, turska, sarvisimppu
ja iso simppu, vähemmän yleisiä tai harvinaisia
m. m. särmäneula, merineula, piikkikampela,
kivi-nilkka, rasvakala ja pikku horkkeli.
Satunnaisina Pohjanmerestä ja Itämeren suolaiseni mistä
osista saapuneina siirtolaisina tunnetaan 12 lajia.
Järvissämme ja virroissamme elävien kalalajien
(pysyväisten ja vaelluskalojen) luku on 39.
Muutamia harvoja poikkeuksia (sulkava, toutain,
mutakala, monni, pikkunalikiainen)
lukuunottamatta ne viihtyvät, samoinkuin vaelluskalat —
merilohi, taimen, merikuore, ankerias ja
virta-nahkiainen — myös merivedessämme,
muodostaen tärkeän osan sen kalafaunasta, varsinkin
sisäsaaristoissa ja Suomenlahden sekä
Pohjanlahden perukoissa. Makeiden vesiemme kalastolle
kuvaavaa on lohenheimoon kuuluvain lajien
runsaus. Yleisesti levinneitä suurissa järvissä ja
virroissa ovat lohi- ja rautumuodot, joista
toiset ovat pysyviä (nim. järvilohi, järvirautu
ja purorautu) toiset vaelluskaloja (merilohi ja
taimen [merirautu]), sekä erittäin siika, muikku
ja kuore. Loliivirroista ovat mainittavimmat
pohjoisessa Tornionjoki, Kemijoki, Simojoki,
Oulujoki ja Iijoki, etelässä Kokemäenjoki,
Kymijoki ja Vuoksi. Myös har jus on itäisissä ja
pohjoisissa vesissämme laajalle levinnyt jalo kala.
Nieriä tavataan Laatokassa, jossa muutkin
lohikalat ovat edustetut, ja useissa Vienanmerta
ympäröivissä järvissä sekä Lapissa, missä
lohen-heiinon kalat (etenkin siika ja rautu) ovat
etualalla. On otaksuttu, että nämä lajit, niinkuin
myös merihärkä, joka tavataan Laatokassa,
Saimaan ja Päijänteen vesistöissä, ovat välittömiä
jäännöksiä jääkaudelta. Etelä-S:sta Lappiin asti
levinneitä ja miltei kaikkialla erittäin tavallisia
ovat hauki, ahven, made, särki, säyne ja salakka.
Lämpimässä vedessä kutevista kaloista ovat
pohjoisimpaan tunkeutuneet lahna ja kuha; ne
esiintyvät vielä paikoitellen Oulujoen vesistön
pohjoispuolellakin olevissa järvissä. Keski- ja
Etelä-S:ssa lisääntyy lajien luku, erittäinkin
särki-heimoon kuuluvilla muodoilla. Niin ovat täällä
yleisiä m. m. ruutana, sorva, pasuri ja eräissä
vesistöissä myös sulkava. Epätasaisesti tai aivan
paikallisesti levinneitä maan eteläisissä ja
kaakkoisissa osissa ovat turpa, toutain, suutari,
miekkakala ja mutakala. Jotkut tällaisista
lienevät samoinkuin kuha suoranaisia jäännöksiä
Ancylusjärven kalastosta ja alkuaan saapuneet
Ponto-Ivaspian alueella. — Lisätietojen
saamiseksi S:n kaloista ja niiden taloudellisesta
merkityksestä ks. Kalasto ja Kalastus.
Alempien 1. selkärangattomien
eläinten joukosta nilviäisiä S:ssa edustavat
kotilot ja simpukat, yhteensä 132 (104 + 28)
lajia. Näistä vain harvat ovat merimuotoja, esim.
Suomenlahden rannoilla yleiset simpukat (Tellinn
baltica, My tilus edulis ja Cardium edule),
enimmät makeassa vedessä ja maalla eläviä, esiintyen
varsinkin kalkinpitoisella maalla.
