Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suurvaltain sota ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
669
aikojen kuluessa vaihdellut; muutamat valtiot
ovat menettäneet suurvalta-asemansa, toiset ovat
astuneet niiden tilalle. Entisiä s:oja ovat
Espanja, Ruotsi ja Hollanti. Aachenin
kongressista lähtien (1818) pidettiin suurvaltoina
Englantia, Ranskaa, Itävaltaa, Preussia ja Venäjää
(pentarkia = viisivaltaryhmä), sittemmin tuli
kuudenneksi Italia ja Preussin sijalle 1870-luvulla
Saksan valtakunta. Näiden eurooppalaisten s:in
lisäksi on viime aikoina tullut kaksi Euroopan
ulkopuolella olevaa: Pohjois-Ameriikan
Yhdysvallat ja Japani (vv:n 1004-05
japanilais-venäläisen sodan jälkeen). Alueittensa laajuuden
tähden on nykyajan s:ista Englantia, Venäjää ja
Pohjois-Ameriikan Yhdysvaltoja pidettävä
todellisina maailmanvaltoina. [R. Kjellén,
,,Stormakterna".]
Suurvaltain sota ks. Tietosanakirjan
täydennysosassa olevaa kirjoitusta.
Suurvesiiri 1. suurvisiiri
muhamettilaisissa maissa, erityisesti Turkissa, valtion korkein
virkamies, ministeripresidentti, joka johtaa
val-tionasioita ja jonka hallussa on keisarilliset
sinetit. J. F.
Suurviljelys, laajoilla pinta-aloilla, lukuisalla
työväestöllä, suurilla kotieläinmäärillä, runsailla
koneilla j. n. e. työskentelevä maatalous. S :ksi
yleisimmin määritellään sellainen maatalous, jonka
varsinainen johtaja eli isäntä ei ehdi
mieskohtai-sesti ottaa osaa maanviljelyksensä eri töihin, vaan
jonka aika ja työ menee talouden ylimpään
johtoon, suunnitteluun ja valvontaan. S:n etuina
mainitaan : omistajan suurempi yleis- ja
ammattisivistys, mahdollisuus käyttää edullisesti
hyväkseen erilaisten ammatillisesti kehitettyjen ja
kokeneiden erikoistaiturien (eri alain työnjohtajain)
työtä, koska niitä laajempia työaloja varten
kannattaa palkata; mahdollisuus käyttää
erilaisia, tarkoituksenmukaisimpia koneita ja
työ-aseita; hyvät luottosuhteet; edulliset
tarvikkeiden osto- ja tuotteiden myyntisuhteet; tilaisuus
erilaisiin viljelys- ja tuotantomuotoihin
tarvitsematta olla yhden tai harvan tuotantohaaran
varassa; mahdollisuus kiinnittää riittävästi
vakinaista työväestöä ja käyttää tätä edullisesti eri
vuoden aikoina ja läpi vuoden. S:llä on
kuitenkin heikkoutensa ja varjopuolensa.
Suurvil-jelijä on liian paljon riippuvainen muista
henkilöistä, erittäinkin työnjohtajistaan ja
työväestöstään. Isännän tai tärkeämmän työnjohtajan
vaihto uhkaa taloutta vakavilla häiriöillä.
Lannan, rehujen v. m. vetokustan nukset tulevat
rasittaviksi. Ulkotaloja käyttämällä
kaukaisemmilla tiluksilla koetetaan näitä haittoja välttää.
Jos valvonta ja työkuri ja teho eivät ole tyy
dyttäviä, mikä monesti sattuu, koska tekijät ovat
vieraassa, toisen työssä, voi talouden
kannatta-vaisuus huomattavasti heikontua. Kokemus eri
maista osoittaakin, että s. yleensä vähitellen
taantuu, pienviljelyksen samalla voittaessa alaa.
