Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XVII. Vettä! Vettä!
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
204 VETTÄ! VETTÄ 1
vaan nso1a jäljellä tämän 30 penikulman jalkamatkan paassa, 1a
jalkani olivat rakkoja täynnä. Olin päättänyt, etten levähtäisi,
ennenkuin olisin löytänyt vettä - sillä viimeinen hetki oli ku-
lumassa. Helmikuun r9 p:nä 1896 olin myöskin löytänyt vesi-
paikan kuljettuani poikki vaarallisen hiekkaerämaan Kerija-darjan
pohjoispuolella; tänään oli samoin syntymäpäiväni ja minä odo-
tin nytkin illaksi samallaista ihanaa yllätystä.
Kameelien jäljet lisääntyivii.t länteen päin; ne vahvistivat
toivoani ; tuskin astuin kahta minuuttia, etten nähnyt niitä yhä
uusia. Vihdoin saavuin matalalle harjanteelle, joka pakotti mi-
nut kääntymään pitkin kuivunutta noroa lounaa kohti. Siitä oli
aivan hiljattain kulkenut 30 kameelia, ja kun sitäpaitse tapasin
erään tamariskin sekä jänisten ja anttilooppien jälkiä, niin hen-
gähdin hetkisen pensaan suojassa. Näitten viimemainittujen
eläinten ei pitäisi voida poistua iivan etäälle vesipaikoilta.
Schagdur saavutti minut ja aloimme neuvotella. Etelässä
näkyi useampia tamariskeja ja me käännyimme sinne. Niitten
ympärillä oli maa hyvin tuoretta, mutta paksun suolakerroksen
peittämää, ja siihen kaivoon, joka karavaanin saavuttua kaivet-
tiin; valui kovin suolaista vettä. Sentähden jatkoimme matkaa
lounaaseen päin, myrskyn puhaltaessa takaamme ja keventäen
suuressa määrässä askeleitamme.
.Minä kiirehdin Schagdurin kanssa edellä. Valkea hevo-
seni seurasi minua irrallaan niinkuin koira, ja Jolldasch juok-
senteli ja nuuski sinne tänne. Me seurasimme yhä kameelien
jälkiä ja tulimme oikealta puolelta, matalain kunnaitten välistä
aukeavaan laakson suuhun. Tähii.n yhtyi kameelien jälkiä kai-
kilta suunnilta oikeaksi poluksi, joka vei suoraan laaksoon. Arat (
villikameelit välttävät tavallisesti tällaisia ahtai’ta paikkoja, joissa
joku vihollinen saattaa olla ’läijyksissä, ja kulkevat mieluummin
väljillä mailla, missä heillä on vapaa näköala. Joku erityinen
asianhaara on vienyt ne tähän kapeaan laaksoon, ja se ei voinut
olla mikään muu, kuin että siellä oli vettä saatavissa. Minä seu-
rasin siis jälkiä laaksoon, enkä ollut vielä ehtinyt pitkälle, kun
näin Jolldaschin nuoleskelevan kimaltelevaa jäii.lohkaretta.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