Tunnetuimpia yksityisistä lajeista on jokihelmisimpukka,
joka on pääasiallisesti levinnyt Lapissa ja
Karjalassa, sekä kasvitarhoissa vahingollinen
pelto-etana. Eräät vedessä elävät nilviäiset (Limnæa,
1’isidium) ovat tärkeitä ravintoeläimiä useille
hyötykaloille.
Paljoa huomattavampia kuin hitaat nilviäiset
ovat kesäisessä luonnossa hyönteiset. Kuten
yleensä maapallolla ne muodostavat meilläkin
laji rikkaimman osan eläimistöä samalla kuin
niiden merkitys luonnon taloudessa on mitä
moninaisin. Yhdessä muiden ilmaa hengittävien
niveljalkaisten kera voidaan eri hyönteislajien
luku S:ssa arvioida n. 10,000:ksi. Rikkaimmat
lahkot ovat kovakuoriaiset, n. 3,000 lajia,
kaksisiipiset, n. 2,350, perhoset, 1,630, nivelkärsäiset,
yli 700, 3’ökorennot, 200 ja hyppyhäntäiset 165
lajia. Verkkosiipisiä ja rakkojalkaisia on erotettu
n. 60 lajia kumpiakin, päiväkorentoja, ilta- 1.
koskikorentoja, heinäsirkkoja y. m. suorasiipisiä
ja sudenkorentoja on kutakin ryhmää n. 30-40
lajia. Useimmissa ryhmissä, etenkin
kasvinsyöjissä, voidaan todeta vahvaa lisääntymistä
laji-luvussa siirryttäessä maan pohjoisosista
keski-siin ja eteläisiin. Erittäin merkityksellistä on
usein yksityisten lajien vahva lisääntyminen
niiden sikiämiselle ja ravinnon saannille otollisissa
olosuhteissa. Kuuluisa on sääskivaiva Lapissa ja
erinäisten hyönteislajien esiintyminen
joukot-tain metsien ja viljelyskasvien tuhoojina. Niinpä
aikaansaavat meillä toisinaan huomattavia tuhoja
mäntymetsissä mänty-yökön ja mäntykehrääjän
sekä männynneulapistiäisen toukat, niityillä ja
pelloilla niitty-yökön, orasperhosen,
valkotähkä-yökön, kahukärpäsen, vaaksiaisen ja seppien
(Elateridae) toukat 1. juurimadot, puu- ja
keittiö-kasvitarhoissa lehtikirvat ja maakirput. Maan
vesirikkaudesta johtuu se, että vedessä
elävät tai siinä kehittyvät hyönteiset, kuten
hyttyset. mäkärät ja kaikenlaiset korennot
(päivä-ja iltakorennot. sudenkorennot, j’ökorennot 1.
vesiperhoset) esiintyvät meillä erikoisen
runsaasti; täten ne muodostavat tärkeän
ravintolähteen sekä lukuisille hyönteissyöjälinnuille
(pääskysille y. m.), jotka näin ollen voivat
ravinnon puolesta hyvin viihtyä Lapissakin, että
useille lohensukuisille ja muille hyötykaloille. —
Muista ilmaa hengittävistä niveljalkaisryhmistä
on tuhatjalkaisia S:ssa n. 20. hämähäkkejä 260
ja punkkeja 230 lajia. — Äyriäiseläimiä, jotka
melkein yksinomaan kuuluvat veden
eläinmaailmaan, on tavattu yli 200 lajia. Huomattavimpia
niistä kokonsa puolesta ja tärkeitä S:n
eläimistön alkuperän selvittämiselle ovat erinäiset
Jää-merestä kotoisin olevat siirat ja katkat, m. m.
iso vesisiira 1. kilkki (ldolliea entomon),
levinnyt samalla tavoin kuin merihärkä, joka sitä
käyttää ravinnokseen. Yleisimmin tunnettu on
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