Kansantaloudellisesti ei s. ole läheskään niin
tärkeä kui n pien viljelys. Aikaisempina aikoina s:llä
usein tehtiin kokeita, jotka tulivat sitten maan
viljelyksen hyväksi yleensä. Etevät, tietorikkaat
ja yleistä hyvää harrastavat suurviljelijät ovat
mieskohtaisella toiminnallaan ja esimerkillään
saaneet suuriakin tuloksia aikaan kokonaisissa
maakunnissa. Yleis- ja ammattisivistystason
yleinen kohoaminen, kehittyvä yhteis- ja osuustoi-
670
minta, oman, perheeseen kuuluvan työväen työn
tehon etevämmyys y. m. seikat vaikuttavat
kuitenkin, että pienviljelijät näissäkin suhteissa
pääsevät asemaan, joka takaa heille varmemmankin
tulevaisuuden. — Tyypillisiä s.-seutuja ovat
Englanti, Pohjois-Saksan maat, eräät seudut
Ruotsissa ja Pohjois-Ameriikassa. Suomessa on
suur-viljelijöitä enimmän maan etelä- ja länsiosissa,
mutta yleensä kuitenkin suhteellisesti vähän ja
niiden lukumäärä vähenee huomattavasti.
Muiden vaikuttimien ohella erittäinkin väestön
lisäys ja yleinen asutustoiminta, varsinkin sikäli
kuin sitä yhteiskunnan puolelta tehokkaasti
edistetään, aiheuttavat s:n vähenemistä ja
maaomaisuuden jakautumista, vrt. Pienviljely s.
U. B.
Suutari (Tinca vulgaris), särkikaloihin
kuuluva suolattoman veden kala, on korkea, kupeilta
litistynyt, hyvin pienisuomuinen (syrjäviivassa
90-105 suomua).
Selkäpuoli musta
tai tummanvihreä,
sivut ja vatsapuoli
vaaleammat; evät
sinipunertavat ja
kaikki
pyöreäkul-maiset. Lyhyt
viiksisäie
suupielissä. Tavallisin
pituus 20-30 cm. —
S. elää mieluimmin matalanpuoleisissa muta- ja
liejupohjaisissa järvissä ja lahdissa, missä on
runsaasti vesikasveja ja vesi lämmintä. Se on
hidasliikkeinen pohjakala, joka pohjasta etsii
ravinnokseen hyönteistoukkia, matoja y. in.
pikkueläimiä. Kutee kesä- tai heinäkuussa matalassa,
lämpimässä vedessä. S. on erittäin
sitkeähenkinen ja viihtyy hyvin pienissäkin lammikoissa,
missä veden hapenpitoisuus saattaa olla hyvinkin
vähäinen. Sentakia s:ia viljelläänkin yleisesti,
vaikkakin se on hidaskasvuinen. — S. on
levinnyt yli suurimman osan Eurooppaa, Suomessa
sitä tavataan siellä täällä Suomenlahden
sisäsaaristossa sekä muutamissa järvissä maamme
eteläosassa. P. B.
Suutarilintu 1. naskalinokka =
avosetti, ks. t.
Suutarinveitsi, varsineen ohuesta teräslevystä
tehty yksitahkoinen kaarevateräinen veitsi, joka
nahkaa leikattaessa ei kiilaudu siihen ja on
muutenkin helposti ohjattava. P-o P-o.
Suutelu on toisten kansojen (esim.
kiinalaisten ja japanilaisten) keskuudessa tuntematon
tunteiden ilmaisutapa, kun se taas seemiläisten
ja arjalaisten kesken on ollut käytännössä
ikivanhoista ajoista saakka. Kunnioitusta
ilmaiseva suudelma oli tavallinen sekä Israelissa että
Roomassa niin hyvin jumalia, heidän kuviaan,
temppeleitään ja alttareitaan kuin korkeita
henkilöitä lähestyttäessä. Itämailla heittäydyttiin
hallitsi jäin eteen ja suudeltiin maata tai
hallitsijan askeleita. Jalat, polvet, kädet tai puvun
liepeet olivat itämailla suosittuja s:n esineitä.
Myöskin monet Rooman keisareista ottivat nämä
tavat käytäntöön. Hallitsijan jalkojen
suuteleminen oli keskiajalla tavallista. Lääninherraa
suudeltiin myös reidelle, mutta käden
suuteleminen oli tavallisin. Takapuolen suuteleminen
oli kansanluulon mukaan perkeleen vaatima tapa
Suurvaltain sota—Suutelu
Suutari. (S.H.)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
