Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - IV. Lumottu metsä
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
LUMOTTU METSÄ. 35
suta virran harmaansekainen, mutkitteleva vuo, joka tunkeutuu
Tarimin hiljaisiin metsiin. Kaakkoisella ilmalla häämöttää met-
sien takana jotain keltaista, joka kiikarilla tarkemmin katsottuna
on korkeita, keltaisia aaltoja - se on aavikon lentohiekkaa, ka-
mala, tukahduttava Takla-makanin erämaa.
Tämän kohdan alapuolella soukkenee virta melkein kapean
kanavan tapaiseksi, se on paikoin tuskin kuutta metriä leveä.
Mutta siitä onkin suurin osa vettä johdettu pois pohjoispuolella
oleville laajoille Maral-baschin viljelysmaille. Nyt on sauvojien
pidettävä silmänsä auki, sillä virran nopeus on sangen suuri ja
lautt~ saattaa helposti kääntyä poikkiteloin. Eräässä kohdassa
törmäsimme sellaisella vaubdilla matalaa rantaäyrästä vastaan, että
veden paino oli kaataa meidät kumoon.
Mutta joki laajenee taas. Kerran vei virta meidät niin lä-
helle oikeanpuolista rantaa, että ajauduimme jokeen kaatuneeseen
poppelipuuhun kiinni. Miehet eivät huomanneet sitä ajoissa, ja
vähällä piti, ett’eivät sen jäykät, käyristyneet oksat tehneet la-
keata jälkeä lauttamme kannella. Niitten saaliiksi jäi sentään
vaan joku vaatesiekale, sillä minun onnistui viimeisessä hetkessä
pelastaa kalliit koneeni mustan hytin katolta.
Syyskuun lopulla tulimme seutuun, jossa joki taas leviiEi
majesteetillisen laajaksi, saatuaan lisävettä pohjoisesta päin. Mutta
se virtaa hitaasti, ainoastaan pienet pyörteet siellä täällä osotta-
vat, että vesi on liikkeessä, ja metsän jättiläiset katselevat kellas-
tuneita latvojaan sen tyynessä pinnassa. Mikä suurenmoinen ja
ihana maisema! Rauhallinen luonto on täynnä sunnuntai-
tunnelmaa, urkujen sävelet, joita ei kuule, tuntuvat kuitenkin värä-
jävän rannasta rantaan ja soivan kaikkivaltiaan kunniaksi. Ei
jälkeäkään ihmisasunnoista, ei ainoaakaan yksinäistä vaeltajaa,
jonka askel rasahtaisi kuivissa varvukoissa. Ainoastaan siellä
täällä ammottaa läpinäkymättömän metsän juurella joku pimeä
aukko - villisian polkuja, joille ei ainoakaan auringon säde
koskaan ole tunkeutunut. Aurinko paahtaa vielä jotensakin
kuumasti, mutta me kuljemme joella kuin suuren puutarhan käy-
täviä, joissa lehtiholvit levittävät päällemme Yiileätä siimestään.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
