Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - XXII. Ensimmäiset tiibetiläiset
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
ENSIMMÄISET TIIBETILÄISET.
muut miehet rientävät auttamaan hädässä olevaa, jonka kuorma
purjetaan ja joka itsekin lopulta vedetään liejusta ylös. Sataa
vettä kuin kaatamalla ja paksut pilvet pimittävät koko maailman.
Yksi muuleista on myös uponnut ja saadaan ankarilla ponnis-
tuksilla ylös. Itse olemme paksussa liassa vyötäisiin saakka.
Vettä valuu sekä miehistä että elukoista, ja kaikki huohottavat
kuin hengen hädässä. Todellakin toivoton maa! Ihmiset pake-
nevat meitä, luonnonvoimat tahtovat painaa meidät mäsäksi.
Kuinka käykään Tjernoffin ja jälkijoukon!
Heti solan alapuolella painuu viimeisenä kulkeva kameeli
liejuun ja kaatuu siihen. Hän näytti ymmärtävän, että siinä oli
elämä kysymyksessä, ja koetti ponnistaa viimeiset voimansa pääs-
täkseen ylös. Muu karavaani on jo kaukana edellä ja Hamra
Kul lähettää kysymään minulta, mitä oli tehtävä. Lähetän mie-
hiä apuun, mutta ne palaavat ja sanovat, ettei sille tänä iltana
ainakaan enää mahda mitään. Nyt määräsin kolme miestä viet-
tämään yönsä kameelin vieressä ja hankkimaan sinne peitteitä,
rimoja ja köysiä, että heti varhain aamulla, kun maa vielä oli
jäässä, koettaisimme pelastaa sitä, se kun oli parhaita kameeleja
koko karavaanissa. Pelastuspuuhamme menivät kuitenkin huk~
kaan. Yöllä painui eläin raukka yhä syvemmälle ja oli aamulla
kuollut ja puoleksi kiinni jäätynyt tähän kirottuun maahan.
Huomaatteko nyt, ettei ole leikkiä tai virkistävää urheilumatkaa
kulkea läpi Tiibetin? Siinä on tosi käsissä joka päivä, ja öisin
uneksimme me turhaan laidunmaista ja kovista, kestävistä teistä.
Toisinaan näyttää kaikki niin synkän toivottomalta, että olisi mie-
lestämme melkein parempi, jos maa nielisi uumeniinsa koko kurjan
joukkomme ja vapahtaisi meidät enemmistä vaaroista ja vaikeuksista.
Vihdoin viimein tulemme alas näiltä murhaavilta korkeuksilta
uuden joen rantaan, jonka kuohuvia vesiä aloimme seurata. Mistä
se tuli, tai minne se meni, sitä emme nähneet, sillä lumensekainen
rankkasade peitti silmistämme koko laakson, mutta sen huoma-
simme ilolla, että maa oli lopultakin muuttunut kovaksi someri-
koksi, joka hyvästi kesti kuormakameelien painon. Kuolemaisillaan
uupuneina asetimme 43:nen leirimme joen oikealle rannalle.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
